Syyttäjä lateli 18. lokakuuta psykoterapiakeskus Vastaamon potilastietokantaan murtautumisesta epäillylle Aleksanteri Kivimäelle massiivisen syytelistan:

• 21 316 törkeän kiristyksen yritystä
• 9 598 törkeää yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämistä
• 20 törkeää kiristystä
• 1 törkeä tietomurto
• 1 törkeä kiristyksen yritys

Asianomistajina on yli 21 000 yksityishenkilöä sekä Vastaamon konkurssipesä. Käräjäoikeus on määrännyt asianomistajien henkilötiedot salaisiksi.

Rikoksista epäillylle Aleksanteri Kivimäelle, joka on kiistänyt syyllisyytensä, syyttäjä vaatii maksimituomiota eli seitsemää vuotta ehdotonta.

Tapausta kommentoineet asiantuntijat ovat olleet yksimielisiä: Rikos oli julma, alhainen ja tunteeton. Kärsimystä ja vahinkoa aiheutui valtaisalle ihmisjoukolle, kun syvästi henkilökohtaisia tietoja julkaistiin pimeässä verkossa. Kyberturvallisuuden työelämäprofessori Jarno Limnéll on kutsunut tapahtunutta digitaaliseksi suuronnettomuudeksi.

Yhdestä asiasta kaikki haastatellut ovat yksimielisiä: Suomen nykyisiä prosessilakeja ei ole suunniteltu massajuttujen hoitamiseen.

Oikeuskäsittely lankesi Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudelle, koska Kivimäen kotikunta on Espoo. Pääkäsittely alkoi marraskuun puolivälissä ja kestänee 3–4 kuukautta.

Rikosuhrien lisäksi törkyinen verkkorikos vaikuttaa valtavaan määrään viranomaistahoja. Advokaatti-lehti kysyi eri osapuolilta, millaista venymistä tapaus Vastaamo on vaatinut. Yhdestä asiasta kaikki haastatellut ovat yksimielisiä: Suomen nykyisiä prosessilakeja ei ole suunniteltu massajuttujen hoitamiseen.

Tapaus Vastaamo ei ikävä kyllä jääne Suomessakaan ainoaksi laatuaan. Voitaisiinko lainsäädännöllisesti jotain tehdä jatkossa toisin? Entä onko tällä hetkellä vaarana, että uhrien oikeusturva ei toteudu?

Keskusrikospoliisi, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Leponen:

”Esitutkintakokonaisuus oli monella tapaa ensimmäinen laatuaan Suomessa, minkä vuoksi poliisissa kehitettiin nopeasti uusia toimintamalleja ja tutkintamenetelmiä muun muassa uhrien kuulemiseksi.

Keskusrikospoliisi ja poliisilaitokset tekivät tutkintaa tiiviissä yhteistyössä. KRP keskittyi tietomurron tekniseen tutkintaan, poliisilaitokset ympäri Suomea vastaanottivat ja käsittelivät uhrien tekemät rikosilmoitukset ja sähköiset lausumalomakkeet. Keskeisessä roolissa oli myös kansainvälinen oikeusapu- ja tiedonsaantimenettely.

KRP:n esitutkintapöytäkirja on pituudeltaan 2 200 sivua, minkä lisäksi poliisilaitokset ovat laatineet ja saattaneet syyteharkintaan yhteensä yli 23 000 pöytäkirjaa asianomistajien tekemistä rikosilmoituksista.

Rikosuhripäivystys on tehnyt tärkeää työtä uhrien tukemisessa ja auttanut poliisia välittämään tietoa asianomistajille.”

Rikosasioihin tulisi ottaa käyttöön oma versionsa ryhmäkanteesta ja jonkinlainen valtion asiamiesjärjestelmä.

Syyttäjälaitos, valtakunnansyyttäjä Ari-Pekka Koivisto:

”Syyteharkintaan rakennettiin oma tiimi, mikä vaati yli 30 virkamiehen työpanosta. Kolme syyttäjää hoitaa pääjuttujen syyteharkinnan ja pääkäsittelyt, 16 syyttäjää valmisteli jutun käräjäsalikuntoon saattamista ja avustavia tehtäviä hoitivat 15 syyttäjänsihteeriä.

Vastaamon tapauksessa on erityinen viesti lainsäätäjälle. Tällaisessa jutussa sääntöjen kankeus ja pelkästään muotomääräykset tekevät työstä vaikeaa, puhumattakaan uhrien oikeusturvan toteutumisesta. Pikaisesti pitäisi miettiä rikosprosessisääntöjä, jotka olisivat notkeampia esimerkiksi Wincapitan ja Vastaamon kaltaisiin juttuihin. Vastaamon osalta syyttäjät ovat tehneet poliisin tutkimista lähes 21 000 esitutkintapöytäkirjasta lähes 33 000 ratkaisua, jotta käräjäoikeuden suorittama pääkäsittelyn valmistelutyö ja pääkäsittelyn aloittaminen onnistuvat.

Rikosasioihin tulisi ottaa käyttöön oma versionsa ryhmäkanteesta ja jonkinlainen valtion asiamiesjärjestelmä. Heti rikosprosessin alussa voitaisiin todeta, että tietty julkinen asiamies tai asiamiesryhmä edustaa kaikkia uhreja.

Lisäksi syyttäjien 33 000 asiaratkaisun sijaan tulisi miettiä esimerkiksi julkisesti annettavia asiaratkaisuja, joilla julkisia medioita hyödyntäen ja muutamilla toistokerroilla ilmoitettaisiin syyttäjän ratkaisu. Myös käräjäoikeuden roolia tulisi miettiä uudella tavalla: käräjille varmuudella tulevaan asiaan olisi hyvä saada käräjäoikeuden ratkaisuja ja linjauksia jo ennen jutun vireilletuloa.

On myös vakavasti mietittävä, voisiko valtio osallistua tuntuvammalla tavalla vahinkojen korvaamiseen.”

Muutama ajatus asian parantamiseksi voisi olla, mutta ehkä niihin on parempi palata julkisesti sitten, kun tämä juttu on istuttu.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus, laamanni Ilkka Lahtinen:

”Käräjäoikeudelle Vastaamon tapaus on ollut erityisen vaativa monestakin syystä. Pääkäsittely on pitkäkestoinen, tutkintamateriaali valtava ja asianomistajien määrä poikkeuksellinen. Asiaan liittyy asianomistajien yksityisyydensuojaan kuuluvia erityisen arkaluontoisia seikkoja. Lisäksi epäilty on ollut jo pitkään tutkintavankeudessa.

Juttu tuli vireille vasta lokakuussa, mutta oikeudenkäyntiä on jouduttu valmistelemaan käräjäoikeudessa keväästä asti.

Olemme pyrkineet etukäteen huomioimaan kaiken mahdollisen, mikä liittyy asianomistajien asemaan ja heidän oikeuksiensa toteutumiseen. Kiirettä luo se, että epäilty on vangittuna, joten oikeudenkäynnissä on hyvin tiukat määräajat.

Pyysimme kesällä syyttäjiä tiedustelemaan asianomistajilta näiden aikomusta osallistua oikeudenkäyntiin, koska meillä ei ollut tietoa asianomistajista. Saimme tiedon, että halukkaita on noin 500. Etsimme ja varasimme tilat yhteensä 600 ihmiselle kahdesta eri sijainnista pääkaupunkiseudulla.

Vastaaja, syyttäjät ja media osallistuvat käsittelyyn Espoon oikeustalolla Otaniemessä. Muiden käsittelypaikkojen sijaintia käräjäoikeus ei asian luonteen vuoksi kerro, ja myös mediaa on pyydetty olemaan tätä julkaisematta, vaikka he tiedon jostain saisivatkin. Mediaa on myös pyydetty kunnioittamaan asianomistajien yksityisyyttä.

Postitimme heti syytteiden julkistamisen jälkeen yli 20 000 asianomistajakirjettä ympäri Suomea, mutta myös muualle Eurooppaan, Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan, Afrikkaan ja Kaukoitään. Osa maista ei hyväksy postitiedoksiantoa, joten joudumme käyttämään tavoittamiseen myös virka-apua. Teemme kaikkemme, jotta kaikki asianomistajat tavoitettaisiin.

Perusoikeudenkäynnissä on yleensä tuomari, käräjäsihteeri ja ehkä haastemies. Tähän juttuun on sidottuna kolme tuomaria, kahdeksan käräjäsihteeriä, haastemies sekä pääkäsittelyn ajalle virastomestarit ja vartijat. Tuomioistuinvirastolle kiitokset, että pyynnöstä saimme juttuun tilapäisiä lisäresursseja.

Prosessilakejamme ei ole tehty näin isoja juttuja varten. Oikeudenkäynnin kestokaan ei ole sinällään uutta, mutta vaikeuksia aiheuttaa asianomistajien määrä. Muutama ajatus asian parantamiseksi voisi olla, mutta ehkä niihin on parempi palata julkisesti sitten, kun tämä juttu on istuttu.”

Moni jättänee korvausvaatimuksen kokonaan tekemättä.

Asianajajaliitto, rikosprosessioikeuden asiantuntijaryhmän puheenjohtaja Pekka Ylikoski:

”Vastaamon kaltaisessa tapauksessa uhri jää tällä hetkellä väistämättä aika yksin.

Syyttäjä ei aja asianomistajien vahingonkorvausvaatimuksia, koska asianomistajia on niin paljon. Tämä tarkoittaa sitä, että uhrien tulee itse esittää mahdolliset korvausvaatimuksensa. Jos uhri haluaa apua korvausvaatimusten tekemiseen, hänen pitää myös etsiä asianajaja tai muu avustaja itsenäisesti. Moni jättänee korvausvaatimuksen kokonaan tekemättä.

Valtiokonttori on arvioinut, että korvaussumma voisi törkeän kiristyksen yrityksessä olla noin 500 euroa per henkilö. Kun siitä vähennetään 200 euron perusvähennys, eipä siitä paljon jää. Henkisen kärsimyksen korvaushakemuksia ei ole ainakaan tähän mennessä ohjeistettu kovin hyvin. Tavallisen ihmisen on näitä hyvin vaikea itse arvioida.

Jos vastaaja todetaan syylliseksi, selvää on, ettei yksittäisellä henkilöllä ole mitenkään varaa maksaa tämän mittaluokan korvauksia kymmenille tuhansille.

Päivänselvää on, että oikeusjärjestelmäämme ei ole rakennettu niin, että se pystyisi hoitamaan tämän mittaluokan juttuja. Tämä koskee niin poliisia, syyttäjiä, kaikkia oikeusasteita ja yhtä lailla meitä avustajia kaikki ovat uuden edessä.

Suomessa esimerkiksi yksityisyydensuoja on EU-tasolla asti hyvin hallussa ja säännelty, eli vika ei sinänsä ole lainsäädännössä. Käytäntö vain on sitten ihan muuta: prosessit eivät taivu. Yksi ratkaisu voisi olla valtavien tapausten pilkkominen tavalla tai toisella. Nythän esimerkiksi vahingonkorvaukset eroteltiin omaksi juttukokonaisuudeksi.

Toinen ongelma on prosessin kesto. Kun pakkokeinoja on käytetty, se asettaa suhteellisen tiukat määräajat. Niin pitää tietysti ollakin, kun kyse on vapaudenmenetyksestä. Tämä johtaa siihen, että tutkinnan resurssit eivät riitä tutkinnan saattamiseksi oikeaan asentoon.

Vastaamon syytetty voi saada maksimissaan seitsemän vuoden tuomion. Jos juttu etenee hovioikeuteen, ja vastaaja ensikertalaisena istuisi maksimirangaistuksesta puolet, voi hyvinkin käydä niin, että koko vankeusaika on ehtinyt kulua tutkintavankeudessa ennen kuin tuomio on lainvoimainen. Se on tietysti katastrofaalinen tilanne.

Ryhmäkanne on Suomessa käytössä vain kuluttaja-asioissa, ja silloinkin kannetta ajaa kuluttaja-asiamies. Toki teoriassa voisi olla mahdollista, että kehitettäisiin jonkinlainen oikeusturvajärjestelmä, jossa laajaa asianomistajajoukkoa varten olisi oma tapa käsitellä asiaa.

Onhan tässä meilläkin liiton rikosprosessityöryhmässä paljon mietittävää, kuinka tilannetta voisi niin asianomistajien kuin vastaajienkin vinkkelistä lainsäädännön osalta kehittää.”