Melko yleinen kysymys päämiehiltä on ”Mitä oikeuskäytäntö sanoo tästä?” Melko yleinen vastaus on ”ei mitään”. Suomen kokoinen maa ei millään tuota sellaista määrää oikeudenkäyntejä, että ennakkotapauksia riittäisi kaikkeen. Olisin yllättynyt, jos tekoäly kykenisi syrjäyttämään asianajajat opiskelemalla kaikki korkeimmassa oikeudessa ja hovioikeuksissa ratkaistut asiat (hyvä apuri sellainen toki olisi).
Kokeneinkaan asianajaja tuskin on nähnyt saman asetelman ratkeavan niin monta kertaa urallaan, että voisi uuden toimeksiannon kohdalla harrastaa varsinaista tilastopäättelyä siitä, millä todennäköisyydellä asia kääntyy tiettyyn suuntaan.
Päämiehet kuitenkin tarvitsevat neuvoa usein juuri silloin, kun asia ei ole juridisesti selvä. Miten sitä annetaan?
Pitää tietää ja tuntea asioita, jotta alitajunta voi tehdä niistä synteesiä ja nostaa esiin ratkaisuja.
Vastaukseni tähän on intuitio. Verkkohaun tarjoama määritelmä ”kyky ymmärtää asioita ilman tietoista päättelyä” kuvaa varsin hyvin, mitä tarkoitan. Englanninkielinen gut feeling on osuva kuvaus ja suomenkielistä ruumiinosavastinettaan asiakielisempi. Puhun itse usein ”tuntumasta”. Koen, että kokemuksen karttuminen on paljolti tämän alitajunnan algoritmin kalibroitumista tarjoamaan yhä parempia vastauksia. Alitajunta ikään kuin tekee analogiapäättelyä kaikesta, mitä ihminen on aiemmin kokenut, ja intuitio nostaa näitä päätelmiä pintaan.
Ainakin siviilioikeudellisissa asioissa ollaan paljon tekemisissä sellaisen juridiikan kanssa, joka on väistämättä tulkinnanvaraista. Miten sanamuodoltaan ja kokonaisuudeltaan monitulkintaista sopimusta sovellettaisiin oikeudessa? Missä kulkevat huolellisuuden, kohtuullisuuden tai lojaliteetin rajat yksittäistapauksessa? Tällaisiin kysymyksiin on toki oikeuslähteitä, mutta ne eivät yleensä anna valmiita vastauksia, vaan enemmän työkaluja asian arviointiin. Vaikka intuitioonsa ei pidä sokeasti luottaa, juristin käytännön työtä helpottaa merkittävästi, jos asiat ”näyttävät” hänelle joltakin.
Intuitio antaa kyvyn olla nopeasti jotain mieltä tilanteessa, jossa voisi olla hyvinkin työlästä kirjoittaa auki, miksi aivan tarkalleen on tätä mieltä. Päämies tarvitsee usein juuri tällaista, vaikkapa jos riitaisen rakennushankkeen aikana tulee eteen nopeatempoista päätöksentekoa siitä, miten johonkin viestiin vastataan. En ole työskennellyt yhtiölakimiehenä, mutta voisin kuvitella, että tällöin kyky ottaa asioihin kantaa nopealla perehtymisellä on vielä arvokkaampi. Intuitio toisaalta auttaa myös jääkiekkotermein ”tilanteen tunnistamisessa”: milloin on paikka nopeaan ratkaisuun, milloin taas on syytä hidastaa.
Intuitio ei ole mikään asiaosaamisen korvike. Pitää tietää ja tuntea asioita, jotta alitajunta voi tehdä niistä synteesiä ja nostaa esiin ratkaisuja. Monipuolinen kiinnostus ja uteliaisuus asioita kohtaan ovat polttoainetta sille, että oma tuntuma asioihin kehittyy. Hyvää harkinta ja arvostelukykyä voi harjoitella muuallakin kuin työkontekstissa. Hyväksi juristiksi ei muutenkaan tulla juridisessa kuplassa, vaan vuorovaikutuksessa ympäröivän maailman kanssa. Tulkinnanvaraisten oikeudellisten kysymysten arviointi on usein myös ihmistuntemusta: miltä tämä näyttäisi ulkopuolisen silmään?
Jos kykenee pitämään hyvinvoinnistaan mahdollisimman hyvää huolta silloin, kun ammatilliset vaatimukset ovat suurimmillaan, saa alitajunnaltaan parhaan avun. Virkeästä mielestä nousee hyviä ajatuksia, kun taas sumuinen pää ei itse tiedosta, kuinka heikosti sillä leikkaa.
Intuitio on toki ihmiselle korvaamaton muutenkin kuin juridisissa kysymyksissä. Alitajunta, josta intuitio kumpuaa, on vähän kuin luonnon oma ChatGPT. Alitajunta pitkälti kirjoitti tämän kolumninkin, kun ensiyrityksestä ei tullut mitään, ja muutaman yön jälkeen ajatukset olivat jäsentyneet.
