Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, miten päädyit juuri omalle alallesi? Oliko kyseessä pitkäaikainen haave vai sattuman kauppa?
Asianajaja Annika Smalénin kohdalla vastaus on helppo: insolvenssioikeus on ollut hänen alaansa aina. Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen hän pääsi harjoitteluun helsinkiläiseen Asianajotoimisto Tölö & Co:hon, joka toimi silloin nimellä Tölö & Aganimov – ja sillä samalla polulla hän on edelleen.
Pieni toimisto tarjosi uransa alkuvaiheessa olleelle Smalénille runsaasti arvokasta työkokemusta.
– Se oli loistava harjoittelupaikka. Sain tehdä paljon konkurssi- ja yrityssaneerauksiin liittyviä toimeksiantoja, mutta myös perhe- ja jäämistöoikeutta, Smalén sanoo.
Insolvenssioikeus tuntui heti omalta alalta. Toimeksiannot olivat monipuolisia ja ylittivät oikeudenalojen rajat. Uusia kysymyksiä tulee edelleen eteen, Smalén sanoo.
– Pidän strukturoidusta menettelystä, joka insolvenssiasioihin liittyy, hän intoutuu.
– Saan tehdä yhteistyötä tuomioistuinten, velkojien, velallisten ja konkurssiasiamiehen toimiston kanssa, sekä tietysti oman toimistomme sisällä kollegoiden kesken. Ilahdun toistuvasti, kun huomaan, miten kiinnostuneita muutkin ihmiset ovat samoista asioista kuin minä.
Muusikon sijaan juristiksi
Smalén on kotoisin Nurmijärven Klaukkalasta, jossa hän kävi koulut peruskoulun päätökseen asti. Lukioon hän siirtyi Helsinkiin, Töölön yhteiskouluun. Smalén soitti nuorena poikkihuilua sen verran vakavissaan, että harkitsi jopa muusikon uraa.
– Lapsuuteni ja nuoruuteni oli hyvin onnellista aikaa, ja palaan Klaukkalaan aina mielelläni. Äiti ja isä olivat opintojen suhteen kannustavia.
Huilunsoiton sijaan Smalénin mielenkiinto alkoi lukion aikana kohdistua yhteiskunnallisiin asioihin ja erityisesti juridiikkaan. Smalén päätyi ensin vuodeksi Vaasan yliopistoon lukemaan hallintotieteitä. Vaasan-vuosi vahvisti käsitystä siitä, että yhteiskunnan osa-alueista juuri juridiikka oli Smalénin intohimo. Hän valmistui Helsingin yliopistosta oikeustieteen maisteriksi vuonna 2009.
Myös Smalénin isoisä oli ollut juristi, joten osittain ammatinvalinta tuli verenperintönä.
– Se, että valmistuin samaan ammattiin kuin edesmennyt isoisäni, loi minulle hienon yhteyden myös omaan isääni – että hei, isä, nyt sinun elämässäsi on taas juristi. Se oli aika tunteikastakin.
Näkökulma pöydän toiselta puolelta
Vuonna 2016 konkurssiasiamiehen toimistoon aukesi määräaikainen viransijaisuus. Virasto oli Smalénille tuttu yhteistyökumppani ja ylitarkastajan tehtävä tuntui kiinnostavalta. Hän päätti hakea.
Tarkoituksena oli palata muutaman kuukauden määräaikaisuuden jälkeen Krogerukselle, mutta lopulta virka vakinaistettiin. Smalén toimi konkurssiylitarkastajana viiden ja puolen vuoden ajan, kesään 2021 asti.
Alanvaihto oli vaikea päätös. Smalén oli hyväksytty Asianajajaliiton jäseneksi vuonna 2013. Hän oli alusta lähtien aktiivisesti mukana liiton toiminnassa, ensin nuorten toimikunnassa ja koulutusvaliokunnassa sekä myöhemmin asianajajatutkintolautakunnassa. Asianajajuus oli paljon muutakin kuin titteli käyntikortissa – osa identiteettiä.
– Halusin todella olla osa asianajajien yhteisöä. Tuntui vaikealta ilmoittaa, että luopuisin jäsenyydestä.
Smalén lohdutti itseään sillä ajatuksella, ettei alan vaihdon tarvitsisi olla lopullinen. Hän päätti nähdä ylitarkastajan viran mahdollisuutena hankkia työkokemusta ja uutta näkökulmaa tuttuun asiaan.
Konkurssiylitarkastajan perusarkea Smalén kuvaa itsenäiseksi asiantuntijatyöksi. Tehtäviin kuului paitsi valvoa konkurssipesien hallintoa ja seurata hyvän pesänhoitotavan noudattamista myös vetää erilaisia kehityshankkeita.
Hänen aikanaan konkurssilakia uudistettiin, EU-lainsäädäntöä implementoitiin osaksi kotimaista sääntelyä ja toimiston asianhallintajärjestelmää uudistettiin, Smalén listaa.
– Tehtävään sisältyi paljon myös yleistä neuvontaa. Työn kautta sain säilytettyä yhteyden asianajajiin ympäri Suomea.
”Ilahdun toistuvasti, kun huomaan, miten kiinnostuneita muutkin ihmiset ovat samoista asioista kuin minä.”
Uutta ja tuttua
Kun Annika Smalén ilmoitti kesällä 2021 palaavansa asianajajaksi, nyt Boreniuksen insolvenssioikeuden tiimiin, harva yllättyi. Konkurssiasiamiehen toimistossa kollegat sanoivat, että Smalénilla oli aina ollutkin jollain tapaa asianajajan viitta harteillaan, hän kertoo.
– Muut asianajajat ymmärsivät päätökseni todella hyvin. Joku heistä kommentoikin, että jos voi olla asianajaja, niin miksi ei olisi?
Paluu vanhaan ammattiin tuntui helpolta ja luontevalta. Koronapandemia oli toki muuttanut myös asianajajien työtapoja. Smalén kiinnitti huomiota siihen, että asioita hoidettiin nopeammassa rytmissä ja paljon sähköpostitse. Tuomioistuinten ruuhkat vaikuttavat jossain määrin myös konkurssipesien hoitoon.
– Liiton jäseneksi palaaminen oli ehkä vielä hienompaa kuin ensimmäisellä kerralla. Tuntui kuin olisin saanut takaisin jotain, jonka olin kerran menettänyt.
Konkurssiasiamiehen toimistossa vietettyjen vuosien aikana Smalén kokee saaneensa paljon hiljaista tietoa siitä, minkälaisia ongelmia insolvenssitilanteissa esiintyy ja miten niitä voisi välttää jo etukäteen. Yleinen ymmärrys ja ammattitaito alasta kasvoi, hän arvioi.
– Mitä enemmän kokemusta saan, sitä enemmän haluan oppia ja nähdä lisää. Yritysmaailma ja sen erilaiset käänteet jaksavat aina vain kiehtoa.
Elämä tasapainossa
Asianajoalalla on viime vuosina herätty siihen, että moni nuori asianajaja kokee työelämän ja vapaa-ajan yhteensovittamisen vaikeaksi. Suorituspaineet saattavat johtaa jopa alan vaihtoon.
Annika Smalén on esimerkki päinvastaisesta liikenteestä eli alalle palaajasta. Hän kokee, että on itse onnistunut löytämään tasapainon mielekkään työn, perheen ja harrastusten välillä. Hän kehottaa ottamaan asian varhaisessa vaiheessa puheeksi työpaikalla, jos kuormitus alkaa tuntua liian suurelta.
Boreniuksella lapsiperheiden tarpeet otetaan huomioon, jos tarvetta on, Smalén sanoo. Hänellä itsellään kotona on työpäivän jälkeen vastassa kaksi alle kouluikäistä lasta.
– Haluan tehdä parhaani ollakseni hyvä asianajaja, mutta myös hyvä äiti ja puoliso.
