Kun vanhemmat riitelevät lapsistaan, asianajajan pöydälle pelmahtavat patologiset riidat, joissa mukana ovat juristien lisäksi poliisi ja lastensuojelu, ja pahimmissa tapauksissa riidellään jo ties kuinka monetta oikeudenkäyntikierrosta. Vanhemmat esittävät toisistaan erilaisia väitteitä ja tuomari luovii jossain väitteiden keskellä. Kaaoksen keskellä itse päätähti usein unohtuu. Lapsella on oikeus osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon, tulla kuulluksi ja esittää oma mielipiteensä. Mutta miten tämä toteutuu tosielämässä?
Lapsen etu on johtava periaate kaikessa lapsia koskevassa päätöksenteossa. Lapsen tarpeet, toiveet ja mielipiteet tulee huomioida päätöksenteossa iän ja kehitystason mukaisesti. Lasta voidaan kuulla henkilökohtaisesti tuomioistuimessa, jos se on asian ratkaisemisen kannalta tarpeen ja lapsi sitä itse pyytää tai siihen suostuu. Alle 12-vuotiaita lapsia voidaan kuulla henkilökohtaisesti vain, jos kuuleminen on välttämätöntä asian ratkaisemiseksi. Huoltoriidoissa on kyse lapsen elämän kannalta suurista, merkityksellisistä asioista. Lapsen oman mielipiteen selvittäminen on tärkeää.
Lapsella on oikeus osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon, tulla kuulluksi ja esittää oma mielipiteensä. Mutta miten tämä toteutuu tosielämässä?
Lapset ovat usein lojaaleja vanhemmilleen myös riitaisissa tilanteissa, joissa he voivat ryhtyä puhumaan yhtä täällä ja toista tuolla. Lapset jäävät riitojen jalkoihin, vaikka ovat usein erittäin fiksuja ja kyvykkäitä, ja osaavat ilmaista mielipiteitään, jos annamme heille siihen aidon mahdollisuuden. Kun emme, lapset puhuvat jaloillaan. Oman 15-vuotisen lapsioikeusurani aikana yksi lapsi muutti pihan leikkimökkiin, kun ei halunnut muuttaa kummallekaan riitelevälle vanhemmalleen. Toinen lapsi kyllästyi kuuntelemaan lähivanhempansa puheita toisesta, ja 15 vuotta täytettyään pakkasi tavaransa ja muutti keskellä yötä toisen vanhempansa luo. Useampi lapsi on riidan keskeltä päätynyt perheen ulkopuoliseen sijoitukseen, laitokseen tai sijaisperheeseen.
Nousussa oleva lapsiperheköyhyys näkyy maata kiertävälle avustajalle: lapset ovat osallistumisen ja kuulemisen osalta eriarvoisessa asemassa Suomessa riippuen muun muassa vanhempien taloudellisista mahdollisuuksista ja tarjolla olevista – tai olemattomista – tukitoimista ja palveluista. Suuresti arvostamani OTT Suvianna Hakalehto, Suomen ensimmäinen ja ainoa lapsioikeuden professori, on jo pitkään pitänyt meteliä siitä, että lasten oikeudet eivät Suomessa täysin toteudu hyvinvointivaltiostatuksestamme huolimatta.
Tarvitsemme yksinkertaisesti lisää tuntemusta lasten oikeuksista, lapsen edun määrittelystä sekä lasten oikeuksista tulla kuulluksi ja osallistua prosesseihin. Tarvitsemme ihmis- ja lapsioikeuskasvatusta koulujen lisäksi työpaikoille, virastoille ja vanhemmille. Ja erityisesti meille asianajajille, oikeusvaltion puolustajille. Sillä kuka puolustaa lapsiamme, jos emme me?
