Vuoden 2002 kesällä porilainen juristi Ville Kotka työskenteli Castrén & Snellmanilla Helsingissä harjoittelijana ja jatkoi lakimiehenä. Silloinen osakas, nykyinen korkeimman oikeuden oikeusneuvos Mika Ilveskero antoi vastavalmistuneelle neuvon.

Ilveskero sanoi, että jos hän olisi jostain muualta kotoisin, hän miettisi vakavasti paluumuuttoa ja työtä muualla kuin Helsingissä, jossa kilpailu on kovaa.

– Mikan ohje jäi mieleen. Kun minulle muutama vuosi myöhemmin tarjottiin työtä Porissa, ryhdyin nuorena juristina osakkaaksi, Kotka sanoo.

Moni ajattelee, että polku partneriksi on pitkä: pitää olla verkostoja, johtamistaitoja ja laaja kokemus. Kotkalle tilaisuus tuli nopeasti, vain neljä vuotta valmistumisen jälkeen.

Syksyllä 2006 hän muutti perheineen Poriin. Työpaikka oli asianajaja Jouko Kauppilan toimistossa, johon tuli samaan aikaan toinenkin uusi osakas. Toimistossa oli neljä asianajajaa, kaikki osakkaita. Osakkuus itsessään ei alussa tuonut isoa muutosta työhön.

– Hallinnollisia tai markkinointiin liittyviä velvoitteita ei minulla tuolloin ollut. Sen sijaan työympäristö ja työn sisältö muuttuivat täysin.

”Nuoremmilla juristeilla osakkuuden hohto on vähän himmentynyt.”

Pieni asianajotoimisto oli tuolloin tyypillinen maakunnan toimisto, joka palveli asiakkaita laidasta laitaan. Sittemmin nimi ja omistuspohja ovat muuttuneet, ja toimisto on keskittynyt liikejuridiikkaan. Nykyiset kolme osakasta tekevät liikejuridiikan työtä siinä missä muut, mutta käyvät myös luennoimassa, tapaavat ihmisiä ja verkostoituvat.

– Osakkaana on oman työnsä ja ajankäyttönsä herra. Keskeinen velvollisuus on markkinointi ja myynti: vastuu siitä, että itselle ja muille riittää töitä.

Myyntityössä epämukavuusalueella

Osakkaana asianajotyöhön tulee uusi näkökulma: kaupalliset tavoitteet ja liiketoiminnan edistäminen. Markkinointi- ja myyntihenkisyys on tarpeen.

– Kokemukseni mukaan sitä ei ole juristeilla luonnostaan, vaan kaikki ovat enemmän tai vähemmän epämukavuusalueella. Jotkut pystyvät paremmin menemään epämukavuusalueelle, Kotka sanoo.

Pienessä toimistossa osakkaiden valinta on epämuodollista. Pohditaan muiden osakkaiden kanssa, kuka sopisi tehtävään, ja kuullaan työntekijöiden tavoitteita. Osakkuus voi toimia sitouttamisen välineenä, kun halutaan pitää tietty ihminen firmassa. Osakkaana pääsee osalliseksi asianajotoimiston osingoista, ja kokonaisansiot usein nousevat.

– Totta kai se on jossain määrin rahakysymys, mutta mielestämme maksamme työntekijöillekin hyvää kompensaatiota. Osakkuus on myös henkinen kysymys: osakas on yksi omistajista, jolloin sitoutuminen on erilaista kuin työntekijänä.

Vaikka osakkuus on perinteinen uratoive, Kotka arvelee, että nuoremmilla juristeilla sen hohto on vähän himmentynyt. Nuoret arvostavat vapaa-aikaa, työn ja perhe-elämän tasapainoa, ja lisävastuut voivat arveluttaa. Kotkan mukaan osakkuus ei tarkoita, että pitäisi uppoutua pelkästään työhön. Pitää olla muutakin elämää, oli osakas tai ei.

Tyypillinen urahaave on työ ison asianajotoimiston partnerina. Kotka on huolissaan asianajopalveluiden vähenemisestä maakunnissa ja rohkaisee nuoria juristeja miettimään vaihtoehtoja: paluumuuttoa tai muuttoa pienemmälle paikkakunnalle.

– Itse olen valintaani erittäin tyytyväinen. Pienessäkin kaupungissa on päässyt tekemään haasteellisia töitä ja myös taloudellisessa mielessä olen täysin tyytyväinen.

Juridinen osaaminen edellä

Kehity ensin rauhassa oman alasi osaajaksi. Hanki riittävä kokemus ja etsi erityisalasi. Osakkuus voi seurata myöhemmin, kunhan juristin työn perusta on kunnossa.

Näin osakkuudesta haaveilevia neuvoo asianajotoimisto Fennon toimitusjohtaja ja osakas Jussi Laakkonen. Keskisuuren asianajotoimiston toimitusjohtajanakin hän tekee itse yhä substanssityötä noin 80 prosenttia työajastaan.

– On hyvä keskittyä uran alkuvaiheessa rakentamaan itsestään asiantuntijaa. Osakkaana kaupallinen perspektiivi tulee vahvasti mukaan. On parempi, että on sitä ennen edennyt juridiikka edellä eikä laskutus silmissä.

Laakkonen on toiminut osakkaana vuodesta 2013. Nuorena hän ei missään nimessä haaveillut asianajotoimiston osakkuudesta. Opiskeluaikoina hän oli jopa vakuuttunut siitä, että kaikki muu juristin työ käy, mutta asianajajaa hänestä ei tule.

– Olin rahoitusalalla töissä, ja rupesin miettimään, että haluaisin päästä kokeilemaan kädet savessa tekemistä. Rahoituslaitoksissa lähinnä luettiin muiden laatimia asiakirjoja ja esityksiä ja kommentoitiin niitä.

Fennossa on 10 osakasta. Laakkonen näkee, että osakkuus on tyypillistä yrittäjyyttä: se vaatii usein enemmän kuin työtä kahdeksasta neljään. Välillä työ on hyvin sitovaa, mutta yrittäjänä voi myös järjestellä ajankäyttöä vapaammin.

Osakkaalta vaaditaan kaupallisia kykyjä, potentiaalia luoda liiketoimintaa. Pitää olla juridista asiantuntemusta omalla erityisalalla. Ei kuitenkaan ole yhtä tiettyä ihmistyyppiä, joka tehtävässä menestyy.

Laakkosen mukaan tehtävänkuvan painotukset vaihtelevat. Jotkut sopivat osakkaiksi myynnin ja bisneksen osaamisensa vuoksi. Toisilla painottuu juridinen lahjakkuus. Ja jotkut ovat jotain siltä väliltä.

– Näen, että meitä on moneen rooliin. Osalla on iso myynnillinen vastuu, osalla enemmän vastuu oman praktiikan vetämisestä ja omasta tiimistä.

Osakkuus ei ole uran päätepiste

Onneksi olkoon, nyt tiedät, mitä teet isona.

Näin onnitteli kollega Hanna-Mari Mannista alkuvuonna 2017, kun tämä palasi vanhempainvapaalta ja aloitti asianajotoimisto Dittmar & Indreniuksen osakkaana. Osakkaaksi ryhtyminen saatetaan mieltää päätepisteeksi, vakiintumiseksi. Manninen ei koe sitä niin.

– Osakkuus on yksi etappi. Siitä avautuu taas uusi näkymä, ja työ jatkuu. Asianajajana toimiminen on kasvua koko asianajajuuden ajan.

Manninen vastaa Dittmar & Indreniuksen Strategic Advisory Powerhousesta ja vetää Corporate Advisory, Compliance & Sustainability -praktiikkaa. Vastuullisuuskysymykset ja oikeudenmukaisuus ovat kiinnostaneet häntä aina.

”Osakkuus on yksi etappi. Siitä avautuu taas uusi näkymä, ja työ jatkuu.”

Osakkaana hän on halunnut vaikuttaa myös siihen, miten toimiston omaa vastuullisuutta viedään käytäntöön, sanoitetaan ja raportoidaan. Manniselle osakkuudessa on tärkeää juuri se, että pääsee vaikuttamaan, ensisijaisesti asiakastyössä, mutta myös työyhteisössä ja yhteiskunnassa.

Vastuut ovat kasvaneet: saa huolehtia asiakkaista, liiketoiminnasta ja kollegoista. Pitää olla ihmissuhdetaitoja, johtamistaitoja, halua myydä ja markkinoida. Isossa liikejuridiikan toimistossa kullakin osakkaalla on yleensä vahva erityisasiantuntemus, eikä laakereilla ehdi levätä.

– Nykyisin osakkaat tekevät vahvasti töitä joka toimistossa ja kehittävät osaamistaan. Ehkä joskus on ollut aikoja, jolloin osakkaana ei ole tehty itse niin paljon substanssityötä, Manninen sanoo.

Verkostoituminen on osa työtä

Osakkaiden arkeen kuuluvat juridisen työn ohella monenlaiset asiakastapaamiset, tilaisuudet ja palveluiden kehittäminen. Liiketoiminnasta vastuullisena pitää olla hyvät verkostot, ja näitä on pidettävä yllä. Manninen ei pidä tätä ylimääräisenä taakkana: hän näkee tapaamiset ja pitämänsä koulutukset luontevaksi osaksi omaa työtään.

– Olen utelias, haluan oppia asiakkailta ja haluan kertoa itse asioista, joita osaan. Se ei ole suoraviivaista myyntiä, vaan kanssakäymistä, joka saattaa johtaa toimeksiantoihin. Asianajajana tavoitteeni on edistää asiakkaan oikeuksia, ja se voi toteutua monella tavalla.

Vuorokaudessa on edelleen 24 tuntia ja elämässä muutakin kuin työ, joten tehtäviä joutuu priorisoimaan. Tekemistä on paljon, mutta pitää myös osata ottaa aikaa silloin kun sitä on. Manniselle on tärkeää, että pääsee esimerkiksi hakemaan lapsiaan ajoissa, vaikka töitä pitäisi jatkaa illalla.

Seitsemän vuoden aikana hänelle on vahvistunut, että osakkuus ei todellakaan ole uran päätepiste. Osakkaaksi ryhtyessään ei vielä tiedä, ”mitä tekee isona”. Osakkuus voi toimia väylänä muihin vaativiin tehtäviin. Aina on mahdollista muuttaa suuntaa tai joissakin tapauksissa palata takaisin entiseen.

– Minun näkökulmastani koko ajan löytyy uusia tehtäviä toimiston sisällä, ja olen päässyt kehittämään osaamistani ja tukemaan muiden kasvua. Osakkuus ei sulje mitään pois.