Image for Hanna Räihä-Mäntyharju: Perheoikeutta Pirkanmaalla

Hanna Räihä-Mäntyharju: Perheoikeutta Pirkanmaalla

Hanna Räihä-Mäntyharju: Perheoikeutta Pirkanmaalla

24.10.2024

Pääkäsittelyssä-podcastin 26. jaksossa vieraana on asianajaja Hanna Räihä-Mäntyharju. Jaksossa keskitytään Hannaan asianajajana ennen ja jälkeen hänen puheenjohtajakauttaan Asianajajaliitossa.

Hanna kertoo jaksossa uransa alkuvaiheista Kajaanissa, onnistuneesta sukupolvenvaihdoksesta ja siitä, millaista oli siirtyä työkaverista esimiehen rooliin. Jakson aikana päästään kuulemaan Hannan nykyisestä päivittäisestä työstä Tampereella perhe- ja perintöoikeuteen liittyvien toimeksiantojen ja asiakkaiden parissa.

Hanna kertoo jaksossa avoimesti omista vahvuuksistaan, tärkeimmistä oppimiskokemuksistaan ja rajojen vetämisestä työssä jaksamisen kannalta. Hanna pohtii myös juridisen yleissivistyksen ja omaa kuplaa laajemman näkökulman merkitystä nykypäivän asianajajan työssä ja kertoo asianajajauran hyvistä puolista erityisesti nuorten kannalta.

Jakso on äänitetty Helsingissä lokakuussa 2024. Haastattelijana Katja Hollmén.

#asianajajat #podcast #pääkäsittelyssä #kajaani #tampere #sukupolvenvaihdos #perheoikeus

Jaa kirjoitus Kopioi linkki
Jaa kirjoitus Kopioi linkki