Image for Turussa vallitsee vahva paikallishenki

Turussa vallitsee vahva paikallishenki

Turussa vallitsee vahva paikallishenki

1.12.2025 Teksti Tero Ikäheimonen // Kuvat Shutterstock

Turun Asianajajayhdistyksen puheenjohtaja Lotta Kroneld iloitsee paikallistoiminnan vilkkaudesta. Uusia toimistoja perustetaan, ja koulutustilaisuuksia järjestetään yhteistyössä oikeuslaitoksen kanssa.

Turun ja Varsinais-Suomen asianajajakentällä on käynnissä terve sukupolvenvaihdos. Vaikka osa kokeneista asianajajista on jäämässä eläkkeelle, nuoria tekijöitä tulee tilalle tasaisesti, ja uusia toimistoja perustetaan.

– Varsinkin ennen kesää nähtiin selvä piikki uusien toimistojen määrässä, kertoo paikallisosaston puheenjohtaja Lotta Kroneld Asianajotoimisto Kroneld Oy:stä.

Yhteistyö tuomioistuinten kanssa on tiivistä. Loppuvuodesta 2025 järjestetään todisteluuudistukseen liittyvä koulutus yhdessä käräjäoikeuden kanssa, ja ensi vuoden puolelle suunnitellaan sovittelukoulutusta yhteistyössä hovioikeuden kanssa.

Turun seudun vahvuus onkin oikeusasteiden ja yliopiston läsnäolo, mikä pitää alueen oikeuselämän vireänä ja monipuolisena.

Yhden hengen toimistot ovat tavallisia

Turussa toimii sekä erikoistuneita että yleisjuridiikkaa tarjoavia asianajotoimistoja. Valtaosa niistä on yhden hengen toimistoja, usein osana toimistoyhteisöjä.

– Varsinkin oikeudenkäyntipainotteisessa työssä tämä on hyvin tavallista, Kroneld toteaa.

Suurempia, yli kymmenen henkilön toimistoja on vain muutama.

Alueen merkittävistä työnantajista telakka vaikuttaa välillisesti myös asianajajakenttään, vaikkakaan ei suoraan Kroneldin oman työn kautta.

Lisäksi Ahvenanmaan asianajajat kuuluvat Turun Asianajajayhdistykseen, mikä tuo oman erityispiirteensä toimintaan. Osa turkulaisista asianajajista käy käräjäoikeuden istuinnoissa myös Ahvenanmaalla.

Paikallisosaston vuosikello on vakiintunut. Alku­vuonna pidetään vuosikokous, keväällä järjestetään suosittu koulutusristeily ja syksyllä perinteiset pikkujoulut. Lisäksi yhdistys on kehittänyt vapaamuotoisia asianajajien lounaita, jotka ovat saaneet suuren suosion.

– Lounaille pyritään kutsumaan ajankohtaisia vieraita, kuten uusiin oikeuselämään liittyviin tehtäviin nimitettyjä henkilöitä, Kroneld kertoo.

Ensi kevääksi suunnitellaan myös yhteistä koulutustapahtumaa Hämeen Asianajajien kanssa.

Huoli ruotsin kielen osaamisesta ja nuorten työllistymisestä

Kroneld nostaa esiin kaksi haastetta. Ensinnäkin ruotsinkielisiä asianajajia on alueella liian vähän, vaikka tarvetta perinteistä juridiikkaa hoitaville kaksikielisille asianajajille on selvästi.

Toiseksi oikeustieteiden opiskelijoille ei Turussa juurikaan ole tarjolla opintoihin liittyviä työpaikkoja.

– Opiskelijoiden on usein lähdettävä Helsinkiin saadakseen työkokemusta, ja paluu Turkuun tapahtuu vasta valmistumisen jälkeen – jos silloinkaan.

Syynä opiskelijoille sopivien työpaikkojen niukkuuteen on todennäköisesti toimistojen pieni koko ja rajalliset resurssit palkata harjoittelijoita.

Lotta Kroneld on toiminut Suomen Asianajajien hallituksessa, mutta kokee myös paikallistason luottamustoiminnan mielekkääksi tavaksi olla osa asianajajayhteisöä.

– On mukava olla järjestämässä tapahtumia, joissa ihmiset pääsevät tapamaaan toisiaan. Tässä tuntee olevansa aidosti kollegoiden kanssa tekemisissä, Kroneld summaa.

Turun Asianajajayhdistys

Turun Asianajajayhdistys

  • 7 uutta jäsentä vuonna 2024
  • 497 600 asukasta maakunnassa

  • 27 kuntaa

Julkaistu numerossa Advokaatti 4/2025

Kirjoittaja Tero Ikäheimonen

on vapaa toimittaja, viestintäalan yrittäjä ja Advokaatin toimitussihteeri.

Jaa kirjoitus Kopioi linkki
Jaa kirjoitus Kopioi linkki

Uusimmat kirjoitukset

Työpaikkailmoitukset