Teksti Terhi Hautamäki // Kuvitus Kiira Sirola
Millaista on tavata kasvotusten ihminen, joka on tappanut oman läheisen? Vakavien rikosten jälkikäsittelystä voi olla apua niin henkirikoksen uhrin omaiselle tai pahoinpitelyn uhrille kuin myös rikoksesta tuomitulle.
Keväällä 2015 Stiina meni vankilaan tapaamaan miestä, joka istui tuomiota hänen tyttärensä taposta.
– En mennyt vankilaan katsomaan tappajaa vaan ihmistä. Halusin nähdä kasvot, kun hän pyytää anteeksi, hän kertoo.
Stiinan tytär tapettiin kahdeksan vuotta sitten. Äiti tunsi alussa vihaa ja halusi tekijöille mahdollisimman kovat tuomiot. Kun käräjäoikeuden elinkautiset tuomiot lievenivät hovioikeudessa, hän oli pettynyt.
Kun valituslupaa ei myönnetty, hän oli kuitenkin lopulta helpottunut: se on nyt ohi.
– Aloin ajatella, että ehkä noin nuoret miehet ovat vielä kehityskelpoisia, jolloin on parempikin, mitä vähemmän aikaa he ovat vankilassa. Mielestäni pitkät vankeustuomiot eivät pidemmän päälle auta ketään.
Stiina arvelee ajattelevansa eri lailla kuin moni henkirikoksen uhrin omainen. Hän pohtii, että tekijöilläkin on sukulaisia ja läheisiä, joita asia koskettaa.
– Ei heilläkään ole ollut helppoa, vaikka ei myöskään niin vaikeaa kuin meillä, hän miettii.
Stiina kertoo, että ystävät pitivät häntä hulluna, kun hän lähti tapaamaan henkirikoksen tekijää. Hän itse ei jännittänyt tapaamista. Häntä haastateltiin etukäteen, selvitettiin hänen mielentilaansa ja vaikuttimiaan.
Paikan päällä olivat tuomittu, vankilapsykologi, kaksi Kriminaalihuollon tukisäätiön asiantuntijaa ja Stiina tukihenkilönsä, kummipoikansa äidin, kanssa. Tukihenkilö järkyttyi, kun tekijä istui huoneessa jo heidän saapuessaan. Stiina ei hätkähtänyt.
Hän sanoo, että juttu lähti heti luistamaan ja he puhuivat reilut puolitoista tuntia.
– Halusin kertoa, millaista minun ja poikani elämä on ollut sen jälkeen, kun tytärtä ei ole. Kerroin, että minulle oli alkuun tosi kova paikka se, että minusta ei tule ikinä mummoa. Poikani on vaikeasti kehitysvammainen nuori mies, joka ei tule saamaan lapsia.
Stiina ei kysynyt tyttären kohtalosta tai rikosta edeltäneistä tapahtumista. Niistä hän ei ole halunnut tietää mitään. Hän ei ollut edes oikeudenkäynneissä eikä koskaan katsonut esitutkintapöytäkirjoja, vaan poltti ne jälkeenpäin avaamattomina.
– Halusin pitää tyttäreni omassa päässäni ja sydämessäni tummahiuksisena nauravana koiratyttönä.
Stiina arvelee, että tekijä oli odottanut jotain pahempaa kuin ystävällistä keskustelua.
– Otin hänen anteeksipyyntönsä vastaan ja kiitin siitä. Toki hänkin järkevänä ihmisenä varmasti tietää, että tuommoisia asioita ei välttämättä anteeksi anneta. Mutta oli silti tärkeää, että on pyydetty anteeksi.
Hän on sittemmin käynyt vankiloissa kertomassa ryhmille, millaista on henkirikoksen uhrin lähiomaisen elämä. Se on ollut hänelle terapiaa.
– Suru kulkee koko ajan mukana eikä se ole pienentynyt. Suru on saman kokoinen, mutta itse olen kasvanut surun ympärillä.
Myös monella muulla on hyviä kokemuksia vakavien rikosten jälkikäsittelystä.
Rikokset voivat traumatisoida pahasti niin rikoksen uhrin, henkirikoksen uhrin läheisen kuin tekijän itsensä. Jälkikäsittelyn tavoitteena on vähentää inhimillisiä kärsimyksiä henkirikoksen, törkeän pahoin-
pitelyn tai seksuaalirikoksen jälkeen. Kriisiapua se ei ole, vaan se tapahtuu yleensä vasta vuosien jälkeen.
Ihmisiä ei suoraan laiteta saman pöydän ääreen. Jälkikäsittely on neljästä kuukaudesta vuoteen kestävä prosessi, jossa uhri, omainen tai rikoksen tekijä voi käsitellä rikoksen aiheuttamia seurauksia ammattilaisten avulla.
Tietyin edellytyksin he voivat tavata turvallisessa ympäristössä kerran tai useita kertoja, tai kohdata videon välityksellä tai kirjeitse.
Aloite voi tulla kummalta osapuolelta vain.
– Toukokuusta lähtien uusia aloitteita on tullut jo noin 20, mikä on aika paljon. Keskimäärin vuodessa on tullut noin 30 aloitetta, kertoo erikoissuunnittelija, psykologian tohtori Arja Konttila Rikosseuraamuslaitoksesta (Rise).
Vakavien rikosten jälkikäsittely alkoi vuonna 2013 Kriminaalihuollon tukisäätiössä. Nyt hanketta jatkavat 2019–2020 yhteistyössä Vuolle Setlementti ry ja Rise, ja toimintaa rahoittavat Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA sekä Rise.
Konttilan mukaan kohtaaminen ja asioiden käsittely voi auttaa omaista jatkamaan elämäänsä, saada jopa elämänhalun palaamaan.
– Muutamakin omainen on sanonut, että on päässyt käsittelemään surua. He ovat omaksuneet tapahtuneen omaan elämänkokemukseensa, vaikka tekoa ja tekijää ei tarvitse hyväksyä.
Myös tekijän kuntoutumista tapaaminen helpottaa. Monet haluavat osoittaa olevansa pahoillaan.
Itse rikosta ei yleensä kukaan halua puida. Monelle omaiselle on kuitenkin tärkeää kuulla, kuinka tekijä ottaa vastuun ja puhuu ehkä aivan toisin kuin oikeudenkäynnissä.
Tapaaminen voi myös lievittää pelkoja. Pahoinpitelyn uhri tai henkirikoksen uhrin omainen voivat pelätä vankilasta vapautuvaa tekijää. Tekijä puolestaan voi pelätä kostoa.
Ennen tapaamista selvitetään, mitä kumpikin kaipaa, ja mitä etenkin uhri tai omainen voi hyötyä kohtaamisesta. On syytä arvioida, ettei tekijällä ole psykopaattisia tai narsistisia piirteitä. Jos tekijän päämotiivi vaikuttaa olevan tekonsa selittely tai vastuun vierittäminen toisaalle, tapaamista ei järjestetä. Kohtaaminen ei käy vainoamistapauksiin eikä lähisuhdeväkivaltaan, joissa se voi lisätä vettä myllyyn ja saada tilanteen jatkumaan.
Entä ajatteleeko moni, että vakavien rikosten jälkikäsittely on tekojen vähättelyä?
– Aina on ihmisiä, jotka ajattelevat niin. Enemmän tällaista tuli esiin hankkeen alussa, Konttila sanoo.
Restoratiivinen oikeus ja sovittelu laajemmin ovat herättäneet yhä enemmän kiinnostusta, ja hyötyjä punnitaan paitsi yksilöiden, myös yhteiskunnan näkökulmasta.
Britanniassa on arvioitu, että yksi jälkikäsittelyyn käytetty punta säästää yhteiskunnalta kahdeksan puntaa uusintarikollisuuden vähenemisen ja omaisen tai tekijän kuntoutumisen myötä.
Jälkikäsittelyn on ulkomaisessa tutkimuksessa laskettu vähentävän uusintarikollisuutta keskimäärin 14 prosenttia.
Vain noin joka kolmas aloite johtaa kohtaamiseen, mutta jälkikäsittelystä voi olla hyötyä ilman tapaamistakin.
Timo (nimi muutettu) suorittaa tuomiota törkeästä pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta. Helmikuussa hän pääsee koevapauteen.
Hän kuuli jälkikäsittelystä ja hyvistä kokemuksista ja alkoi miettiä, voisiko itsekin jollain tavoin helpottaa uhrin omaisen oloa.
Timo oli jo kokenut sovittelun hyötyjä vankilassa. Hänellä oli kaunaa samassa rikoksessa mukana olleen henkilön kanssa, ja katkeruus oli siinä pisteessä, ettei heitä voinut laittaa vankilassa samalle osastolle. Sovittelun avulla katkeruus hälveni, ja Timolle tuli tunne, että uskaltaisi tavata myös uhrin tyttären.
– Olisin ollut valmis siihen, mikä omaisen oloa helpottaisi: halusi hän sitten kysyä jotain tai haukkua pystyyn. Olisin totta kai pyytänyt anteeksi, mutta en olisi odottanut, että olisin saanut anteeksi.
Hän ei päässyt tapaamaan omaista, koska tämä ei vastannut yhteydenottopyyntöön.
Timo oli osittain helpottunut, osittain pettynyt.
– En niinkään omasta puolestani pettynyt, vaan uhrin tyttären puolesta. Mietin, olisiko hän voinut saada tapaamisesta jotain.
Hän itse tapasi Arja Konttilaa ja pitää tekojensa käsittelyä tärkeänä.
– Jotenkin pystyin hyväksymään, jos sitä ikinä kokonaan pystyy, että olen ollut mukana tilanteessa, jossa ihmiseltä lähti henki. Hyväksyin sen, että se johtui omista valinnoistani, olkoonkin että minulla oli pahoja päihdeongelmia ja riippumatta siitä, missä porukoissa tuolloin liikuin.
Timo on nyt päässyt eteenpäin elämässään. Hän opiskelee teologiaa toista vuotta.
– Asioiden käsittely ei ole mukavaa, mutta ne on vain myönnettävä itselleen ja muille ja kannettava vastuu. Vasta sitten voi rakentaa päälle jotain kestävää.
Asianajajien kautta tietoa
Asianajajat saavat joskus asiakkailtaan pyyntöjä: olisiko mahdollista saada rikoksen tekijän yhteystiedot? Rikoksen uhri tai uhrin omainen saattaa tuntea tarvetta kysyä joitakin kysymyksiä, kuulla vastauksia suoraan tekijältä itseltään.
Rikoksesta syytetty taas saattaa kysyä, voisiko uhrin omaiselle välittää viestiä asianajajan kautta.
Rikosseuraamuslaitoksen erikoissuunnittelija Arja Konttila on kuullut asianajajilta, että jotkut asiakkaat pohtivat tapaamista myös kasvotusten.
Konttilan mukaan olisi hyvä, että asianajajat olisivat vakavien rikosten jälkikäsittelyn mahdollisuudesta tietoisia ja pystyisivät tarvittaessa kertomaan tästä asiakkaalleen.
– Tällaisessa tilanteessa asianajaja voisi sanoa, että on tämmöinen mahdollisuus kohdata, ja se on turvallisempaa, kun se tapahtuu viranomaisten kautta eikä kaksistaan, Konttila sanoo.
Konttilan mukaan myös asianajaja voisi periaatteessa olla kohtaamisessa tukihenkilönä mukana, jos osallistuja sitä toivoo, mutta toistaiseksi kenelläkään ei ole ollut.
Vakavien rikosten jälkikäsittely ei kuitenkaan ole ajankohtainen asia vielä silloin, kun asian käsittely on oikeudessa kesken. Uhrin tai omaisen ja rikoksen tekijän tapaaminen ei vaikuta eikä saa vaikuttaa tuomioon. Jälkikäsittelyprosessiin lähdetään yleensä vasta sitten, kun rikoksesta on kulunut jo useita vuosia.
Toistaiseksi jälkikäsittely tunnetaan vielä melko huonosti. Konttilan mukaan suunnitelmissa onkin tarjota lisää informaatiota myös asianajajille.
Arkisto