Asianajajaliiton strategia vuosille 2015–2024 päivitettiin ja hyväksyttiin valtuuskunnan kokouksessa alkuvuodesta. Strategiatyötä valmisteli työryhmä, jota johti Asianajajaliiton varapuheenjohtaja Eero-Pekka Uotila.
Asianajajaliiton arvot, missio ja visio säilyvät strategiassa muuttumattomina, ja välitarkastelutyössä huomiota kiinnitettiin ennen kaikkea strategiakauden jäljellä olevaan aikaan (2022–2024). Strategian keskeisimpiä ydinasioita terävöitettiin ja visualisoitiin. Lisäksi aiempi kirjaus asianajajamonopolista poistettiin kokonaan.
Asianajajaliiton tärkeimmät tavoitteet löytyvät heti strategian alusta: asianajajakunnan aseman turvaaminen perustuslaissa, asianajajalain uudistaminen, uuden oikeusturvaohjelman julkaiseminen vuoden 2023 eduskuntavaalit huomioiden sekä oikeuspoliittisen työn vahvistaminen aktiivisella sidosryhmätyöllä. Sidosryhmätyötä tehdään oikeusalan päättäjien ja poliittisten toimijoiden kanssa niin kansainvälisellä, valtakunnallisella kuin paikallisellakin tasolla.
Tärkeitä teemoja ovat jatkossakin alan vastuullisuus, yhdenvertaisuus, elinvoimaisuus ja kiinnostavuus sekä asianajopalveluiden valtakunnallinen saatavuus. Muita painopisteitä ovat oikeusapupalkkioiden korottaminen, digitaalisen asioinnin kehittäminen ja asianajajien brändin vahvistaminen. Strategiassa painottuvat edelleen Asianajajaliiton ydintehtävät: asianajajien valvonta, hyvän asianajajatavan noudattaminen sekä laadukkaan koulutuksen tarjoaminen ja kehittäminen.