EU-vaikuttaminen on työtä ilman pikavoittoja
Tiiviillä yhteistyöllä voimme jatkossakin varmistaa, että näkemyksemme huomioidaan EU-lainsäädännössä, kirjoittaa Jonni Veikkonen.

”Etelä-Savossa on helppo yhdistää työ ja arki”
Etelä-Savon asianajajat toimivat monipuolisten toimeksiantojen parissa, mutta alueen erityispiirteet ja yhteisöllisyys tuovat työhön oman leimansa.

Aku Sorainen: Menestystarina Baltiassa
Pääkäsittelyssä-podcastin tuoreimmassa jaksossa vieraana on Aku Sorainen, visionäärinen asianajaja ja Sorainen-toimiston perustaja, joka on ollut keskeinen vaikuttaja Baltian oikeusmarkkinoilla jo 30 vuoden ajan. Aku kertoo inspiroivan tarinansa suomalaisesta oikeustieteen opiskelijasta, jonka työura suuntautui jo alkumetreillä Viroon ja Baltiaan. Hän avaa keskustelussa syitä, joiden ansiosta Sorainen on kasvanut huippumenestyväksi toimistoksi. Aku…

Oikeusapupalkkio kaipaa kestävää ratkaisua
Tulemme myös jatkossa Suomen Asianajajina tekemään työtä, jotta jokaisella on mahdollisuus päästä lain ja oikeusjärjestyksen mukaisiin oikeuksiinsa.

Kansainväliset eroriidat ovat monimutkaisia ja kalliita
Perheoikeuden kysymykset muuttuvat monimutkaisemmiksi, kun avioliittoon liittyy kytköksiä ulkomaille.

Rahanpesulaki uudistuu
Laki on ollut epäselvä sen osalta, miten asianajajan henkilökohtaisesta ilmoitusvelvollisuudesta lähtevää lakia sovelletaan asianajotoimistoissa, kirjoittaa Marian Grönlund.

Martina Kronström: Tarvitsemme avointa keskustelua oikeudenhoidon uudistuksista
Rikosasioita hoitavien asianajajien selkäytimessä ovat oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takaavat epäillyn perusoikeudet. Niiden vaaliminen onkin puolustusasianajajan ydintehtävä. Olemme joutuneet tottumaan yhä pidempiin ja vaikeasti ennakoitaviin prosesseihin. Esitutkinta jatkuu koko käräjäkäsittelyn ajan ja uutta todistelua nimetään puolin ja toisin loppulausunnoille saakka ja monesti vielä hovioikeudessa. Valitettavan usein syynä on osapuolten välinen…

Satakuntaan valmistuu uusi oikeustalo
Moderni oikeustalo, vireä teollisuus ja nuoret asianajajat pitävät Satakunnan oikeuselämän vahvana ja ajan tasalla.

Talousrikosoikeus osa I ja II
13.3.2025 ja 10.4.2025 järjestetään kahden koulutuksen sarja talousrikosoikeudesta.

Oikeusministeriön kansliapäällikkö Antti Leinonen: ”Vakauden ja asiantuntemuksen säilyttäminen on ensiarvoisen tärkeää”
Rakenteiden vakaus, resurssien oikea kohdistaminen ja digitalisaation hyödyntäminen ovat avainasemassa oikeusvaltion kehittämisessä, sanoo Antti Leinonen, joka aloitti vuodenvaihteessa oikeusministeriön kansliapäällikönä.