Helsingin oikeustalo on tammikuun hyytävässä pakkastuulessa kunnioitusta herättävä näky. Punatiilinen rakennuskompleksi pullistelee massiivisia lihaksiaan kohti korkeuksia kuin ravintolan ovella seisova portsari, jonka ankara katse pureutuu tulijaan.

Rakennuksen sivusta löytyy onneksi lastauslaituri, joka lienee peruja siltä ajalta, kun täällä Ruoholahdessa toimi Alkon tehdas, pääkonttori ja keskusvarasto. Ovessa lukee: ”Helsingin oikeusaputoimisto”.

Sisään astuessa talven ankaruus jää hetkessä taakse. Helsingin oikeusaputoimiston johtava julkinen oikeusavustaja, asianajaja Nina Solas-Iloniemi ottaa vieraan vastaan lämpimällä kädenpuristuksella ja tervehdyksellä. Aulatilat ovat viihtyisät mutta hillityt. Samoissa asiakaspalvelutiloissa toimivat oikeusaputoimiston lisäksi talous- ja velkaneuvonta sekä edunvalvonta.

Minkälainen oikeusapupalveluiden tilanne on? Riittääkö alalle kiinnostuneita juristeja? Miltä palveluiden tulevaisuus näyttää?

Solas-Iloniemi on luvannut kertoa – joten jatketaan matkaa syvemmälle punatiilisen portsarin syleilyyn.

Biologin sijaan juristin uralle

Nuorena Nina Solas-Iloniemi haaveili biologin urasta, mutta alkoi empiä sen tarjoamia uramahdollisuuksia.

– Päädyin lopulta siihen, että oikeustiede on hyvä valinta, jos ei ihan tiedä, mitä tulevaisuudessa tekee, syntyperäinen espoolainen kertoo.

Tie vei ensin töihin vakuutusyhtiöön esittelemään eläkepäätöksiä, kunnes hän sai vinkin opiskelukaveriltaan, että asianajaja Katariina Ylijoen toimistossa olisi aukeamassa paikka oikeustieteen opiskelijalle. Solas-Iloniemi päätti hakea, ja tulikin valituksi – kahden hakijan joukosta.

Ylijoki hoiti paljon oikeudenkäyntejä, ja pian Solas-Iloniemi huomasi erikoistuneensa rikosjuttuihin. Monet päämiehistä olivat oikeusapuasiakkaita. Asianajajaksi Solas-Iloniemi hyväksyttiin vuonna 2005.

Hän työskenteli Ylijoen toimistossa koko uransa ajan ennen siirtymistään julkiseksi oikeusavustajaksi. Ylijoki suunnitteli eläköitymistä, mikä tuntui Solas-Iloniemestä luontevalta hetkeltä kokeilla jotain uutta. Helsingin oikeusaputoimistossa hän aloitti oikeusavustajana vuonna 2015.

– Meillä oli Katariinan kanssa tosi hyvät välit, ja hän on opettanut minulle kaiken, minkä tiedän asianajajuudesta. Mutta olihan se aika mukavaa, kun oli yhtäkkiä hirveästi kollegoita ja isompi yhteisö, jonka kanssa jakaa näitä asioita.

Pian Solas-Iloniemen tultua taloon Suomeen perustettiin oikeusapu- ja edunvalvontapiirit. Silloinen Helsingin oikeusaputoimiston johtava julkinen oikeusavustaja Marjo Kurki valittiin Etelä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirin johtajaksi, jolloin johtavan julkisen oikeusavustajan paikka aukesi hakuun. Solas-Iloniemi aloitti tehtävässä helmikuussa 2017.

”Moni nuori on perustellut tänne hakeutumista sillä, että haluaa tehdä merkityksellistä työtä.”

Julkisia oikeusavustajia kannustetaan suorittamaan asianajajatutkinto

Helsingin oikeusaputoimistossa toimii 19 julkista oikeusavustajaa, joista noin puolet on Asianajajaliiton jäseniä. Toimiston kokonaishenkilöstömäärä on 56, kun mukaan lasketaan julkisten oikeusavustajien lisäksi talous- ja velkaneuvojat sekä muu henkilökunta.

Laissa julkisen oikeusavustajan kelpoisuudesta on määritelty, että avustajalla tulee olla ”riittävä kokemus oikeudenkäyntiavustajan työstä tai tuomarin tehtävien hoitamisesta”. Käytännössä kirjausta on tulkittu siten, että hakijoilta odotetaan vähintään suoritettua auskultointia.

Julkisten oikeusavustajien toimintaa valvoo Asianajajaliiton valvontalautakunta siinä missä yksityisen puolenkin avustajia, ja heidän tulee työssään noudattaa hyvää asianajajatapaa.

Nina Solas-Iloniemi on itse ollut aktiivisesti mukana Asianajajaliiton toiminnassa – hallituksen varajäsenenä, valtuuskunnan jäsenenä ja Helsingin Asianajajayhdistyksen hallituksessa – ja kannustaa kaikkia julkisia oikeusavustajia suorittamaan asianajajatutkinnon.

– Koen, että olemme osa asianajajayhteisöä, vaikka toimimmekin julkisella puolella. Olen ajatellut, että olen hieman kuin keskisuuren asianajotoimiston johtaja: joudun työssäni noudattamaan asianajajaa velvoittavia ohjeita ja huolehtimaan siitä, että muutkin noudattavat niitä, hän sanoo.

Asianajajatutkinnon suorittamiseen kannustetaan myös konkreettisesti: työnantaja maksaa julkiselle oikeusavustajalle tutkintoon liittyvät kustannukset ja tarjoaa mahdollisuuden käyttää työaikaa tutkinnon suorittamiseen.

– Olisi hienoa, jos kaikki oikeusavustajamme olisivat myös asianajajia. En näe mitään syytä olla liittymättä Asianajajaliittoon.

Nina Solas-Iloniemi kuvaa Helsingin oikeusaputoimistoa monipuoliseksi työyhteisöksi. Julkisina oikeusavustajina toimii kokeneempia asianajajia ja toisaalta vasta hiljattain alalle tulleita juristeja. Solas-Iloniemen mukaan tällä hetkellä avoimiin virkoihin on kiitettävästi päteviä hakijoita.

– Nuorten osalta olen huomannut, että moni perustelee tänne hakeutumista sillä, että haluaa tehdä merkityksellistä työtä. Tässä voi keskittyä asianajajan työn keskeiseen osaan, siinä missä yksityisellä puolella joutuu usein huolehtimaan enemmän asiakkuuksista.

Helsingissä juttuja on myös tarjolla niin paljon, että julkisilla oikeusavustajilla on mahdollisuus erikoistua esimerkiksi rikos- tai turvapaikka-asioihin. Juttujen kirjo kattaa kaikki inhimillisen elämään alueet hoitovirheistä kiinteistöoikeuteen.

–  Pitää olla laajasti kiinnostunut yksityishenkilöiden oikeudellisista asioista. Lain mukaan meillä ei ole oikeutta kieltäytyä asiasta, jos se on sellainen, jonka voimme hoitaa. Meidän jutut ja asiakkaat eivät ole sen vuoksi välttämättä kaikkein helpoimpia.

Kansainvälisyys ja internet näkyvät arjessa

Nina Solas-Iloniemen päiviin kuuluu johtavana julkisena oikeusavustajana runsaasti hallinnollisia tehtäviä: resurssien ja tulostavoitteiden seurantaa sekä raportointia ylöspäin ketjussa kohti oikeusministeriötä. Varsinaisia juttuja hän hoitaa enää harvoin.

Hän näkee muutamia suuria kehityslinjoja, jotka vaikuttavat oikeusaputoimiston arkeen.

Ensinnäkin Suomi on kansainvälistynyt. Ihmisillä on yhä useammin omaisuutta ulkomailla, tai heidän asiaansa liittyy jokin muu kytkös Suomen rajojen ulkopuolelle. Silloin sinänsä yksinkertaisten juttujen, kuten perunkirjoitusten, hoitaminen on työläämpää ja kestää pidempään.

Asiakkaat ovat myös aiempaa aktiivisempia ratkomaan itse oikeudellisia ongelmiaan, Solas-Iloniemi arvioi. Asiakkaat saattavat etsiä internetistä itseä miellyttävän vastauksen ja saapua oikeusaputoimistoon valmiin ”diagnoosin” kanssa.

– Joillekin voi tulla pettymyksenä, että olemme itsenäisiä asiantuntijoita, emmekä kirjoita asiakkaan sanelemana häntä miellyttävää ratkaisua.

Oikeudenkäyntien pitkittyminen näkyy oikeusaputoimistonkin arjessa. Erityisesti hovioikeuden käsittelyajat rassaavat avustajia ja asiakkaita siinä missä yksityiselläkin puolella.

– Asiakkaat ihmettelevät, miksi emme voi tehdä hänen asialleen mitään. Toivon, että kun ministeriöstä on nyt saatu lisää resurssia tuomioistuimiin, ja myös meille, tilanteeseen saataisiin parannusta.

Miten oikeusapupalveluiden saatavuus turvataan koko maassa?

Oikeusaputoimistot palvelevat maanlaajuisesti, eli ihminen voi olla asiansa kanssa yhteydessä minkä tahansa paikkakunnan oikeusaputoimistoon. Etäpalvelut ovat yleistyneet, jolloin asiointi toiselle puolelle maata onnistuu aiempaa helpommin.

Nina Solas-Iloniemen mukaan oikeusaputoimistot tekevät yhteistyötä ja pyrkivät koordinoimaan työtaakkaa siten, että ruuhkatilanteissa apua voi saada toisaalta. Näin on toimittu esimerkiksi perunkirjoitusten osalta. Perunkirjoitusasiakkaita voidaan ohjata jonkin toisen toimiston suuntaan, jos heillä on paremmin resursseja vapaana.

Siitä huolimatta jonotusajoissa on isot maantieteelliset erot: pohjoisessa Suomessa jonotusaika oikeusapuun on noin viikko, kun Helsingissä se on tällä hetkellä nelisen viikkoa.

– Meillä on enemmän ja monimutkaisempia juttuja kuin pienemmillä paikkakunnilla. Onneksi meillä on myös laajasti eri alojen asiantuntijoita, Solas-Iloniemi sanoo.

Hän toivoo, että oikeusavun resurssoinnista huolehditaan kiristyvässä taloustilanteessa. Hän toivoisi keskustelua siitä, tulisiko oikeusapuun oikeuttavia tulorajoja laajentaa koskemaan nykyistä suurempaa joukkoa.

– Meille tulee erityisesti lapsiasioissa palautetta, että toinen osapuoli on oikeutettu oikeusapuun, mutta toinen ei, eikä hänellä myöskään ole varaa maksaa avustajien palkkioita.

Hän toivoisi myös ”merkittävääkin tarkistusta” oikeusapupalkkioiden tasoon. Yksityiselle avustajalle maksettavan oikeusapupalkkion määrä on jäänyt pahasti jälkeen yleistä kustannus- ja palkkakehitystä.

Asianajajaliitto on pitänyt oikeusapupalkkioiden liian matalaa tasoa aktiivisesti esillä. Huolena on, ettei eläkkeelle jäävien oikeusapuasioita hoitavien asianajajien tilalle löydy pienillä paikkakunnilla jatkajia.

– Tarvitsemme myös yksityistä puolta oikeusapuasiakkaiden juttujen hoitoon. Jos yksityiset toimistot eivät suostu ottamaan julkisen puolen asiakkaita, niin miten käy niille ihmisille, joilla ei ole varaa avustajan palkkioihin? Solas-Iloniemi kysyy.

Hän itse nauttii oikeusaputoimiston ajoittain hektisestä arjesta. Täällä tiivistyy Solas-Iloniemelle asianajajan työn ydin: ihmisen asioiden ajaminen.

– Olen asianajaja henkeen ja vereen, ja äärimmäisen kiinnostunut ihmisistä. Liian vähän pääsen nykyisin hoitamaan juttuja, mutta aina kun saan jonkin kiinnostavan rikosjutun pöydälle, innostun entiseen tapaan.

– Meillä leipä ei ole leveä, mutta se on pitkä. Hyvässä ilmapiirissä, hyvien kollegoiden kanssa on ilo tehdä töitä.