Miksi halusit tehdä kirjan juuri Matti Wuoren työstä, Kaarlo Tuori?

Ajatus on muhinut siitä lähtien, kun Matti kuoli. Halusin kertoa Matin juttujen kautta jotain yleisempää siitä, mitä tässä maassa on tapahtunut. Kirjan ensimmäiset jutut, Sikamessias-oikeudenkäynti ja Iranin shaahin vastaisen mielenosoituksen jälkipyykki, kuvastavat perinteisen koti, uskonto ja isänmaa – yhtenäiskulttuurin viimeisiä epätoivoisia taisteluita modernin pluralistista maailmaa vastaan.

Ympäristöarvot ja julkisuus olivat läsnä Matin työssä. Hän ei tätä viimeistä vaihetta, somejulkisuutta, ehtinyt elää, mutta kommentoi kansalaiskeskustelijana internetin vaikutusta julkisuuteen. Pitää muistaa, että hän oli paitsi asian­ajaja, myös kansalaisyhteiskunnan toimija. Hän ymmärsi varhain, että kansainvälistyminen ja globalisaatio tarkoittavat sitä, että myös julkisuus kansainvälistyy ja kansalaisyhteiskunta globalisoituu.

Opitko itse jotain uutta kirjaa tehdessäsi?

Vaikka seurasin Matin elämää ja työtä vuodesta 1968 lähtien, silti yllätti, miten hurjaa kehitys on ollut tuomioistuinten ja hallintoviranomaisten ratkaisuissa. Tuomioistuinten ratkaisujen taso oli 60–70-luvuilla surkeaa, ja hallintoviran­omaisten perustelut toisinaan jopa pöyristyttäviä niinkin myöhään kuin 80-luvulla.

Mitä opittavaa nykypäivän asianajajilla olisi Wuoren ajattelusta?

Matti edusti meillä aika harvinaista ”strategista asianajoa”. Hän ajatteli, että yksittäisten oikeusjuttujen yhteydessä ajetaan paitsi asiakkaan asiaa myös yleisempiä yhteiskunnallisia tavoitteita. Hän halusi muuttaa maailmaa asianajon välityksellä.