Image for Parista tunnista hyvä mieli
Fokus

Parista tunnista hyvä mieli

Asianajajapäivystys on antoisaa vapaaehtoistyötä, jossa voi aidosti auttaa. Päivystäjältä ei odoteta ihmeitä: riittää että hän osaa kuunnella ja opastaa eteenpäin.

Image for Hae luottamustehtäviin
Alalla tapahtuu

Hae luottamustehtäviin

Asianajajaliiton oikeuspoliittisen työn lähtökohta on oikeusvaltion turvaaminen. Asianajajat pääsevät osallistumaan oikeusolojen kehittämiseen esimerkiksi Asianajajaliiton oikeudellisten asiantuntijaryhmien ja valiokuntien kautta. Näiden luottamustehtävien haku käynnistyy toukokuun lopulla. Itse toimikausi on kaksivuotinen: 1.10.2024–30.9.2026. Asiantuntijaryhmien tehtävänä on valmistella Asianajajaliiton lausuntoja ja muita kannanottoja, ja niiden jäseniä kutsutaan esimerkiksi eduskuntaan kuultavaksi…

Image for Valvontalautakunnan uusimpia ratkaisuja
Oikeilla urilla

Valvontalautakunnan uusimpia ratkaisuja

Asianajajilla on velvollisuus valvoa asianajotoimiston muun henkilökunnan työtä. Usein valvontavastuun nojalla vireille tulleessa valvonta-­asiassa on kyse asianajotoimistossa työskentelevän luvan saaneen ­oikeudenkäyntiavustajan hoitamasta tehtävästä, jonka osalta hän ei ole ­henkilökohtaisesti valvontalautakunnan valvonnan alainen. Asianajotoimistossa työskentelevä luvan saanut ­oikeudenkäyntiavustaja ei myöskään itse vastaa palkkioriita-asiaan, vaan se kohdistetaan ­toimeksiannosta vastanneeseen asianajajaan.

Image for Juha Manner: ”Ulvilan surmassa riittäisi selvitettävää”
Tekijä

Juha Manner: ”Ulvilan surmassa riittäisi selvitettävää”

Anneli Auerin asianajaja Juha Manner keräsi kokemuksensa yhdestä Suomen historian merkittävimmistä oikeustapauksista kirjaksi. Hänen toiveenaan on, että Onnettomuustutkintakeskus selvittäisi, tehtiinkö Ulvilan surman tutkinnassa tai oikeuskäsittelyssä virheitä.

Image for Sinikka Kelhä: Raumalla tositarkoituksella
Podcast

Sinikka Kelhä: Raumalla tositarkoituksella

Jakson vieraana on asianajaja Sinikka Kelhä. Sinikka kertoo jaksossa urapolustaan asianajajayrittäjäksi Raumalle ja muutaman vuoden takaisesta ratkaisustaan ottaa yhtiökumppanikseen nuori paikallinen naiskollega. Sinikka kertoo luottamustehtävistään ja sovittelusta osana arkityötään ja vastaa kysymykseen siitä, millainen on hyvä asianajaja. Hän pohtii myös omaa kehittymistään asianajajana ja identiteettiään asianajajaroolin ulkopuolella. Lisäksi jaksossa keskustellaan…

Image for Ville Kotka: Paluumuutto Poriin
Podcast

Ville Kotka: Paluumuutto Poriin

Pääkäsittelyssä-podcastin 20. jaksossa vieraana on asianajaja Ville Kotka, joka teki paluumuuton suuresta helsinkiläisestä liikejuridiikkaan keskittyneestä asianajotoimistosta pieneen porilaiseen asianajotoimistoon. Ville kertoo jaksossa ratkaisustaan suunnata perheen muuttoauto kotiseudulleen ja muuttoa seuranneesta työarjen radikaalista muutoksesta. Käy selväksi, että moni asia on maakunnassa toisin, mutta mielenkiintoisista ja haastavista toimeksiannoista ei ole puutetta Helsingin…

Image for Toimiston sähköinen järjestäminen, osa I – Asiakirjahallinta, rutiinien automatisointi ja tietoturva
Koulutus

Toimiston sähköinen järjestäminen, osa I – Asiakirjahallinta, rutiinien automatisointi ja tietoturva

14.3.2024 järjestetään asianhallintajärjestelmiin ja tietoturvaa liittyvä koulutus, johon voi osallistua läsnä tai etänä.

Image for Toimiston sähköinen järjestäminen, osa I – Asiakirjahallinta, rutiinien automatisointi ja tietoturva
Koulutus

Toimiston sähköinen järjestäminen, osa I – Asiakirjahallinta, rutiinien automatisointi ja tietoturva

14.3.2024 järjestetään asianhallintajärjestelmiin ja tietoturvaa liittyvä koulutus, johon voi osallistua läsnä tai etänä.

Image for Valvontalautakunnan uusimpia ratkaisuja
Oikeilla urilla

Valvontalautakunnan uusimpia ratkaisuja

Oheisissa valvontalautakunnan ratkaisuissa korostuu asianajajan velvollisuus tiedottaa asiakastaan viipymättä asiassa ­saadusta ­ratkaisusta. Riittävänä ei ole pidetty pelkästään päätöksen ­toimittamista, vaan se tulisi myös käydä asiakkaan kanssa läpi ennen muutoksenhaun päättymistä. Asiakas päättää siitä, ­haluaako hän käyttää valitusoikeuttaan.

Image for Katse pallossa
Tekijä

Katse pallossa

Asianajaja Mikko Alakare on kokenein erotuomari jalkapallon pääsarjassa Veikkausliigassa. Hän vertaa tuomarointia meditaatioon: keskittyminen suunnataan hetkeksi täysin yhteen asiaan.

Image for Nimitykset 1/2024
Nimitykset

Nimitykset 1/2024

Julkaisemme tällä palstalla asianajotoimistojen meille ilmoittamia nimitysuutisia.