Vuonna 2013 edustin lähes 150:tä päämiestä asiassa, joka koski Maalahden saaristossa sijaitsevan tien käyttöoikeutta. Kiistan keskiössä oli noin kuuden kilometrin mittainen Häggören–Algrundetin tie, joka kulki kahden saaren halki mantereen puolelle. Saarelaiset olivat rakentaneet saariin tieverkon sekä sillan mantereelle, mutta heiltä puuttui tieoikeus mantereella kulkevalle tielle. Käytännössä he siis eivät saaneet käyttää itse rakentamaansa tietä ja siltaa matkalla kesämökilleen, vaan kulun piti tapahtua vesiteitse.
Muiden saarelaisten pahaksi onneksi tie kulki halki erään tontin, jonka omistajat vastustivat tieoikeuden myöntämistä saarten muille vapaa-ajan asukkaille. Maaoikeus oli kyseisten maanomistajien valituksen perusteella hylännyt tieoikeuden myöntämisen saarten muille asukkaille. Minun tehtäväkseni jäi laatia maaoikeuden päätöksestä valituslupahakemus korkeimpaan oikeuteen.
Ennuste valitusluvan saamiseksi oli heikko. Tuohon aikaan oli kulunut 10–15 vuotta edellisestä kerrasta, kun korkeimpaan oikeuteen oli saatu mitään keissejä alueemme maaoikeudesta. Asiaan liittyi kuitenkin yhtä saaristotietä suurempia asioita, jotka perustelin valituslupahakemukseen.
Merenkurkun alueella maanpinta nousee jopa 8–9 millimetriä vuosittain. Omakin mökkirantani on puoli metriä korkeammalla kuin lapsuudessani. Maannousu on niin voimakasta, että joidenkin ennustusten mukaan tulevaisuudessa Merenkurkun yli pääsee kävellen Ruotsiin – tähän tosin menee vielä 2 000 vuotta.
Sitä ennen maannousulla on kuitenkin suuria vaikutuksia saariston elämään. Kun maa kohoaa, se mahdollistaa uusia tiereittejä, tai kuten tässä tapauksessa oli toimittu, sillan rakentamisen paikkaan, jossa se ei muutamaa kymmentä tai sataa vuotta aikaisemmin olisi ollut mahdollista. Mutta jos tieoikeutta ei myönnetä, vaikka olosuhteet ovat muuttuneet, niin tiestöön panostaminen ei ole järkevää. Olisiko saarelaisten siis pitänyt odottaa niin kauan, että vesi on saaren ja mantereen välistä vetäytynyt kokonaan?
Tästä ongelmasta myös korkein oikeus kiinnostui, ja valituslupa myönnettiin. Tapaus oli korkeimman oikeuden mielestä jopa niin kiinnostava, että he järjestivät katselmuksen paikan päälle, mikä on hyvin harvinaista.
Eräänä päivänä viisi oikeusneuvosta ja tapauksen esittelijä saapuivat Maalahden saaristoon yli sadan kiinnostuneen saarelaisen seuratessa, kuinka he arvioivat tienkäytön mahdollista haittaa vastapuolena toimineelle maanomistajalle sekä maannousun seurauksena muuttuneita olosuhteita.
Korkein oikeus totesi, että sillat ja tiet olivat jo olemassa, eikä tien käytöstä aiheutunut kohtuutonta haittaa yhdelle vapaa-ajan asukkaalle. Asia päättyi päämiesteni eduksi. Tapaus oli myös minulle arvokas oppitunti maaoikeuden asioista, tieoikeuden myöntämisen perusteista sekä valitusluvan hakemisesta korkeimmasta oikeudesta.
Minä vastasin
Christian Näsman, Vaasa
Asianajotoimisto Näsman & Båsk Oy