Pauli Sortti, Asianajotoimisto Roihu Oy:
”Olen aika nuori asianajaja vielä, ja kun kuulee vanhemmalta asianajajalta tarinoita ja havaintoja eri uravaiheista, niin se antaa todella paljon. Oman toimiston osakkaiden kanssa ei välttämättä pysty keskustelemaan ihan samoista asioista, joista Leifin kanssa pystyy. Hän katsoo asioita eri näkökulmasta.
Olemme keskustelleet tietysti ammattiin liittyvistä asioista, mutta myös ihan henkilökohtaisesta elämästä – jonka tapahtumat ja vaiheet heijastuvat väistämättä myös ammatilliseen arkeen. Keskustelu on ollut hyvin avointa ja rehellistä.
Mentorointi on auttanut itseäni löytämään fokusta työelämään: hahmotan paremmin, mihin asioihin haluan jatkossa keskittyä. Leifin kanssa keskustellessa olen pystynyt sanoittamaan ajatuksiani ja testaamaan niitä kokeneemman kollegan kanssa.”
Leif Itäinen, Asianajotoimisto Edelle Oy:
”Kun näin Suomen Asianajajien ilmoituksen mentorointiohjelemasta, ajattelin heti, että tämä voisi olla hyvä tapa antaa takaisin asianajajayhteisölle, joka on antanut minulle paljon. Tällaiselle ohjelmalle on varmasti tarvetta.
En mentoroinnin alussa tiennyt Paulista mitään, mikä on kai ideanakin. Olemme tavanneet syksyllä 2025 kaksi kertaa, ja tapaamisia jatketaan Paulin toiveiden mukaan.
Olen yrittänyt vastata kysymyksiin, jotka Paulia kiinnostavat, tietysti omiin kokemuksiini pohjautuen. Olemme keskustelleet paitsi asianajajan työstä ja urapolusta, myös elämästä työn ulkopuolella.
On ollut mielenkiintoista kuulla, miten nuorempi ammatinharjoittaja kokee nykytyöelämän. Keskustelut Paulin kanssa ovat herättäneet paljon muistoja oman työurani alusta, ja on käynyt ilmi, että meitä yhdistää moni asia. Toivon että mentoroinnin avulla Pauli saa selvemmän käsityksen siitä, mitä hän haluaa jatkossa urallaan tehdä.”

