Viime vuoden lopulla otsikoihin nousi oikeusministeriössä virkamiestyönä aloitettu lainvalmisteluhanke syytteestä vapautetulle vastaajalle valtion varoista korvattavien oikeudenkäyntikulujen määrän rajoittamisesta. Sitä koskevassa esityksessä todettiin avoimesti, että sen tavoitteena oli vähentää valtion menoja. Mitään muuta tavoitetta ei ollut – eikä käsittääkseni voinutkaan olla.
Hanke oli aloitettu muiden, isojen rikosprosessiin liittyvien hankkeiden sivussa ja tieto siitä tuli Suomen Asianajajille hieman puskista. Onneksi talkoohenkiset kollegat olivat asiassa valppaina, ja nopealla aikataululla asiassa onnistuttiin kokoamaan riittävästi sellaisia argumentteja, että lopulta ministeri päätti, että hankkeen edistämistä ei jatketa. Kuka tietää, mitä hankkeelle olisi tapahtunut, jos kollegamme eivät olisi kiinnittäneet hankkeen suuriin periaatteellisiin ongelmiin huomiota riittävän aikaisessa vaiheessa.
Asia ja tapahtumaketju nosti hyvinkin konkreettisesti jälleen kerran esiin kysymyksen asianajajien roolista oikeusvaltion puolustajina. Suomen Asianajajissa on useita kollegoita luottamustehtävissä valvomassa oman tärkeän työnsä ohella yleisemminkin kansalaisten ja yritysten oikeusturvaa.
Yksittäisille luottamushenkilöille tehtävät voivat kuitenkin olla varsin raskaita. Asiantuntijuus on niiden kollegoiden hallussa, jotka ovat päivittäin kyseisten asioiden kanssa tekemisissä. Näiden muutamien henkilöiden vastuulla on käydä läpi laajoja aineistoja ja nostaa niissä havaitsemiaan epäkohtia lainvalmistelussa huomioitavaksi. Monesti suurelle yleisölle tämä työ voi lisäksi näyttäytyä ”konnien” etujen valvontana, vaikka kyse oikeasti onkin perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisesta huolta pitämisestä.
Suomen Asianajajissa on useita kollegoita luottamustehtävissä valvomassa oman tärkeän työnsä ohella yleisemminkin kansalaisten ja yritysten oikeusturvaa.
Miksi asianajajien huoli juuri nyt käsillä olleesta lainvalmisteluhankkeesta kuitenkin sai varsin varauksetonta kannatusta läpi puoluerajojen ja myös yleisemmin kansalaiskeskustelussa? Ihmisten oli kenties helpompi samastua hypoteettiseen – tai miksei konkreettiseenkin – tilanteeseen, jossa omalla rahalla joutuu puolustautumaan perusteettomaksi katsomaansa syytettä vastaan, ja kuvitella tilanne, jossa syytteestä vapautuessaan valtio ei joutuisikaan korvausvastuuseen edes aiheuttamistaan oikeudenkäyntikuluista. Kyse ei ollutkaan konnien puolustamisesta.
Kevään kynnyksellä on hyvä pysähtyä pohtimaan tämänkin tyyppisiä asioita, ainakin hetkeksi. Ja kenties kiittää sitä kollegaa, joka jaksoi puolustaa joko yleisemmin oikeusvaltiota tai sitten pientä, isoa tai keskikokoista ihmistä taikka yritystä hankalassa tilanteessa.
Uudenvuodenlupauksena aion ainakin itse kiinnittää huomiota positiivisen palautteen antamiseen kollegoille. Väitän, että jokainen meistä tietää, että kun pienenkin kiitoksen työstään saa, sen kyllä muistaa. Ja kollegan esittämän huomionosoituksen avulla jaksaa huomattavasti paremmin joskus raskaaltakin tuntuvaa työtä.
Toivoisin, että tänä vuonna meidän kaikkien tavoitteena voisi olla vähän edellistä vuotta lempeämpiä paitsi itsellemme, myös kollegoillemme. Kyllä tähänkin vuoteen nimittäin varmuudella myös hankalia hetkiä sekä riideltävää mahtuu.
