Olen useampana vuonna osallistunut World Justice Projectin Rule of Law Index -kyselytutkimukseen, jolla selvitetään oikeusvaltion tilaa ympäri maailman.
Osallistuin tutkimukseen jälleen viime talvena. Tutkimuksen kysymykset tuntuivat suomalaiseen ja pohjoismaiseen oikeusjärjestykseen tottuneelle erikoisilta. Pitääkö minun todella vastata kysymyksiin siitä, saammeko äänestää vaaleissa vapaasti, tuomitaanko poliittisesti vaikutusvaltaisia ihmisiä rikoksistaan, esiintyykö maassamme orjuutta, kuinka laajaa on poliisin harjoittama kidutus tunnustusten painostamiseksi tai tarvitseeko minun oikeudessa pärjätäkseni maksaa lahjuksia ratkaisevalle tuomarille?
Tuorein lokakuussa julkistettu Rule of Law Index 2024 -raportti osoittaa, että kysymykset ovat perusteltuja. Raportti tutkii oikeusvaltion tilaa 142 maassa, kattaen 95 prosenttia koko maailman väestöstä. Vaikka oikeusvaltio voi tutkimuksen valossa edelleen hyvin Suomessa ja Pohjoismaissa, emme ole voittajajoukkueessa – pikemminkin uhkaamme jäädä yksin.
Oikeusvaltio on heikentynyt maailmanlaajuisesti jo vuodesta 2016 lähtien. Tänä aikana yli 75 prosentissa maista on nähty laskua oikeusvaltioperiaatteen keskeisillä osa-alueilla, erityisesti perusoikeuksissa, korruptionvastaisessa taistelussa ja hallinnon valvonnassa. Oikeusvaltion heikkeneminen on tarkasteluaikana vaikuttanut 6,3 miljardin ihmisen elämään ja oikeuksiin.
Vuoden 2024 raportissa todetaan, että oikeusvaltio on heikentynyt viimeisen vuoden aikana yli puolessa tarkastelluista maista. Positiivista kehitystä on kuitenkin myös tapahtunut. Muutamat maat, kuten Puola ja Moldova Euroopassa sekä Vietnam ja Sri Lanka kauempana, ovat onnistuneet parantamaan oikeusvaltio-indeksiään viime vuosina. Erityisesti Puola on parantanut korruptionvastaisia toimiaan, oikeudenhoidon riippumattomuutta sekä oikeuden saavutettavuutta.
Oikeusvaltiotutkimuksessa huolestuttavaa on oikeusjärjestelmien toimivuuden heikentyminen. Yhä useammat ihmiset eivät saa oikeutta ajoissa tai lainkaan. Tämä kehitys ei ole vierasta meilläkään. Toimimatonta oikeusjärjestelmää ei koeta puolustamisen arvoiseksi. Turhautuminen on autoritäärisen kehityksen polttoainetta.
Meillä on esimerkkejä siitä, kuinka nopeasti ja huomaamatta kehitys lähtee huonoon suuntaan. Sotilaalliset uhat on helpompi havaita, mutta oikeusvaltion puolustamiseenkin valmistautuminen olisi tehtävä ns. hyvän sään aikana – kuten ukrainalaiset ystävämme ovat meitä opastaneet. Asianajajaliitto jatkaa tänäkin syksynä työtä muiden oikeudenhoidon toimijoiden kanssa oikeusvaltion riippumattomuuden turvaamiseksi.