Saavuin eräänä päivänä toimistollemme ja huomasin, että käynnissä oli jotain poikkeuksellista: kaksi juristiamme kävivät kukin tahoillaan hyvin intensiivistä puhelinkeskustelua, viittilöivät välillä toisilleen ja viestivät paperilapuilla.
Hoidamme yrityskauppojen ja oikeudenkäyntien lisäksi paljon ihmisten arkisia asioita. Niihin liittyy usein jokin ihmiselämän kriisi, ja varsinkin perheasioissa asiakkaiden kohtaama henkinen paine saattaa kärjistyä äärimmäisen suureksi.
Kävi ilmi, että eräs asiakkaamme oli ilmoittanut puhelimessa toimistomme juristille, että hän on tehnyt juuri itselleen asioita, jotka johtavat kuolemaan. Hän kertoi lähtevänsä ulos kotoaan, jotta kukaan ei voi löytää häntä ajoissa.
Suureksi onneksi toimistomme juristit toimivat nopeasti, määrätietoisesti ja empaattisesti. Toinen kollegani otti välittömästi yhteyttä liiton valvontalautakuntaan selvittääkseen, voidaanko salassapitovelvollisuus rikkoa tällaisessa tilanteessa, koska asiakas kielsi jyrkästi ilmoittamasta asiasta kenellekään, samalla kun toinen kollegani piti puheyhteyden asiakkaaseen ja pelasi näin aikaa.
Saimme onneksemme liitosta ihmisen kiinni, ja selvisi, että koska kyse on ihmisen hengestä, ei ole estettä kääntyä viranomaisen puoleen. Kollegani ottivat yhteyttä hätäkeskukseen ja ryhtyivät samalla selvittämään keskustelemalla pienistä vihjeistä, missä ja mihin suuntaan asiakas liikkui.
Apu löysi lopulta ajoissa perille, ja hänen henkensä pelastui.
Juridiikka on juridiikkaa, mutta tähän työhön liittyy myös vastuu siitä, että ihmistä kannatellaan elämän hankalissa vaiheissa. Asianajajia pidetään usein tunnemielessä etäisinä, lähes teflonpintaisina, mutta se ei pidä paikkaansa. Tällaisia äärimmäisiä tapauksia ei pidä käsitellä jälkikäteen yksin. Kehotan kaikkia keskustelemaan ja käymään vaikeita tapahtumia läpi työyhteisön sisällä. Meillä oli jo ennen tätä tapausta toimintaohjeet poikkeuksellisten tilanteiden kohtaamiseen, ja kehotan myös muita toimistoja laatimaan sellaiset, jos ohjeistusta ei vielä ole.
Tapauksen jälkeen mietin hetken, miten kahta kollegaani voisi huomioida. Lopulta hankin heille korut, joissa on enkelihahmot. Tunnen edelleen suurta ylpeyttä heidän toiminnastaan ja kiitollisuutta siitä, että minulla on tällaisia ihmisiä työyhteisössä. He pitivät ihmisestä huolta silloinkin, kun hän ei itse siihen kyennyt eikä apua halunnut.
Minä vastasin
Jyrki Piiparinen, Joensuu
Asianajotoimisto Kontturi & Co Oy