Kuka saa puhua mediassa?

Kuka saa puhua mediassa?

14.4.2021 Teksti Terhi Hautamäki // Kuvat Henna Ryynänen

Poliisi voi tiedottaa esitutkinnan aikana, mutta asianajaja ei usein käytännössä voi. Onko rikosten varhainen julkisuus yksipuolista, ja voiko se vaikuttaa tuomareihin?

Asianajotoimisto Hästö & Co:n asianajaja Mats Welin kirjoitti helmikuussa Asianajajaliiton blogissa huolestaan. Hänen mielestään rikosasioiden tiedottamisessa ja julkisuudessa ennen oikeudenkäyntiä on epäsuhta.

Esitutkinnan aikana oikeus antaa tietoja julkisuuteen on poliisilla, yleensä tutkinnanjohtajalla. Syyttäjä voi antaa tietoja esitutkinnan päättymisen jälkeen. Tuossa vaiheessa vastaajan näkökulma ei yleensä tule esiin. Joskus asianajajan suu on suljettu ilmaisukiellolla, jonka tutkinnanjohtaja voi määrätä asianosaisille, avustajille tai todistajille esitutkinnan turvaamiseksi. Asianajajat myös itse pidättäytyvät kommentoimasta: asianajajan kun ei sovi yrittää vaikuttaa median kautta.

– Poliisilla ja syyttäjällä on eri työkalut kuin asianajajilla. Kyse ei ole kateellisuudesta. On järjestelmän kannalta ongelma, kun julkisuudessa puhuminen on toisilta kiellettyä, Welin sanoo.

Oikeudenkäyntien julkisuus on tärkeä periaate. Myös esitutkintavaiheen tiedottamisella on usein yhteiskunnallista merkitystä. Welinin mukaan poliisin ”tiedotusmonopoli” alkuvaiheessa kuitenkin johtaa siihen, että rikosepäily painottuu yksipuolisesti, mikä on hänen mielestään omiaan vaikuttamaan jopa tuomarin työhön.

Welin kertoo, että häntä säväyttäneitä mediatapauksia ovat olleet esimerkiksi Costa Ricassa tehtyjä sairaalalaitekauppoja koskeva lahjusoikeudenkäynti, Vantaan ex-kaupunginjohtajan lahjusoikeudenkäynti ja Jari Aarnion tapaus.

– Miten varmistetaan, että tuomioihin ei vaikuteta yksipuolisesti tai epäasiallisesti? Mitä takeita on siitä, että se, mitä media kertoo, ei vaikuta tuomarin ajatteluun? Olennaista ei ole vain se, että asiat menevät oikein, vaan myös se, että asiat näyttävät menevän oikein, Welin sanoo.

Vaikutusta todistajiin

Asianajotoimisto Reims & Co:n asianajaja Jussi Sarvikivi tekee töitä rikosasioiden parissa. Hän tunnistaa tiedottamisen epäsuhdan, mutta hän ei pelkää, että julkisuudella olisi ammattituomareihin erityistä vaikutusta.

– Asiakkaalle on toki ikävää, jos poliisi tiedottaa ja avustaja joutuu olemaan kieli keskellä suuta. Varsinkin jos ihminen on vangittuna ja hänen yhteydenpitoaan on rajoitettu, voi tuntua epäreilulta, että poliisi ja -asianomistaja saavat puhua mitä lystää ja itse pitää olla hiljaa.

Vaikka Sarvikivi luottaa tuomareiden ammattitaitoon, hänen mukaansa vaikutus oikeudenkäyntiin voi tulla toista kautta, jos todistajien ja asianosaisten muistikuviin sekoittuu julkisuudessa toisteltuja yksityiskohtia.

– Mitä vanhemmista asioista on kysymys, sitä huonompi on asetelma ihmisten muistille. Kun päälle tulee mediamylläkkä, sillä on vaikutusta ja asiasta on tutkimustietoakin, Sarvikivi sanoo.

Jos tutkinnanjohtaja kertoo, miten asia poliisin näkemyksen mukaan on mennyt, se luo helposti yleisölle käsityksen, että asia on jo ratkaistu.

– Toki tänä päivänä muistetaan mainita, että kyse on epäilystä. Jos kuitenkin samalla kerrotaan hyvin yksityiskohtaisesti, mitä tapahtui, kyllä epäily jää varjoon. Todistajakin voi ajatella, että näin se varmaan oli, kun poliisinkin mukaan näin tapahtui.

Ilmaisukiellot yleistyneet

Ilmaisukiellot ovat 2000-luvulla yleistyneet huomattavasti. Poliisiammattikorkeakoulun tilastojen mukaan viiden vuoden jaksolla 2002–2006 kieltoja määrättiin yhteensä noin 155, kun vuosina 2012–2016 kieltojen määrä oli jo 505.

Poliisiylitarkastaja Niina Uskali Poliisihallituksesta sanoo, että tämä johtuu osaltaan siitä, että tutkinnanjohtajat ovat oppineet käyttämään ilmaisukieltoja, kun heille on annettu siitä koulutusta ja ohjeistusta. Myös nykyinen rikosasioiden käsittely mediassa ja somessa on lisännyt tarvetta.

– Juttuja repostellaan, ja tietoja leviää somessa. Julkisuudessa käydään varjo-oikeudenkäyntiä, Uskali sanoo.

Asianajajaliitto on aiemmin ottanut kantaa, että poliisi ei usein yksilöi ilmaisukiellossa sitä, mistä ei saa puhua. Epämääräiset ilmaisukiellot jopa vaikeuttavat puolustuksen työtä.

– Yleensä ilmaisukielto ei koske kaikkea tietoa, vaan on määritelty jokin osio, jota ei saa ilmaista. Ilmaisukiellot ovat hyvin vaihtelevia, ja varmaan on myös tarvetta kouluttaa tutkinnanjohtajia lisää, Uskali sanoo.

Uskali toteaa, että tutkinnanjohtajalla on paljon valtaa ja sanavalinnoilla iso merkitys. Hän sanoo, että poliisiorganisaatiota on koulutettu kiinnittämään huomiota syyttömyysolettamaan ja tiedottamaan vain esitutkintalaissa mainituista syistä: rikosasian yhteiskunnallisen merkityksen, sen herättämän yleisen mielenkiinnon, rikoksen selvittämisen, epäillyn tavoittamisen, uuden rikoksen tai rikoksesta aiheutuvan vahingon estämisen vuoksi.

Joskus media on jo haastatellut asianosaisia tai saanut tietoa muualta. Vaikka ulkoapäin tuleva paine ei ole Uskalin mukaan suoraan peruste tiedottaa, se voidaan katsoa asian herättämäksi yleiseksi mielenkiinnoksi.

Tuomari voi vältellä uutisia

Trial by newspaper ei ole uusi aihe. Julkisuuden vaikutusta tuomioihin pohdittiin jo 1800-luvulla Yhdysvalloissa. Toisin kuin joissakin muissa maissa, Suomessa ei ole erityisesti noussut esiin tuomareiden tietojen saanti oikeussalin ulkopuolelta. Helsingin käräjäoikeuden mediatuomari Petra Spring ei oikein näe mahdollisuuksia rajoittaakaan sitä.

Spring sanoo, että kollegoiden kesken aiheesta on puhuttu. Moni tuomari jättää omasta halustaan seuraamatta asian uutisointia silloin, kun työskentelee korkean profiilin jutun parissa.

– Sanoisin, että kun tuomari menee juttuun sisään, sitä on niin oikeudenkäynnissä esiin tulleiden asioiden kuplassa, ettei muu vaikuta. Uutisista tulee korkeintaan mieleen, että näyttääpä tuokin asia ihan erilaiselta tuolla. Toki itseään pitää tarkkailla ja haastaa: ei kai minulla ole ennakkoasennetta. Sitä on kokeneiden tuomareiden ammattitaito, ja uskon, että ammattitaitomme riittää tähän.

Spring pitää esitutkintavaiheen tiedotusta yleisesti hyvänä asiana. Monissa tapauksissa poliisi on katkaissut huhuilta siivet.

– Kun poliisi kertoo epäilyistä ja puolustus ei saa kertoa mitään, toki siinä on epäsuhta. Mutta onko se jonkun vika? Miten se olisi ratkaistavissa? Sitä en tiedä, Spring pohtii.

Uutisoinnin vaikutusta todistajien ja asianosaisten kertomuksiin Spring pitää aitona huolena. Muistikuvilla on tosin muutoinkin tapana muuttua ajan kuluessa. Springin erityinen huoli on se, että suuri yleisö helposti ankkuroituu ensimmäisiin saamiinsa tietoihin. Epäilty leimautuu syylliseksi, vaikka oikeussalissa asia voi kokonaisnäytön perusteella näyttäytyä hyvin erilaisena.

– Suuren yleisön silmissä tuomio saattaa olla väärä. Jos jatkuvasti koetaan, että tuomiot eivät vastaa ensiuutisoinnista muodostunutta käsitystä, se voi rapauttaa luottamusta oikeuslaitokseen.

Pelisääntöjä selkeämmiksi

Monet pitkään alalla olleet asianajajat ovat omaksuneet vanhan tapaohjeen, jossa kielletään luomasta päämiehen asialle otollista mielialaa. Nykyinen tapaohje muotoilee asian myönteisemmin: asianajaja saa tiedottaa, jos asiakas sen hyväksyy eikä pyritä oman edun tavoitteluun.

Jussi Sarvikivi on ollut paljon esillä mediassa työnsä puolesta. Hän sanoo, että avustajana joutuu tasapainottelemaan siinä, millainen tiedottaminen on sopivaa.

– Avustajana on vähän pakkokin olla käytettävissä silloin, kun tulee mahdollisuus lausua ja asiakas sitä haluaa.

Sarvikivi pitää omia kokemuksiaan mediasta myönteisinä ja arvostaa kokeneiden rikostoimittajien työtä, vaikka saattaakin välillä olla eri mieltä siitä, ”millaista feature-juttua pitää esitutkinnassa olevasta asiasta tehdä”.

Liike-elämän asioita hoitava Mats Welin sanoo niin ikään kommentoivansa mielellään, jos päämies antaa luvan eikä kommentoi itse, kuten yhtiöt usein tekevät. Welinin mielestä media ei oikein voi toimia toisin: toimittajien näkökulmasta ongelma on pikemminkin tiedon vähäisyys, ja saatavilla olevaan tietoon tartutaan hanakasti.

– Kaipaan keskustelua siitä, miten varmistetaan järjestelmä, joka toimii siitä huolimatta, että ympärillä on julkisuutta. Ei niin, että pitäisi olla vähemmän julkisuutta. Voiko olla varma, että oikeudenkäynnissä pärjää yhtä hyvin, vaikka ei haluaisi sanoa julkisuudessa mitään?

Welin ja Sarvikivi toivovat pelisääntöjen selkiyttämistä. Welinin mukaan laissa olisi hyvä selventää ilmaisukiellon määräämisen perusteita. Jos poliisi tai syyttäjä itse tiedottavat, pitäisikö sen perusteella rajoittaa ilmaisukiellon määräämistä asianosaisille ja avustajille?

Sarvikiven mukaan ilmaisukielloissa tulisi yksilöidä selkeämmin, mitä tietoja ne koskevat. Jos asianajaja ei ole varma, mistä saa puhua, hän mieluummin varovaisuuttaan vaikenee kokonaan.

– En näkisi huonona, jos laissa olisi säädetty, mitä avustaja saa kertoa ja millä tavalla. Muutoin asianajajat eivät halua lähteä testaamaan, syyllistyvätkö salassapitorikokseen, jos jotain lausuvat.

Oikeusjärjestelmän pitää kestää uutisointi

Median näkökulmasta ongelma onkin sitten ihan toinen kuin asianajajien näkökulmasta. MTV:n rikos- ja oikeustoimittaja Jarkko Sipilä sanoo, että ”poliisin salailukulttuuri ja poliisin kanssa julkisuudesta taistelu” vaikuttaa nykyisin rikostoimittajien työhön paljon ja syö turhaan energiaa.

– Painotus on mennyt entistä selkeämmin siihen, että poliisi tiedottaa jutusta, josta tarvitsee tietoa. Helsingissä on ollut henkirikoksia, jotka ovat paljastuneet vasta tuomioistuinvaiheessa. Henkirikos on yhteiskunnalliselta merkitykseltään sellainen rikos, että siitä pitäisi kertoa jo esitutkintavaiheessa. Muuten poliisi tiedottaa julkisuuskäsikirjansa puitteissa, mikä on usein huomattavan rajoittunutta, Sipilä sanoo.

Oikeustoimittajat ry kanteli viime vuonna oikeusasiamiehelle poliisin julkisuuskäsikirjasta, joka toimittajien mukaan opastaa lainvastaisin tulkinnoin salaamaan esitutkintapöytäkirjoista yksityiselämää liippaavia tietoja. Poliisihallituksen Niina Uskali taas sanoo, että julkisuuskäsikirjasta on annettu väärää tietoa eikä poliisilla ole intressiä salata enempää kuin lain ja oikeuskäytännön mukaan on tarpeen.

Oikeusasiamies totesi viime vuonna, että niin poliisin kuin oikeustoimittajien tulkinnoille löytyy perusteluita, eikä lainsäätäjä ole loppuun saakka harkinnut salassapitoperusteiden keskinäisiä suhteita. Julkisuuslakia olisikin tarpeen uudistaa ripeästi.

Sipilä on seurannut oikeusprosesseja vuosikymmenien ajan. Hän ei usko, että mediajulkisuus vaikuttaisi tuomareiden työhön. Sitä hän pitää mahdollisena, että todistaja voi omaksua uutisista yksityiskohtia kertomukseensa.

– Emme silti voi jättää tärkeitä asioita uutisoimatta. Rikosuutisoinnilla on erittäin merkittävä tehtävä paljastaa yhteiskunnallisia epäkohtia. Oikeusjärjestelmän on oltava niin vahva, että se kestää keskeneräisten juttujen uutisoinnin.

Julkaistu numerossa Advokaatti 2/2021

Kirjoittaja Terhi Hautamäki

on vapaa toimittaja, joka kirjoittaa Advokaattiin erityisesti laajoja oikeudenhoitoon liittyviä artikkeleita.

Jaa kirjoitus Kopioi linkki
Jaa kirjoitus Kopioi linkki

Uusimmat kirjoitukset

Liitossa tapahtuu

Advokaatille kunniamaininta

Advokaatti-verkkolehti sai kunniamaininnan viestinnän alan järjestön ProComin Oma Media 2022 -arviossa.

Liitossa tapahtuu

Advokaatille kunniamaininta

Advokaatti-verkkolehti sai kunniamaininnan viestinnän alan järjestön ProComin Oma Media 2022 -arviossa.

Liitossa tapahtuu

Vuoden asianajoassistentiksi valittiin Sanna Husu

Vahva oikeudentaju innosti Castrén & ­Snellmanilla työskentelevän Sanna Husun juridiikan pariin.

Liitossa tapahtuu

Vuoden asianajoassistentiksi valittiin Sanna Husu

Vahva oikeudentaju innosti Castrén & ­Snellmanilla työskentelevän Sanna Husun juridiikan pariin.

Yleinen

Nimitykset 5/2022

Julkaisemme tällä palstalla asianajotoimistojen meille ilmoittamia nimitysuutisia.

Yleinen

Nimitykset 5/2022

Julkaisemme tällä palstalla asianajotoimistojen meille ilmoittamia nimitysuutisia.