Parikymppisellä freelance-toimittajalla Mika Lahtosella oli jännittävän kuuloinen juttukeikka: yö poliisipartion matkassa. Tuloksena syntyisi varmasti mehukas reportaasi, joka olisi helppo myydä kotipitäjän Uudenkaupungin paikallislehteen.

Yö osoittautui kuitenkin hiljaiseksi ja tapahtumiltaan köyhäksi. Pettyneenä Lahtonen palasi aamuyöstä kotiinsa ilman raportoivaa.

Se oli virhe.

Aamulla selvisi, että partio oli vielä ennen vuoronsa päättymistä vastannut yhteen hälytystehtävään. Lahtoselta oli mennyt sivu suun iso paikallisuutinen: Uudessakaupungissa oli tapahtunut tappo.

– Näinkin voi käydä, hän sanoo lopputalvesta 2021.

Sittemmin tapot, murhat, petokset ja pahoinpitelyt ovat tulleet Lahtoselle hyvin tutuiksi. Nuorena hän haaveili juristin urasta, mutta lehtimiehen ammatti vei mennessään. Rikoslehti Alibin päätoimittajana Lahtonen on toiminut vuodesta 1999 lähtien. Uransa varrella hän on haastatellut kymmeniä vakavista rikoksista tuomittuja suomalaisia sekä rikosten uhreja ja seurannut toimittajan roolissa satoja oikeudenkäyntejä.

Lahtonen toimii myös viihdelehti Hymyn päätoimittajana – mutta rikoksista raportointia, sitä hän pitää leipälajinaan.

– Olen rikostoimittaja henkeen ja vereen. Kyllä se vain näin on.

Rikokset kiinnostavat uutta yleisöä

Tämän hetken kuumimpia viihdetrendejä on true crime eli todellisiin rikoksiin ja rikollisiin perustuvat tv-ohjelmat, kirjat ja podcastit. Nykypäivän ihminen voi halutessaan kuluttaa vapaa-ajallaan pelkästään rikoksiin liittyviä sisältöjä.

Siinä suhteessa maailma on todella muuttunut, Lahtonen sanoo. Kun hän aloitti Alibin päätoimittajana, ei roiseista rikoksista ollut soveliasta kirjoittaa – eikä varsinkaan julkaista rikollisten haastatteluita.

Mikä rikoksissa ja rikosjournalismissa oikein kiinnostaa ihmisiä?

– Henkirikoshan on tragedia ja kamala asia, mutta ihmiselle, joka elää perusturvallista elämää, se on kiinnostava aihe. Ihminen kai vain on sellainen. Normaalista poikkeava käyttäytyminen kiinnostaa.

– Ja kyllä se on ainakin osittain viihdettä, Lahtonen myöntää.

Alibissa rikosten viihteellistyminen ja arkipäiväistyminen ei juuri näy – muuten kuin negatiivisesti, Lahtonen sanoo. Kasvanut tarjonta syö lukijoita.

Tuoreen lukijatutkimuksen mukaan Alibin lukijamäärä on 57 000. Lukema on pysynyt viime vuodet suhteellisen vakaana. Alibin tyypillinen lukija on -keski-ikäinen tai keski-iän ylittänyt mies, joka on työntekijän asemassa tai jo eläkkeellä.

Vaikuttaisi siis siltä, että true crime on löytänyt yleisönsä ihmisryhmistä, jotka eivät aikaisemmin ole olleet kiinnostuneita rikosten maailmasta: nuorista, naisista ja korkeasti koulutetuista.

– Televisiossa pyörii vaikka mitä tosi-tv:tä rikoksiin liittyen. Onhan se selvä, ettei se voi olla vaikuttamatta Alibiin. Pidän tätä kehitystä omasta näkökulmastani huolestuttavana.

Henkirikoshan on tragedia ja kamala asia, mutta ihmiselle, joka elää perusturvallista elämää, se on kiinnostava aihe.

Rikolliset ja uhrit ääneen

Lahtosen resepti kiristyvässä kilpailussa on pysynyt melko muuttumattomana.

Alibin ydinsisältöä on haastattelut ihmisiltä, jotka eivät muissa aikakauslehdissä juuri ääneen pääse: rikoksesta tuomituilta ja rikosten uhreilta.

– Pitää löytää haastateltavia, jotka kiinnostavat Alibin lukijaa. Siihen kuuluvat myös rikolliset. Lukijoita kiinnostaa, mitä rikolliset ajattelevat tekemistään rikoksista ja maailmasta ylipäätään. Monella on takana todella rosoinen elämä jo ennen vakavia rikoksia.

Yli puolet rikoksesta tuomituista kieltäytyy haastattelupyynnöstä, Lahtonen kertoo. Taustalla on useimmiten perhesyyt. Haastattelusta saatetaan pyytää myös palkkiota.

Maksaako Alibi haastatteluista?

– Ihan tapauskohtaisesti. Puhutaan kuitenkin hyvin, hyvin pienistä summista. Lähtökohta on se, että mitä raisumpi konna, niin sitä vähemmän saat rahaa.

Mikä on rikollisten motiivi suostua haastatteluun?

– Se vaihtelee, mutta jonkun verran on sitä, että halutaan nostaa omaa profiilia vankilassa ja rikollisten keskuudessa.

Mitä ajattelet tästä?

– Ei ole minun tehtäväni jättää juttua julkaisematta sen vuoksi, että joku suostuu kertomaan omasta rikoksestaan ja rikollisesta maailmasta. Ei minua oikeastaan kiinnosta motiivi, ellei kyse ole jostain selvästi sairaalloisesta syystä.

Oletko jättänyt valmiita juttuja julkaisematta?

– Kyllä. On joitakin tapauksia, joihin on liittynyt tällaista henkisen puolen painetta. Sitä haluan kuitenkin korostaa, että yhtään juttua en ole jättänyt julkaisematta sen vuoksi, että minua uhattaisiin esimerkiksi väkivallalla.

Järjestäytynyt rikollisuus uhka yhteiskunnalle

Kerran väkivallan alla taipuminen oli kuitenkin lähellä.

Tammikuussa 2008 Mika Lahtonen makasi Hyvinkään sairaalan sängyllä ja mietti, että toimittajan työt olivat tässä. Nyt saisi riittää.

20-vuotias tutkintavanki oli hetkeä aikaisemmin hyökännyt täysin yllättäen Jokelan vankilan tapaamishuoneessa Lahtosen kimppuun ja pahoinpidellyt tämän. Tapauksesta uutisoitiin aikanaan laajalti, sillä toimittajan kimppuun käyminen työn vuoksi on Suomessa harvinaista.

– Sairaalassa oli ihan pieni hetki, kun ajattelin, että tämä loppuu. Siitä aika nopeasti nousin kuitenkin hevosen selkään ja päätin entistä vahvemmin, että työn pitää jatkua. Jos täällä alkaa rikostoimittajat, syyttäjä tai poliisi pelkäämään rikollisia, niin eihän tästä yhteiskunnasta tule mitään.

Lahtosen mukaan suomalainen yhteiskunta on herkässä tilanteessa suhteessa järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Vankilahenkilökuntaan kohdistuu väkivaltaa ja uhkailua, ja Lahtosen mukaan uhkailua on esitetty myös rikostoimittajia kohtaan.

– Enkä minä ole ainoa.

Myös Jokelan vankilan pahoinpitelyn takana oli Lahtosen mukaan järjestäytynyt rikollisuus. Tämän tiedon hän kertoo saaneensa sekä poliisilta että rikollismaailmasta. Lahtonen sanoo, että pahoinpitely oli kosto siitä, kun Alibissa julkaistiin entisen rikollispomon Lauri Johanssonin haastattelu. Siinä Johansson tunnusti syyllistyneensä kolmeen henkirikokseen.

Pahoinpitelyn jälkeen erään kotimaisen rikollisjärjestön johtohahmo istui huoltoasemalla Lahtosen kanssa samaan pöytään. Rikollispomo ilmoitti, että pahoinpitely oli heidän järjestämänsä juttu.

– Siinä oli jonkinlaista pelkoa, että kun julkaisin Johanssonin tunnustuksen, niin alkaisi paljastua muitakin juttuja. Haluttiin antaa minulle opetus.

Lahtosen tiedossa ei ole, että häneen kohdistuisi akuuttia vaaraa. Pahoinpitelyn jälkeen hän on kuitenkin ollut turvallisuudestaan ja yksityisyydestään huomattavasti tarkempi. Tässäkään jutussa Lahtonen ei puhu perheestään eikä asuinpaikastaan mitään.

Poliisi on antanut turvallisuuteen liittyen arvokkaita neuvoja, hän kiittelee.

– Olemme käyneet perheen kanssa esimerkiksi läpi, miten toimia sosiaalisessa mediassa. Kodin turvallisuuteen on myös panostettu. Kotiimme tulee nopeammin poliisi kuin rosvo sisälle, Lahtonen kertoo.

Vauhti ei hiljene

Mikä sitten on Mika Lahtosen mielestä rikosjournalismin tehtävä oikeusvaltiossa?

Kysymys saa konkaritoimittajan mietteliääksi. Pitkän hiljaisuuden jälkeen hän jatkaa:

– Ihmisillä on oikeus tietää, mitä tässä maailmassa tapahtuu, oli se sitten hyvää tai pahaa. Tuomioistuinten suhteen tärkeää on myös läpinäkyvyyden lisääminen ja sen seuraaminen, minkälaisia tuomioita niissä annetaan.

Lahtonen kokee ongelmalliseksi ilmaisukiellot, joita poliisi voi asettaa rikostutkinnan asianosaisille. Silloin syyttäjän ja poliisin näkemys saattaa olla ainoa, joka mediassa saa tilaa.

Omaa journalistista koodistoaan Lahtonen ei pysty kovin tarkasti pukemaan sanoiksi. Hän sanoo, että Alibi on Julkisen sanan neuvoston jäsen ja sitoutunut journalistin ohjeisiin.

– En voi sanoa, että kaikissa jutuissa toimitaan tällä ja tällä tavalla, koska jutut ovat niin erilaisia.

Kiireinen päätoimittaja on valmiina singahtamaan takaisin toimitustyön maailmaan. Lahtosen konttorina toimii oma auto, jonka nokka suuntaa aina sinne, missä lukijoita kiinnostava juttu odottaa tekijäänsä.

Mutta mitä hän toivoisi vielä elämältään?

– Kyllä minä haluan töitä tehdä, ja nimenomaan näitä rikosjuttuja. Haluaisin, että voisin tehdä vähän tutkivampaa journalismia. Että olisi jutun penkomiselle ja tutkimiselle kunnolla aikaa.