Kansliapäällikkö Antti Leinonen joutuu hetken etsimään haastattelulle varattua neuvotteluhuonetta oikeusministeriön käytävältä, sillä tilat ovat hänelle vielä verrattain uudet.
Ministeriö muutti syksyllä 2024 Helsingissä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa yhteisiin tiloihin Meritullinkatu 10:een. Osana säästötavoitteitaan valtio päätti luopua Eteläesplanadilla sijainneesta kiinteistöstä, jossa oikeusministeriö ehti toimia vuodesta 1984.
Sen talon ovista Leinonen asteli sisään nuorena juristina vuonna 1992. Ensimmäinen tehtävä ministeriössä oli tutkijan kolmen kuukauden määräaikaisuus. 1.1.2025 hän aloitti viisivuotiskauden talon johtavana virkamiehenä.
– Iso syy tähän tehtävään hakemiseen oli, että pääsen toimimaan suoraan poliitikkojen ja virkamiespuolen välisessä rajapinnassa. Haluan edistää ymmärrystä ja luottamusta tilanteessa kuin tilanteessa, riippumatta esimerkiksi siitä, millaista oikeuspolitiikkaa kulloinenkin hallitus toteuttaa, hän sanoo.
– Tämä on hyvä talo. Oikeusministeriö on pitkän urani aikana osoittanut olevansa asiantunteva ja luotettava yhteistyökumppani. Huolehdimme jatkossakin siitä, että yhteiskunnan oikeudelliset perusasiat säilyvät kunnossa.
Meillä on vireillä lukuisia toimenpiteitä muun muassa tuomioistuinprosessien nopeuttamiseksi ja oikeuksiin pääsyn parantamiseksi.
Asianajajien riippumattomuuden vahvistamista selvitetään
Oikeusvaltion lujittaminen on jatkuvaa strategista työtä, joka ei aina näy suoraan kansalaisten arjessa. Leinosen mukaan äkkinäisille korjausliikkeille ei ole tarvetta, vaan kyse on ennemminkin hyvien asioiden vaalimisesta ja säilyttämisestä.
– Elämme entistä monimutkaisemmassa maailmassa, jossa vakauden ja asiantuntemuksen säilyttäminen on ensiarvoisen tärkeää.
– Meillä on vireillä lukuisia toimenpiteitä muun muassa tuomioistuinprosessien nopeuttamiseksi ja oikeuksiin pääsyn parantamiseksi. Nämä ovat keskeisiä tavoitteita, joiden vaikutukset näkyvät myös konkreettisesti niille, jotka ovat tekemisissä oikeuslaitoksen kanssa.
Oikeudenkäyntien keston lyhentämisen Leinonen näkee sekä resurssi- että toimintatapakysymyksenä. Hän uskoo, että oikeudenhoidon toimijoiden toimintatapoja ja keskinäistä yhteistyötä kehittämällä on mahdollista sujuvoittaa oikeudenkäyntien kulkua.
Mutta totta kai kyse on rahastakin, hän myöntää.
– Pysyviä resursseja on lisätty merkittävästi viime vuosina, ja sen vaikutukset alkavat näkyä tulevina vuosina. Siihen uskon ihan vilpittömästi.
Myös asianajajalainsäädäntöä ja sen kehittämistarpeita selvitetään jatkuvasti, Leinonen vakuuttaa. Perustuslakiin asti ulottuvaa riippumattomuuden vahvistamista arvioidaan osana oikeuslaitostyöryhmän käynnissä olevaa työtä, mutta tuloksia ei kannata odottaa tällä hallituskaudella.
– Kysymys on tärkeä, mutta tämän hallituskauden resurssien puitteissa asian eteneminen on rajallista, Leinonen muotoilee.
Asianajajien riippumattomuutta pyritään vahvistamaan paitsi kansallisella, myös Euroopan tasolla. Asiaa koskeva Euroopan neuvoston sopimusteksti on käytännössä valmis. Kun sopimus aikanaan todennäköisesti laajasti ratifioidaan, se vahvistaa Euroopan neuvoston jäsenmaiden yhteisiä pelisääntöjä asianajajien aseman turvaamiseksi. Sopimus antaa selkänojaa valtioille, joissa asianajajien turvallisuus ja asema ovat heikommassa tilassa.
Suomelle sopimus ei tuo paljon uutta, mutta Leinosen mukaan on tärkeää olla tältäkin osin myös kansainvälisesti mukana vahvistamassa oikeusvaltiota.
Mutta eihän näihin asioihin ole oikeaa tai väärää vastausta, vaan kyse on siitä, miten asioita arvotetaan.
Oikeusapupalkkion lisäkorotukset epätodennäköisiä
Suomen Asianajajien esillä pitämä kestohuoli liittyy oikeusapupalkkion tasoon, jota korotettiin kiireellisellä asetuksella tammikuun lopulla 110 eurosta 120 euroon.
Asianajajien kanta asetukseen on, että korotus on tarpeellinen, mutta edelleen liian matala. Suomen Asianajajat esitti oikeusapupalkkion tasoksi 175 euroa tunnilta.
Antti Leinosen mukaan palataan lopulta siihen ydinkysymykseen, saako kansalainen tarvittaessa oikeusapua ja mahdollisuuden oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Oikeusministeriössä nähdään, että tilanne ei toistaiseksi ole sellainen, että laissa säädetyt kelpoisuusvaatimukset täyttäviä oikeusavustajia ei olisi saatavilla.
– Viime hallituskaudella ei pystytty löytämään rahoitusta oikeusapupalkkion korotukselle. Tämän hallituskauden hallitusneuvotteluissa asia oli jälleen esillä, mutta rahaa ei löytynyt nytkään. Ei siksi, että sitä ei haluta sinne laittaa, vaan siksi, että nykyisessä taloustilanteessa ei kerta kaikkiaan ole mahdollista saada rahaa riittämään kaikkeen.
– Totta kai olen sitä mieltä, että hyvä avustaja ansaitsee asianmukaisen palkkion. Samaan aikaan kysymys on tietysti siitä, että kun rahaa on rajallisesti, niin silloin joudutaan miettimään, että millä tavalla sen käyttöä priorisoidaan. Tämän arvioivat ja päättävät viime kädessä poliitikot hallituksessa ja eduskunnassa.
Leinonen nostaa esiin oman huolensa oikeusavun tulorajoista. Hänen mukaansa oikeusapupalkkion tasoa suurempi ongelma on se, että nykyisillä tulorajoilla keskituloisilla ei ole pääsyä julkisen oikeusavun piiriin.
– Käytännössä keskituloiset harvoin ovat oikeutettuja julkisista varoista tuettuun oikeusapuun, eivätkä oikeusturvavakuutukset yleensä kata oikeudenkäyntien kustannuksia. Itse näen, että tämä on palkkiotasoa suurempi ongelma sen kannalta, onko kansalaisilla ylipäätään taloudellisesti mahdollisuutta käydä oikeutta Suomessa.
– Mutta eihän näihin asioihin ole oikeaa tai väärää vastausta, vaan kyse on siitä, miten asioita arvotetaan. Toivoisin asianajajapuolelta ymmärrystä, että meidän on poliitikoille asioita valmistellessamme pakko miettiä tätä kokonaisuutta hyvin tarkkaan annettujen resurssien puitteissa.
Olen levollisin mielin suomalaisen oikeudenhoidon tulevaisuudesta.
Oikeusministeriön kriisinkestävyyttä on vahvistettu
Oikeusministeriön rooli on tärkeä erityisesti varautumisessa poikkeustilanteisiin. Esimerkiksi valmiuslain uudistaminen ja muut oikeusvaltion turvaamiseen liittyvät hankkeet ovat kriisinkestävyyden kannalta keskeisiä.
Koronapandemia oli testi myös tuomioistuimille, ja se osoitti, kuinka luovasti ja tehokkaasti asioita voidaan hoitaa poikkeuksellisissa tilanteissa rikkomatta oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia.
Tulevaisuudessakin oikeusministeriön virkavalmistelun tehtävä on pyrkiä varmistamaan, että kaikissa tilanteissa toimitaan perusoikeuksien ja kansainvälisten velvoitteiden puitteissa. Tämä vaatii Leinosen mukaan vahvaa oikeudellisesta osaamista, harkittuja toimintamalleja ja kriisinkestävien rakenteiden kehittämistä.
Oma roolinsa on digitalisaatiolla ja esimerkiksi tekoälyn kehityksellä. Tavoitteena on luoda ratkaisuja, jotka tehostavat oikeuslaitoksen ja asianajajien työtä ilman, että perusperiaatteista tingitään.
Leinonen mainitsee esimerkkinä tulevaisuuden tavoitteista ”OmaOikeus”-portaalin, jossa kansalaiset voisivat hoitaa oikeudellisia asioitaan keskitetysti. Tämän toteutuminen on vielä riippuvaista teknologian kehityksestä ja resursseista, mutta suunta on selvä: digitaalisuus ja tekoälyavusteinen asiointi tulevat arkipäiväksi myös oikeudenhoidossa.
– Tällä hetkellä oikeuslaitostyöryhmässä on vahvasti esillä digitaalisuuden hyödyntäminen tuomioistuinprosessien ja muiden oikeudenhoidon toimintojen tehostamiseksi. On kuitenkin keskeistä, että kehitystä ei ohjaa tekniikka tai hype, vaan omat tarpeemme.
Asianajajat ovat Leinosen mukaan tärkeä osa lainvalmistelua ja tarjoavat asiantuntemusta, jota ilman moni hanke ei etenisi. Yhteistyön laatu on ollut korkea, ja säilyy jatkossakin tärkeänä osana oikeusvaltion kehittämistä.
– Olen levollisin mielin suomalaisen oikeudenhoidon tulevaisuudesta. Poliittinen ja yhteiskunnallinen ymmärrys oikeudenhoidon merkityksestä on kasvanut, ja resurssoinnissa on onnistuttu vähintään kohtuullisesti, Leinonen sanoo.
– Suomalainen virkamieskunta on ammattitaitoista, ja yhteistyö eri toimijoiden välillä toimii hyvin. Tämä yhdessä tasapainoisen harkinnan ja sitoutumisen kanssa luo perustan, jolla oikeusvaltio säilyy vahvana ja vakaana.
Antti Leinonen, 57
• Oikeustieteen kandidaatti 1992, varatuomari 1994
• Monipuolisia lainvalmistelutehtäviä oikeusministeriössä 1992–1998
• Lainsäädäntöneuvos 1998–2009
• Lainsäädäntöjohtaja 2009–2019
• Kansliapäällikkö 2025–
