Oikeussalissa asian käsittely keskeytyy hetkeksi. Yksi syytetyistä kertoo hovioikeuden jäsenille, miten pikaviestipalvelu Twitter toimii. Salin takaosassa puhelimia näpytellään kiivaasti. Oikeudenkäyntiä seuraamaan tulleet ihmiset raportoivat tapahtumista sosiaalisen median kanaviin, esimerkiksi Twitteriin, jonka toimintaa oikeuden jäsenet haluavat nyt ymmärtää. Oikeudenkäynnin aikana sosiaalisessa mediassa jatkui sama vaino, josta käräjäoikeus oli jo antanut tuomion. Osa vainoajista istui oikeussalissa.
Tämä tapahtui syksyllä Helsingin hovioikeudessa, toimittaja ja tietokirjailija Jessikka Aron vainoamiseen liittyvässä oikeudenkäynnissä, jota seurasin kirjailijoiden sananvapausjärjestö Penin johtokunnan jäsenenä.
Häirintä käynnistyi, kun silloin Yleisradion rivitoimittajana työskennellyt Aro ryhtyi selvittämään yleisön kokemuksia Venäjän vaikutusyrityksistä Suomessa. Aiheeseen tarttumisen seurauksena Aron yksityiselämää, henkilöhistoriaa, ulkonäköä ja terveystietoja on vuosien ajan käsitelty MV-lehden artikkeleissa ja kommenttipalstoilla sekä useilla eri toimijoiden sosiaalisen median kanavilla halventavasti, uhkaavasti ja valheellisesti.
Oikeusjärjestelmä on ollut kyvytön lopettamaan vainoa, joka Suomen oloissa on ollut poikkeuksellista sekä laajuudessaan että pitkäaikaisuudessaan. Sen sijaan sama häirintä, joka oli oikeudenkäynnin aiheena, toistui oikeudenkäynnin aikana, ja sitä tekivät osin samat ihmiset.
Ongelmat eivät ole ainoastaan lainsäädännöllisiä, jos hovioikeudenneuvokset eivät ymmärrä maailmaa, jossa tapahtuneita epäiltyjä rikoksia heidän tulisi korkeatasoisesti ratkoa.
Toimittajien vaino on osa kansainvälistä ilmiötä, jonka tavoitteena on vaikuttaa sekä yksittäisiin toimittajiin että laajemmin toimittajakuntaan niin, että he alkavat väistää tiettyjä aiheita vainotuksi tulemisen pelossa. Toimittajien suojaaminen vainolta on siten keskeinen osa sananvapautta.
Toimittajien lisäksi työhön liittyvää vainoa kokevat esimerkiksi tutkijat, viranomaiset ja poliittiset päättäjät. Viimeaikaisten häirintään liittyvien oikeudenkäyntien perusteella painostuksen kohteena ovat yhä enenevässä määrin myös asianajajat.
Sosiaalisen median myötä vaino on saanut uusia ulottuvuuksia, joihin oikeusjärjestelmä ei ole reagoinut riittävästi. Myös asianajajat ovat uudessa tilanteessa, jossa päämiestä saattaa joutua suojelemaan sekä oikeudenkäynnin yleisöltä että oikeudenkäynnin ansiosta sosiaalisessa mediassa leviävältä materiaalilta.
Sosiaalisen median palveluntarjoajat on velvoitettava vastuuseen niiden alustoilla julkaistavasta sisällöstä. Kansallisen lainsäädännön mahdollisuuksia voi selvittää esimerkiksi Ranskan ja Saksan esimerkkien pohjalta. Häirinnän vaikutusten minimoimiseksi instituutioille, mediataloille, yliopistoille ja virastoille on saatava velvoite ja resurssit suojata yksittäisiä toimittajia, tutkijoita ja viranomaisia häirinnältä, uhkailulta ja painostukselta. Lisäksi olisi syytä pohtia esimerkiksi toimittajien ja tutkijoiden painostamisen muuttamista yleisen syytteen alaisiksi rikoksiksi.
Kiusaamisen ja häirityksi tulemisen uhka vaarantaa yhteiskunnan perustoimintoja ja kaventaa yhteiskunnallista keskustelua, kun ihmiset eivät uskalla tehdä työtään ja käyttää sananvapauttaan häirityksi tulemisen pelossa. Tämä polarisoi yhteiskuntaa entisestään, ja voi pahimmillaan horjuttaa yhteiskuntarauhaa.
Oikeusvaltion on suojattava itseään toiminnalta, jonka keskeinen pyrkimys on horjuttaa sen ydintä. Seksuaalisen häirinnän esiin tuoneen Metoo-keskustelun myötä suomalaisessakin yhteiskunnassa on alettu puhua aikaisemmin vaietuista asioista, ja maaperä on otollinen muutoksille. Nyt, kun ylin poliittinen johto allekirjoittaa oikeusvaltion periaatteet yksimielisesti, on oikea hetki vahvistaa instituutioita myös tulevaisuuden varalta.
Elina Hirvonen
kirjailija, elokuvantekijä