Ke­vääl­lä 2015 Stii­na meni van­ki­laan ta­paa­maan mies­tä, joka is­tui tuo­mi­o­ta hä­nen tyt­tä­ren­sä ta­pos­ta.

– En men­nyt van­ki­laan kat­so­maan tap­pa­jaa vaan ih­mis­tä. Ha­lu­sin näh­dä kas­vot, kun hän pyy­tää an­teek­si, hän ker­too.

Stii­nan ty­tär ta­pet­tiin kah­dek­san vuot­ta sit­ten. Äi­ti tun­si alus­sa vi­haa ja ha­lu­si te­ki­jöil­le mah­dol­li­sim­man ko­vat tuo­mi­ot. Kun kä­rä­jä­oi­keu­den elin­kau­ti­set tuo­mi­ot lie­ve­ni­vät ho­vi­oi­keu­des­sa, hän oli pet­ty­nyt.

Kun va­li­tus­lu­paa ei myön­net­ty, hän oli kui­ten­kin lo­pul­ta hel­pot­tu­nut: se on nyt ohi.

– Aloin aja­tel­la, et­tä eh­kä noin nuo­ret mie­het ovat vie­lä ke­hi­tys­kel­poi­sia, jol­loin on pa­rem­pi­kin, mitä vä­hem­män ai­kaa he ovat van­ki­las­sa. Mie­les­tä­ni pit­kät van­keus­tuo­mi­ot ei­vät pi­dem­män pääl­le au­ta ke­tään.

Stii­na ar­ve­lee ajat­te­le­van­sa eri lail­la kuin moni hen­ki­ri­kok­sen uh­rin omai­nen. Hän poh­tii, et­tä te­ki­jöil­lä­kin on su­ku­lai­sia ja lä­hei­siä, joi­ta asia kos­ket­taa.

– Ei heil­lä­kään ole ol­lut help­poa, vaik­ka ei myös­kään niin vai­ke­aa kuin meil­lä, hän miet­tii.

Reilut puolitoista tuntia puhetta

Stii­na ker­too, et­tä ys­tä­vät pi­ti­vät hän­tä hul­lu­na, kun hän läh­ti ta­paa­maan hen­ki­ri­kok­sen te­ki­jää. Hän it­se ei jän­nit­tä­nyt ta­paa­mis­ta. Hän­tä haas­ta­tel­tiin etu­kä­teen, sel­vi­tet­tiin hä­nen mie­len­ti­laan­sa ja vai­kut­ti­mi­aan.

Pai­kan pääl­lä oli­vat tuo­mit­tu, van­ki­lap­sy­ko­lo­gi, kak­si Kri­mi­naa­li­huol­lon tu­ki­sää­ti­ön asi­an­tun­ti­jaa ja Stii­na tu­ki­hen­ki­lön­sä, kum­mi­poi­kan­sa äi­din, kans­sa. Tu­ki­hen­ki­lö jär­kyt­tyi, kun te­ki­jä is­tui huo­nees­sa jo hei­dän saa­pu­es­saan. Stii­na ei hät­käh­tä­nyt.

Hän sa­noo, et­tä jut­tu läh­ti heti luis­ta­maan ja he pu­hui­vat rei­lut puo­li­tois­ta tun­tia.

– Ha­lu­sin ker­toa, mil­lais­ta mi­nun ja poi­ka­ni elä­mä on ol­lut sen jäl­keen, kun ty­tär­tä ei ole. Ker­roin, et­tä mi­nul­le oli al­kuun tosi kova paik­ka se, et­tä mi­nus­ta ei tule iki­nä mum­moa. Poi­ka­ni on vai­ke­as­ti ke­hi­tys­vam­mai­nen nuo­ri mies, joka ei tule saa­maan lap­sia.

Stii­na ei ky­sy­nyt tyt­tä­ren koh­ta­los­ta tai ri­kos­ta edel­tä­neis­tä ta­pah­tu­mis­ta. Niis­tä hän ei ole ha­lun­nut tie­tää mi­tään. Hän ei ol­lut edes oi­keu­den­käyn­neis­sä ei­kä kos­kaan kat­so­nut esi­tut­kin­ta­pöy­tä­kir­jo­ja, vaan polt­ti ne jäl­keen­päin avaa­mat­to­mi­na.

– Ha­lu­sin pi­tää tyt­tä­re­ni omas­sa pääs­sä­ni ja sy­dä­mes­sä­ni tum­ma­hiuk­si­se­na nau­ra­va­na koi­ra­tyt­tö­nä.

Stii­na ar­ve­lee, et­tä te­ki­jä oli odot­ta­nut jo­tain pa­hem­paa kuin ys­tä­väl­lis­tä kes­kus­te­lua.

– Otin hä­nen an­teek­si­pyyn­tön­sä vas­taan ja kii­tin sii­tä. Toki hän­kin jär­ke­vä­nä ih­mi­se­nä var­mas­ti tie­tää, et­tä tuom­moi­sia asi­oi­ta ei vält­tä­mät­tä an­teek­si an­ne­ta. Mut­ta oli sil­ti tär­ke­ää, et­tä on pyy­det­ty an­teek­si.

Hän on sit­tem­min käy­nyt van­ki­lois­sa ker­to­mas­sa ryh­mil­le, mil­lais­ta on hen­ki­ri­kok­sen uh­rin lä­hi­o­mai­sen elä­mä. Se on ol­lut hä­nel­le te­ra­pi­aa.

– Suru kul­kee koko ajan mu­ka­na ei­kä se ole pie­nen­ty­nyt. Suru on sa­man ko­koi­nen, mut­ta it­se olen kas­va­nut su­run ym­pä­ril­lä.

Ei suoraan saman pöydän ääreen

Myös mo­nel­la muul­la on hy­viä ko­ke­muk­sia va­ka­vien ri­kos­ten jäl­ki­kä­sit­te­lys­tä.

Ri­kok­set voi­vat trau­ma­ti­soi­da pa­has­ti niin ri­kok­sen uh­rin, hen­ki­ri­kok­sen uh­rin lä­hei­sen kuin te­ki­jän it­sen­sä. Jäl­ki­kä­sit­te­lyn ta­voit­tee­na on vä­hen­tää in­hi­mil­li­siä kär­si­myk­siä hen­ki­ri­kok­sen, tör­ke­än pa­hoin-
pi­te­lyn tai sek­su­aa­li­ri­kok­sen jäl­keen. Krii­si­a­pua se ei ole, vaan se ta­pah­tuu yleen­sä vas­ta vuo­sien jäl­keen.

Ih­mi­siä ei suo­raan lai­te­ta sa­man pöy­dän ää­reen. Jäl­ki­kä­sit­te­ly on nel­jäs­tä kuu­kau­des­ta vuo­teen kes­tä­vä pro­ses­si, jos­sa uh­ri, omai­nen tai ri­kok­sen te­ki­jä voi kä­si­tel­lä ri­kok­sen ai­heut­ta­mia seu­rauk­sia am­mat­ti­lais­ten avul­la.

Tie­tyin edel­ly­tyk­sin he voi­vat ta­va­ta tur­val­li­ses­sa ym­pä­ris­tös­sä ker­ran tai usei­ta ker­to­ja, tai koh­da­ta vi­de­on vä­li­tyk­sel­lä tai kir­jeit­se.

Aloi­te voi tul­la kum­mal­ta osa­puo­lel­ta vain.

– Tou­ko­kuus­ta läh­tien uu­sia aloit­tei­ta on tul­lut jo noin 20, mikä on ai­ka pal­jon. Kes­ki­mää­rin vuo­des­sa on tul­lut noin 30 aloi­tet­ta, ker­too eri­kois­suun­nit­te­li­ja, psy­ko­lo­gi­an toh­to­ri Ar­ja Kont­ti­la Ri­kos­seu­raa­mus­lai­tok­ses­ta (Rise).

Va­ka­vien ri­kos­ten jäl­ki­kä­sit­te­ly al­koi vuon­na 2013 Kri­mi­naa­li­huol­lon tu­ki­sää­ti­ös­sä. Nyt han­ket­ta jat­ka­vat 2019–2020 yh­teis­työs­sä Vuol­le Set­le­ment­ti ry ja Rise, ja toi­min­taa ra­hoit­ta­vat So­si­aa­li- ja ter­veys­jär­jes­tö­jen avus­tus­kes­kus STEA sekä Rise.

Monenlaisia hyviä seurauksia

Kont­ti­lan mu­kaan koh­taa­mi­nen ja asi­oi­den kä­sit­te­ly voi aut­taa omais­ta jat­ka­maan elä­mään­sä, saa­da jopa elä­män­ha­lun pa­laa­maan.

– Muu­ta­ma­kin omai­nen on sa­no­nut, et­tä on pääs­syt kä­sit­te­le­mään su­rua. He ovat omak­su­neet ta­pah­tu­neen omaan elä­män­ko­ke­muk­seen­sa, vaik­ka te­koa ja te­ki­jää ei tar­vit­se hy­väk­syä.

Myös te­ki­jän kun­tou­tu­mis­ta ta­paa­mi­nen hel­pot­taa. Mo­net ha­lu­a­vat osoit­taa ole­van­sa pa­hoil­laan.

It­se ri­kos­ta ei yleen­sä ku­kaan ha­lua pui­da. Mo­nel­le omai­sel­le on kui­ten­kin tär­ke­ää kuul­la, kuin­ka te­ki­jä ot­taa vas­tuun ja pu­huu eh­kä ai­van toi­sin kuin oi­keu­den­käyn­nis­sä.

Ta­paa­mi­nen voi myös lie­vit­tää pel­ko­ja. Pa­hoin­pi­te­lyn uh­ri tai hen­ki­ri­kok­sen uh­rin omai­nen voi­vat pe­lä­tä van­ki­las­ta va­pau­tu­vaa te­ki­jää. Te­ki­jä puo­les­taan voi pe­lä­tä kos­toa.

En­nen ta­paa­mis­ta sel­vi­te­tään, mitä kum­pi­kin kai­paa, ja mitä eten­kin uh­ri tai omai­nen voi hyö­tyä koh­taa­mi­ses­ta. On syy­tä ar­vi­oi­da, et­tei te­ki­jäl­lä ole psy­ko­paat­ti­sia tai nar­sis­ti­sia piir­tei­tä. Jos te­ki­jän pää­mo­tii­vi vai­kut­taa ole­van te­kon­sa se­lit­te­ly tai vas­tuun vie­rit­tä­mi­nen toi­saal­le, ta­paa­mis­ta ei jär­jes­te­tä. Koh­taa­mi­nen ei käy vai­no­a­mis­ta­pauk­siin ei­kä lä­hi­suh­de­vä­ki­val­taan, jois­sa se voi li­sä­tä vet­tä myl­lyyn ja saa­da ti­lan­teen jat­ku­maan.

En­tä ajat­te­lee­ko moni, et­tä va­ka­vien ri­kos­ten jäl­ki­kä­sit­te­ly on te­ko­jen vä­hät­te­lyä?

– Ai­na on ih­mi­siä, jot­ka ajat­te­le­vat niin. Enem­män täl­lais­ta tuli esiin hank­keen alus­sa, Kont­ti­la sa­noo.

Res­to­ra­tii­vi­nen oi­keus ja so­vit­te­lu laa­jem­min ovat he­rät­tä­neet yhä enem­män kiin­nos­tus­ta, ja hyö­ty­jä pun­ni­taan pait­si yk­si­löi­den, myös yh­teis­kun­nan nä­kö­kul­mas­ta.

Bri­tan­ni­as­sa on ar­vi­oi­tu, et­tä yk­si jäl­ki­kä­sit­te­lyyn käy­tet­ty pun­ta sääs­tää yh­teis­kun­nal­ta kah­dek­san pun­taa uu­sin­ta­ri­kol­li­suu­den vä­he­ne­mi­sen ja omai­sen tai te­ki­jän kun­tou­tu­mi­sen myö­tä.

Jäl­ki­kä­sit­te­lyn on ul­ko­mai­ses­sa tut­ki­muk­ses­sa las­ket­tu vä­hen­tä­vän uu­sin­ta­ri­kol­li­suut­ta kes­ki­mää­rin 14 pro­sent­tia.

Aina ei päädytä tapaamiseen

Vain noin joka kol­mas aloi­te joh­taa koh­taa­mi­seen, mut­ta jäl­ki­kä­sit­te­lys­tä voi ol­la hyö­tyä il­man ta­paa­mis­ta­kin.

Timo (nimi muu­tet­tu) suo­rit­taa tuo­mi­o­ta tör­ke­äs­tä pa­hoin­pi­te­lys­tä ja kuo­le­man­tuot­ta­muk­ses­ta. Hel­mi­kuus­sa hän pää­see ko­e­va­pau­teen.

Hän kuu­li jäl­ki­kä­sit­te­lys­tä ja hy­vis­tä ko­ke­muk­sis­ta ja al­koi miet­tiä, voi­si­ko it­se­kin jol­lain ta­voin hel­pot­taa uh­rin omai­sen oloa.

Timo oli jo ko­ke­nut so­vit­te­lun hyö­ty­jä van­ki­las­sa. Hä­nel­lä oli kau­naa sa­mas­sa ri­kok­ses­sa mu­ka­na ol­leen hen­ki­lön kans­sa, ja kat­ke­ruus oli sii­nä pis­tees­sä, et­tei hei­tä voi­nut lait­taa van­ki­las­sa sa­mal­le osas­tol­le. So­vit­te­lun avul­la kat­ke­ruus häl­ve­ni, ja Ti­mol­le tuli tun­ne, et­tä us­kal­tai­si ta­va­ta myös uh­rin tyt­tä­ren.

– Oli­sin ol­lut val­mis sii­hen, mikä omai­sen oloa hel­pot­tai­si: ha­lu­si hän sit­ten ky­syä jo­tain tai hauk­kua pys­tyyn. Oli­sin tot­ta kai pyy­tä­nyt an­teek­si, mut­ta en oli­si odot­ta­nut, et­tä oli­sin saa­nut an­teek­si.

Hän ei pääs­syt ta­paa­maan omais­ta, kos­ka tämä ei vas­tan­nut yh­tey­de­not­to­pyyn­töön.

Timo oli osit­tain hel­pot­tu­nut, osit­tain pet­ty­nyt.

– En niin­kään omas­ta puo­les­ta­ni pet­ty­nyt, vaan uh­rin tyt­tä­ren puo­les­ta. Mie­tin, oli­si­ko hän voi­nut saa­da ta­paa­mi­ses­ta jo­tain.

Hän it­se ta­pa­si Ar­ja Kont­ti­laa ja pi­tää te­ko­jen­sa kä­sit­te­lyä tär­ke­ä­nä.

– Jo­ten­kin pys­tyin hy­väk­sy­mään, jos sitä iki­nä ko­ko­naan pys­tyy, et­tä olen ol­lut mu­ka­na ti­lan­tees­sa, jos­sa ih­mi­sel­tä läh­ti hen­ki. Hy­väk­syin sen, et­tä se joh­tui omis­ta va­lin­nois­ta­ni, ol­koon­kin et­tä mi­nul­la oli pa­ho­ja päih­de­on­gel­mia ja riip­pu­mat­ta sii­tä, mis­sä po­ru­kois­sa tuol­loin lii­kuin.

Timo on nyt pääs­syt eteen­päin elä­mäs­sään. Hän opis­ke­lee te­o­lo­gi­aa tois­ta vuot­ta.

– Asi­oi­den kä­sit­te­ly ei ole mu­ka­vaa, mut­ta ne on vain myön­net­tä­vä it­sel­leen ja muil­le ja kan­net­ta­va vas­tuu. Vas­ta sit­ten voi ra­ken­taa pääl­le jo­tain kes­tä­vää.