Asianajaja, asianajotoimisto Propertan osakas Martina Kronström tekee töitä kiinnostavien aiheiden parissa.

Niin kiinnostavien, että niistä myydään tarinoita jo kesken oikeusprosessin. Kun rikoshistorian mysteeri, Viking Sally -laivalla vuonna 1987 tapahtunut henkirikos nostettiin tutkintaan 30 vuoden jälkeen, ­Kronström toimi syytetyn tanskalaisen miehen asianajajana.

”Oikeudenkäynnistä ei saa tulla ’trial by newspaper’. Pitää olla äärimmäisen varovainen, ettei aja asiaa oikeussalin ulkopuolella.”

Mies oli ollut laivalla, jolla kaksi saksalaista reppureissaajaa joutui käsittämättömän väkivallan ­uhriksi. Klaus Schelkle kuoli matkalla sairaalaan ja Bettina ­Taxis sai hyvin vakavia vammoja. Rikos jäi ratkaisematta, kunnes vuosikymmeniä myöhemmin poliisi luuli löytäneensä murhaajan. Käräjäoikeus totesi miehen lopulta syyttömäksi.

Viking Sallyn henkirikos oli paitsi mediatapaus, myös myyvä true crimen aihe. Siitä on julkaistu pod­casteja ja dokumentteja eri maissa ja ainakin yksi ­kirja, Tuomas Rimpiläisen Viking Sallyn veriteko (Tammi 2023). Asianajajalle julkisuus vaatii tasapainottelua: mitä voi lausua, mitä kannattaa lukea ja mikä jättää huomiotta.

– Jos vireillä olevasta prosessista kirjoitetaan, toki vähän joutuu seuraamaan, liikkuuko mediassa jokin väite tai näkökulma, josta pitää olla tietoinen, Kronström sanoo.

Dramatisoitua tositarinaa

Rikoksia paketoidaan tarinoiksi yhä nopeammin. True crime -genreen niputetaan asiapitoista sisältöä ja viihteellisiä kertomuksia. On vanhoja tragedioita ja tuoreita tapauksia. Aihetta voidaan lähestyä neutraalisti, eri puolia valottaen. Tekijät voivat myös ottaa vahvan näkökulman tai tehdä pitkälle meneviä tulkintoja.

True crimea on julkaistu huumevyyhti ­Katiskasta ja päätekijä Niko Ranta-ahosta. Myös Jari ­Aarnion tapauk­sesta ilmestyi kirja ja draamasarja. ­Anneli Auerin tarinasta on syntynyt kirjoja ja podcasteja. Kansain­väliseen genreen kuuluvat muun muassa suoratoistosarjat Tiger King ja Making a Murderer.

– En hirveästi lue tai kuuntele rikostarinoita, koska työn puolesta saan niistä riittävästi. Seuraan sen verran, että tiedän mitä markkinoilla on löydettävissä, Kronström sanoo.

Tositapahtumiin perustuva fiktio on eri asia kuin true crime, mutta sekin on löytänyt aiheitaan ajankohtaisista oikeustapauksista. Samaan aikaan, kun Kronström avusti Pekka Perää Talvivaara-oikeudenkäynnissä, valkokankaalle tuli Aleksi Salmenperän ohjaama Talvivaara-elokuva Jättiläinen.

Viking Sally -oikeudenkäynnin aikana Kronströmiltä ja päämieheltä pyydettiin monia haastatteluja. Asianajajan on vaikea lausua mitään kesken ­prosessin. Tuomion jälkeen voi kommentoida vapaammin. Kronström antoi haastattelun esimerkiksi kirjaa ­varten.

”Tietyt jutut kiinnostavat, ja asianajajan pitää se hyväksyä. Julkisuus voi vaikuttaa todistajiin, mutta haluan ajatella, että sillä ei ole vaikutusta asian ratkaisijoihin.”

– Oikeudenkäynnistä ei saa tulla trial by­ ­newspaper. Pitää olla äärimmäisen varovainen, ettei aja asiaa ­oikeussalin ulkopuolella.

Päämies voi itse päättää, antaako haastatteluja. Kronström neuvoo, että se ei ehkä kannata kesken prosessin. Vaarana on, että esiin tulee jokin päämiehelle negatiivinen asia. Hän saattaa ­epähuomiossa lausua salassa pidettävää tietoa tai rikkoa jonkun ­yksityisyyttä.

Viking Sallyn henkirikoksesta syytetty suostui ­yhteen haastatteluun, jossa Kronström oli läsnä. Etukäteen oli sovittu, mistä ei puhuta.

– Tanskassa tuli tosi kovasanainen dokumentti, ja siinä oli hyödynnetty aineistoa, jota ei oikeussalissa ollut. Se sai päämiehen tuohtumaan ja vaikutti hänen vointiinsa. Sen jälkeen hän ei halunnut osallistua mihinkään haastatteluun.

Muistikuvat voivat muuttua

Oikeustapausten julkisuudella on vaikutuksia. Asianajaja, Susiluodon osakas Riitta Leppiniemi sanoo, että oikeudenkäynnit ovat paljon henkilötodistelun varassa, ja ihmisen muisti ei ole luotettava etenkään vanhoissa asioissa.

– Jos asiaa käsitellään paljon julkisuudessa, oli se true crimea tai uutisointia, ihminen voi täydentää muistiaukkoja asioilla, joita kuulee muualta.

Ihmisillä on halu auttaa rikoksen selvittämisessä. Se on hyvä asia, mutta moni myös kokee painetta pinnistää muististaan enemmän kuin mihin muisti riittäisi. Tälle ei oikein voi mitään: todistajia voidaan tuskin koskaan kuulla täysin puhtaalta pöydältä.

– Kun media seuraa pitkiä oikeudenkäyntejä, todistaja saa usein tietää ennen kuin häntä itseään kuullaan, mitä toinen todistaja on kertonut. Pitää vain tiedostaa, miten tämä voi vaikuttaa todistajan muistiin. Erityisesti toivon, että tuomarit saavat tähän koulutusta.

Myös Kronström on huomannut, miten muistot rakentuvat uusiksi. Eräs todistaja oli ollut löytämässä uhreja Viking Sallylla. Hän oli silloisen tutkinnan aikana kuvannut syytetyn vaatteita, mutta vuosikymmenien jälkeen hän yhtäkkiä kuvaili ihan toiset vaatteet: sellaiset, jotka oli löydetty saaresta laivaväylän varrelta ja joista oli uutisoitu.

– Nyt hän oli vakaasti sitä mieltä, että päämiehellä oli ollut yllään punainen villapaita ja valkoiset shortsit, vaikka aiemmin hän oli kuvannut tummia farkkuja ja kauluspaitaa.

Kronström uskoo, että julkisuus voi vaikuttaa myös asianajajiin ja tuomareihin. Hän haluaa silti oikeudenkäynnin aikana pysyä kartalla siitä, mitä tietoa tapauksesta liikkuu.

– Tuomioistuimen jäsenet kai pääosin jättävät uutiset lukematta, mutta sitä ei voi tietää.

Leppiniemi hoiti Aarnio-tapausta, josta ilmestyi kirja ja rikosdraamasarja. Hän sanoo, että työ oikeudessa oli niin intensiivistä, että hän ei seurannut tv-sarjaa.

– Tietyt jutut kiinnostavat, ja asianajajan pitää se hyväksyä. Julkisuus voi vaikuttaa todistajiin, mutta haluan ajatella, että sillä ei ole vaikutusta asian ratkaisijoihin.

”Monet lukijat kertovat kiinnostuneensa siitä, miksi ihminen tekee jotain niin kamalaa. Enemmän kiinnostavat syyt ja ihmisen mielenmaisema kuin itse rikos.”

Eettisiä kysymyksiä

True crime on herättänyt myös keskustelua eettisyydestä: millaisia tarinoita on syytä kertoa? Annetaanko rikoksista ruusuinen kuva, jos tuodaan esiin vaikkapa huumekaupalla rahoitettua ylellistä elämäntapaa?

Leppiniemi ei näe ongelmaksi, että rikoksista tuomittujen tarinoita kerrotaan. Ne saattavat avata sitä, millaisten elämäntapahtumien kautta ihminen päätyy tekemään rikoksia.

Kronströmin mukaan voi olla ongelmallista, jos tarinat glorifioivat rikoksia. Mutta ongelmallista on myös se, jos julkisuudessa tuomitaan henkilö, jota ei ole oikeudessa tuomittu. Toisaalta true crime voi ­tuoda esiin uusia asioita. Esimerkiksi Tuomas Rimpiläinen teki Viking Sally -kirjaa varten tutkivaa journalismia ja kysyi kysymyksiä, joita poliisi ei ollut kysynyt.

– Varmaan näin on mahdollista saada selville asioita, joita poliisi ei välttämättä saa.

Deadline Kustannuksen toimitusjohtaja, rikostoimittaja Vera Miettinen sanoo, että hyvä ­rikostarina syntyy hyvistä lähteistä, ammattitaitoisesta tietojen yhdistelystä ja faktantarkistuksesta. Monet lukijat kertovat kiinnostuneensa siitä, miksi ihminen tekee jotain niin kamalaa. Enemmän kiinnostavat syyt ja ­ihmisen mielenmaisema kuin itse rikos.

Kun hän itse kirjoitti kirjaa suomalaisia järkyttäneestä Vilja Eerikan tapauksesta, hän ajatteli, että jos edes yksi lapsi voisi pelastua tämän ansiosta, kirjalla on merkitystä.

– Kirjassa en kuvaile henkirikosta, vaan se keskittyy Vilja Eerikan elämään. Olen pohtinut, teinkö oikean ratkaisun. Teko oli raaka ja julma. Ehkä suojelin lukijaa. Mutta eihän se ole oikein. Meidän toimittajien tehtävänä on kertoa suurelle yleisölle, mitä on tapahtunut: miksi ei kerrottaisi niin kuin asiat ovat oikeasti tapahtuneet.

Rikostarinoita julkaistaessa on tärkeää suojata omaisten ja uhrien yksityisyyttä. Suoraan kertominen ja hienotunteisuus ovat joskus ristiriidassa, ja näitä ­pitää Miettisen mukaan pohtia tapauskohtaisesti.

– Kirjat ovat kuitenkin turvallisin tapa kertoa rikoksista: ne on helpompi jättää lukematta kuin lööpit.

Miettisen mukaan rikoksista pitää voida kertoa myös kesken käsittelyn, kunhan termit ovat­ ­hallussa: esimerkiksi puhutaan epäillystä rikoksesta, kun ­kyseessä on vasta epäily. Hän uskoo, että rikollisten ­tarinat voivat auttaa ymmärtämään rikosten yhteiskunnallisia taustoja.

– Uhrien omaiset on kuitenkin otettava ­huomioon. On ollut keissejä, joissa tekijä on ilkkunut median kautta. En päästäisi ääneen tekijää, joka ei kadu rikoksiaan.