Vastaaminen tuomioistuimen lausumapyyntöön
Asianajaja oli avustanut vastaajaa rikosasiassa. Hovioikeus oli varannut asianajajan asiakkaalle mahdollisuuden lausua eräistä asianajajan toimenpide-erittelyn toimenpideriveistä. Hovioikeus ei ollut saanut lausumaa tai muuta viestiä asianajajalta.
Valvontalautakunta totesi, että asianajajan tehtäviin kuuluu arvioida, milloin lausuman toimittaminen on asian kannalta tarpeellista. Asianajaja ei kuitenkaan voinut tällä perusteella sivuuttaa täysin tuomioistuimen selvityspyyntöjä tai muita yhteydenottoja. Ottaen huomioon, että hovioikeuden asianajajalle lähettämässä lausumapyynnössä oli varattu tilaisuus antaa ”mahdollinen lausuma”, valvontalautakunta katsoi, ettei asianajajan voitu tässä tapauksessa katsoa toimineen vastoin hyvää asianajajatapaa jättäessään vastaamatta lausumapyyntöön. Ei seuraamusta tältä osin.
Vastapuolen epäasiallinen viestintä
Asianajaja oli toiminut kantelijan vastapuolen avustajana. Kantelija oli ollut yhteydessä useita kertoja suoraan asianajajaan osin sisällöltään epäasiallisilla viesteillä ja toistuvilla puheluilla. Asianajaja oli näihin yhteydenottoihin vastannut tai muutoin reagoinut asiallisesti tarpeellisilta osin sekä ohjeistanut kantelijaa olemaan yhteydessä avustajansa välityksellä. Asianajaja oli lopulta estänyt kantelijan puhelinyhteydenotot, mitä valvontalautakunnan näkemyksen mukaan voitiin pitää käsillä olleessa tilanteessa hyväksyttävänä huomioiden yhteydenottojen sävy ja toistuvuus sekä kantelijalle annettu ohjeistus viestiä avustajansa välityksellä. Ei seuraamusta.
Vastaaminen vastapuolen viesteihin
Asianajaja oli ilmoittanut jättäneensä vastaamatta vastapuolen kolmeen sähköpostiviestiin. Kahdessa asianajajalle toimitetussa sähköpostiviestissä annetut vastausmääräajat (kaksi päivää) olivat olleet erittäin lyhyet. Asianajajan on pääsääntöisesti vastattava kaikkiin hänelle tulleisiin yhteydenottoihin. Vastauksen toimittaminen annetun määräajan jälkeen voitiin kuitenkin katsoa ilmeisen tarpeettomaksi, ottaen huomioon viestien sisällön sekä olosuhteet, joissa viestit oli toimitettu.
Valvontalautakunta totesi kolmannen sähköpostiviestin osalta, että vastauksen toimittamiselle oli annettu kohtuullinen määräaika (kaksi viikkoa). Asiassa esitetystä selvityksestä ei käynyt ilmi, että vastauksen toimittaminen tähän viestiin olisi ollut aiemman vastauksen tai muun vastaavan syyn vuoksi ilmeisen tarpeetonta. Asianajaja menetteli hyvän asianajajatavan vastaisesti jättämällä kokonaan reagoimatta kyseiseen vastapuolen tiedusteluun. Huomautus.

