Joulukuussa valtion avoimiin työpaikkoihin ilmestyi korkean profiilin työpaikkailmoitus: haussa on valtakunnansyyttäjä. Vuodesta 2018 tehtävässä toiminut Raija Toiviainen jää syyskuussa eläkkeelle.
Sitä ennen hän jatkaa töitä entiseen malliin eli täysillä. Takana on kiireinen syksy ja talvi, kuten -syyttäjillä muutenkin. Joulukuussa uutisoitiin, että Etelä-Suomessa lähes 1 300 juttua on ollut syyttäjien pöydällä yli vuoden.
– Iso tavoitteemme on nyt se, että rästin kertyminen saadaan pysähtymään ja rästiä purettua, Toiviainen sanoo.
Syyttäjiä kuormittaa tuomioistuinten istuntorästi korona-ajalta. Mutkikkaat rikosasiat ja järjestäytynyt rikollisuus ovat lisääntyneet. Tasokorotuksesta ja korona-ajan lisärahoituksesta huolimatta resurssit ovat yhä riittämättömät.
– Jos poliisi kohdentaa saamaansa lisäresurssia tutkintaan, kuten varmaan kohdentaa, koska siellä on kova tarve ja paine, heti se näkyy myös meillä.
Työtä organisoitu tehokkaammin
Syyttäjälaitos on työskennellyt yhtenä valtakunnallisena virastona nyt reilut kaksi vuotta. Viisi syyttäjäaluetta huolehtivat itsenäisesti operatiivisesta toiminnasta. Toiviainen sanoo, että yksi virasto pystyy tehokkaammin kehittämään työtä, työskentelemään paikasta riippumatta ja seuraamaan työn laatua alueilla.
Vaikka jutut ovat rästiintyneet määrien kasvaessa, syyttäjien henkilökohtainen tuottavuus on kasvanut työtä organisoimalla.
Nopean toiminnan menettelyssä yksinkertaiset, kirjallisessa menettelyssä käsiteltävät asiat on keskitetty tietyille syyttäjille. Juridista erityisosaamista vaativat jutut ohjautuvat niihin erikoistuneille syyttäjille, joiden tiimeissä on mukana myös nuorempia syyttäjiä.
– Näin saamme koulutettua ja kasvatettua heitä vaativaan juttukantaan. Nuoremmat pääsevät näkemään kokeneempien työtä ja voivat imeä itselleen hyviä käytänteitä ja juridisia kikkoja.
”Rikosvastuun kautta osoitamme tukea syrjityille ja näytämme, että järjestelmä toimii.”
Vihapuheen torjunta ehkäisee väkivaltaa
Valtakunnansyyttäjä päättää syytteen nostamisesta sananvapausrikoksissa. Toiviaisella on ollut useita näkyviä ja keskustelua herättäneitä tapauksia.
Viime keväänä Toiviainen nosti syytteen kansanedustaja Päivi Räsästä (kd) vastaan kolmesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Valtakunnansyyttäjä katsoi Räsäsen esittäneen homoseksuaaleja halventavia mielipiteitä ja tietoja. Tapausta käsiteltiin Helsingin käräjäoikeudessa tammikuussa.
Kesäkuussa Toiviainen pyysi eduskunnalta lupaa kansanedustaja Juha Mäenpään (ps) asettamiseksi syytteeseen. Mäenpää oli puheessaan rinnastanut turvapaikanhakijat ja vieraslajit.
Poliitikkojen tapaukset ovat saaneet jotkut näkemään valtakunnansyyttäjän poliittisena toimijana. Toiviainen on tuonut esiin, että valtakunnansyyttäjä ei suosi tai sorra ketään vaan tekee ratkaisunsa oikeudellisin perustein objektiivisuusperiaatetta noudattaen. Vihapuheen torjunta on tärkeää, koska se toimii poliittisen väkivallan katalysaattorina.
– Rikosvastuun tehokkaan toteuttamisen kautta osoitamme tukea syrjityille ja näytämme, että järjestelmä toimii. On tärkeää, että puutumme vihapuheeseen järkähtämättömästi emmekä anna ulkopuolisten voimien vaikuttaa työhön.
Syyttäjät maalittamisen kohteena
Toiviainen on tehnyt tunteita herättäneitä ratkaisuja ennenkin, mutta koskaan hän ei ole kokenut yhtä paljon työhönsä liittyvää häirintää kuin puolentoista viime vuoden aikana.
– Viesteissä suorastaan vaaditaan, että minun pitää perääntyä päätöksistä, joita olen tehnyt. Koen sen aikamoisena yrityksenä puuttua riippumattomuuteeni, vaikka eivät kansalaiset sitä varmaan tällä tavalla ajattele.
Räsäsen jutun yhteydessä on näkynyt maalittamisen uusi piirre: viestiryöppyjä on tullut ulkomailta. Syyttäjiin ylipäätään kohdistuu yhä enemmän häirintää, ja Syyttäjälaitos on perustanut tukitoimia ja laatinut maalittamisen huoneentaulun ohjeeksi henkilöstölle.
Vaikka äärioikeisto herättää Suomessa huolta, Toiviaisen mielestä pieni ärhäkkä vähemmistö saa aikaan kahtiajaon tunteen.
– Uskoisin, että suurin osa meistä kannattaa perinteisiä arvoja: demokratiaa ja hyvinvointiyhteiskuntaa.
Vaihtelevatko syyttäjien linjat?
Hiljattain tuli pitkään odotettu päätös: korkein oikeus hylkäsi toimittaja Johanna Vehkoon syytteen entisen Oulun kaupunginvaltuutetun Junes Lokan kunnian loukkaamisesta kirjoituksessa, jonka Vehkoo oli julkaissut Facebook-ystävilleen.
Korkein oikeus katsoi, että arvostelu kohdistui Lokan menettelyyn politiikassa tai siihen rinnastettavassa julkisessa toiminnassa, ja se otti huomioon Lokan itse esittämät tiettyjä ihmisryhmiä halventavat kannanotot.
Vehkoo kritisoi Helsingin Sanomissa Syyttäjälaitosta siitä, miten syyttäjien linjat vaihtelevat kunnianloukkausasioissa. Vaihtelevuus tuli esiin myös Helsingin Sanomien selvityksessä 2019.
Toiviainen sanoo, että korkeimman oikeuden näkemys oli tärkeää saada. Ratkaisu selkeyttää kunnianloukkaussäännöksen soveltamista ja yhdenmukaistaa ratkaisukäytäntöä. Hänen mukaansa syyttäjä noudatti varsin vakiintunutta laintulkintaa, jonka mukaan myös itse epäasiallisesti käyttäytyneet nauttivat oikeussuojaa kunnianloukkauksilta.
– Korkein oikeus on antanut tärkeän kunnianloukkausrikoksen soveltamiskäytäntöä muokkaavan ratkaisun. Sitä ei olisi saatu, jos syyttäjä ei olisi saattanut tapausta tuomioistuimen ratkaistavaksi. Järjestelmän varjopuoli on se, että osapuolille prosessi on varmasti monessa mielessä raskas ja kuormittava.
Maalittamisessa näkyy uusi piirre: viestiryöppyjä tulee ulkomailta.
Tuomarin työ oli kutsumus
Toiviaista kiinnostivat yhteiskunnalliset asiat jo lukiolaisena. Kun hän valmistui oikeustieteen kandidaatiksi 1980, hän pääsi heti auskultoimaan. Hän työskenteli hetken aikaa asianajotoimistossa, mutta veri veti tuomioistuimeen. Hän päätyi ensin lomasijaisuuksien kautta syyttäjäksi Helsingin kaupunginviskaalivirastoon, ja sen jälkeen kahdeksaksi vuodeksi tuomariksi.
1990-luvun puolivälissä käynnissä oli syyttäjälaitoksen uudistus nykymuotoiseksi. Marraskuun 1997 loppuun asti maan ylimmän syyttäjän tehtävä kuului oikeuskanslerille, ja hänen tehtävänsä valtioneuvostossa liittyivät läheisesti ylimpään poliittiseen päätöksentekoon. Toiviaisen mukaan tuolloinen syyttäjätoiminnan järjestelmä ei täyttänyt oikeusvaltion kriteereitä.
– Kun uutta Syyttäjälaitosta pistettiin pystyyn, sain vinkkiä, olisinko kiinnostunut hakemaan. Se oli iso päätös. Kun pudotin viime minuutilla hakemuksen, mietin, tuliko tehtyä oikein vai olisiko sittenkin pitänyt jatkaa tuomaripuolella.
Mieleenpainuvia työtehtäviä
Kun Toiviainen valittiin valtionsyyttäjäksi 1997, hän päätti ottaa mahdollisuuden vastaan ja nauttia siitä. Ensimmäisenä työpäivänään Toiviainen istui puhtaan pöydän ääreen. Oli lakikirjat, tietokoneet ja lankapuhelin, kaapit tyhjillään. Mitään kansainvälistä toimintaa Syyttäjälaitoksella ei ollut.
– Se oli huikean innostava tilanne. Ensimmäisenä otin luurin käteen ja soitin Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan: mitä te touhuatte kansainvälisellä puolella ja missä olette mukana?
Toiviaisen uralle on sattunut unohtumattomia -tehtäviä. Yksi oli syyttäjänä toimiminen Ruandan -kansanmurhajutussa, jossa Suomessa asuva François Bazaramba tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen joukkotuhonnasta. Toiviainen oli tiimissä, joka ensimmäisenä koskaan lähti Suomesta oikeudenkäyntiin ulkomaille.
– Oli tärkeää, että Suomessa hoidimme meidän tonttimme sen sijaan, että olisimme keksineet verukkeita, miksi emme olisi voineet hoitaa tätä.
Raija Toiviainen on paljon esillä julkisuudessa työnsä vuoksi, mutta henkilökohtaisen elämänsä hän on halunnut pitää yksityisenä. Hän kertoo kuitenkin, että työn ulkopuolella perhe on hänelle voimanlähde.
– Ei vain ydinperhe, vaan myös sisarusten perheet. Meillä on hyvin tiivis perheyhteisö.
Myös kulttuuriharrastukset, kuten musiikki, teatteri ja lukeminen, ovat tärkeitä.
– Odotan, että jonain päivänä olisi sen verran enemmän aikaa ja koronatilanne helpottaisi, että pääsisi taas nauttimaan kulttuuritarjonnasta. Korona-aikana on jäänyt kulttuurinnälkä, Toiviainen sanoo.
