Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Anna Arola-Järvi ojentaa nipun papereita, joihin hän on merkannut keltaisella tussilla avainlukuja. Luvut kertovat, että suomalaiset vankilat ovat liian täynnä.
Syy on selvä: vankimäärät kasvavat, mutta resurssit eivät.
Erityisesti tutkintavankien määrä on kasvanut, ulkomaalaistaustaisten tutkintavankien osuus jopa 30 prosenttia vuodessa. Arola-Järven mukaan syyt liittyvät muun muassa aiempien hallituskausien lainsäädäntöuudistuksiin ja tuomioistuinten muuttuneeseen linjaan.
Vuonna 2024 vankeja oli päivittäin keskimäärin 3 356 eli yli 200 vankia enemmän kuin edellisenä vuonna. Vuonna 2025 määrä on jatkanut kasvua. Joinain päivinä on rikkoutunut 3 600 vangin raja.
Lisää seiniäkin on toki rakennettu. Pelson vankilan korvannut Vaalan vankila ja Vantaan vankilan lisäosa valmistuivat 2024, uusi Oulun vankila valmistuu vuoden 2025 lopulla ja Turun vankilalle on saatu rahoitus uuden, 143-paikkaisen lisärakennuksen rakentamiseksi. Myös parakkiosastojen rakentamista vankiloiden pihoille on pohdittu.
Lisätila ei kuitenkaan riitä kasvavan vankimäärän tarpeisiin, Arola-Järvi sanoo.
– Meidän tutkijamme arvioivat, että nykyään annetaan pidempiä rangaistuksia kuin ennen. Se kasvattaa vankipäivien määrää merkittävästi. Olisi mielenkiintoista selvittää tuomioistuimilta, mistä tämä johtuu.
– Samaan aikaan kuitenkaan meidän henkilökunnan määrä ei ole kasvanut samassa suhteessa.
Vankiloiden arjessa liian suuret vankimäärät näkyvät monin tavoin. Suurin osa selleistä on mitoitettu yhdelle vangille, mutta nyt kahden hengen sijoitukset ovat arkipäivää. Pahimmillaan vankeja on jouduttu majoittamaan saunan pukuhuoneisiin tai liikuntasaleihin.
Myöskään puhelinajat, peseytyminen ja tapaamiset eivät suju odotusten mukaisesti, kun vankeja on osastolla enemmän kuin sinne on mitoitettu. Se kiristää väistämättä tunnelmaa vankiloissa – ja kuormittaa sitä myötä vankiloiden henkilöstöä.
– Konfliktit ovat ihan tavallisia ihmisten välisiä ristiriitoja: toinen haluaa kuunnella yöllä death metalia, toinen päivällä suomalaista iskelmää. Se riittää syyksi riitaan, kun pinnat ovat lyhyet ja tila vähissä.
”Se herättää meissä kysymyksen: miten ihmeessä he ovat pärjänneet vapaudessa, jos he ovat jo tullessaan näin sairaita?”
Mielenterveysongelmat ja uudet päihteet vankiloiden arkea
Anna Arola-Järvi on tehnyt yli 30 vuoden työuran vankeinhoidon ja sosiaali- ja terveyshallinnon parissa. Hän aloitti uransa harjoittelijana Riihimäen vankilassa vuonna 1995 ja palasi Rikosseuraamuslaitokseen vuonna 2022, kymmenen vuoden tauon jälkeen. Välivuosinaan hän toimi johtajana sosiaali- ja terveyspalvelujen parissa.
Kipinän rikosseuraamusalalle Arola-Järvi kertoo saaneensa jo lapsuudesta. Vanhempien kirjahyllyssä oli Pohjolan poliisi kertoo -kirjasarja, jonka lukeminen oli kiellettyä – kuvattiinhan siinä yksityiskohtaisesti raakoja henkirikoksia.
– Luin niitä sitten salaa. Kirjat herättivät mielessäni kysymyksen, että miksi ihmiset tekevät eri tilanteissa erilaisia valintoja: toinen laillisen ratkaisun ja toinen laittoman. Opiskeluaikana sama kysymys nousi esiin hieman akateemisemmassa muodossa.
Yksi silmiinpistävimmistä muutoksista Arola-Järven uran aikana on ollut vankien profiilin muuttuminen. Uran alussa päihdeongelmat liittyivät pääosin alkoholiin, nyt kyse on sekakäytöstä, kovista huumeista ja muuntohuumeista. Julkisuudessa esillä ollut alfa-PVP näkyy vankiloissakin vankien aggressiivisena ja sekavana käytöksenä.
Myös mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Moni vanki on jo vankilaan tullessaan vakavasti sairas, vailla hoitokontakteja siviilissä.
– Se herättää meissä kysymyksen: miten ihmeessä he ovat pärjänneet vapaudessa, jos he ovat jo tullessaan näin sairaita?
Terveydenhuolto kuuluu Vankiterveydenhuollon yksikölle, mutta muu kuntouttava työ – päihdekuntoutus, psykososiaalinen tuki, opiskelu – jää Rikosseuraamuslaitoksen vastuulle. Ja juuri se työ uhkaa nyt jäädä jalkoihin.
– Meidän lakisääteinen tehtävämme on valmentaa ihmisiä rikoksettomaan ja päihteettömään elämään. Jos se työ jää tekemättä, kärsijöinä eivät ole vain vangit vaan myös tulevat rikosten uhrit.
15-vuotias vanki on koko yhteiskunnan epäonnistuminen
Vankilakulttuuri ei ole pysyvää. Arola-Järven mukaan järjestäytyneen rikollisuuden muotojen muutos – esimerkiksi katuverkostojen ja löyhien jengien nousu – näkyy myös vankiloissa. Samoin ulkomaalaistaustaiset ja erittäin nuoret vangit muuttavat vankien keskinäisiä suhteita.
Vanhat pelisäännöt eivät enää päde, mikä lisää omalta osaltaan jännitteitä vankiloissa. Nuorten rikollisuus huolestuttaa Arola-Järveä erityisen paljon.
– Jos 15-vuotias päätyy vankilaan, se on yhteiskunnan epäonnistuminen. Miten monta asiaa on mennyt pieleen ennen sitä? Yhdellekään 15-vuo-tiaalle ei tee hyvää viettää aikaa vankilassa.
Arola-Järvi siteeraa kriminologien ajatusta ”käyttäytymisen syväjäädytyksestä”, jonka mukaan vankila toimii ikään kuin pakastin:
– Jos laitat ruokaa pakastimeen, se on parhaimmillaan samanlaista, kun otat sen pois. Mutta joskus se on laadultaan huonompaa. Vankila ei sinänsä muuta ketään paremmaksi – sen sijaan se voi helposti katkeroittaa.
– Meidän täytyisi pystyä todella päättäväisesti tekemään uusintarikollisuutta vähentävää ja päihteettömään elämään tähtäävää työtä, että se toimisi vastapainona niille haitoille, joita totta kai vankilassa olemisesta ihmiselle koituu.
Arola-Järvi toivoo, että vankiluvun kasvuun vastattaisiin myös kriminaalipoliittisesti. Hän muistuttaa, että Suomessa on toimiva yhdyskuntaseuraamusjärjestelmä, jota ei tällä hetkellä hyödynnetä täysimääräisesti.
Kaikki rangaistusvalikoiman keinot käyttöön
Madonluvuista huolimatta Arola-Järvi toivoo, ettei haastattelussa maalata suomalaisvankiloista liian synkkää kuvaa. Vankilat ovat hänen mukaansa edelleen pääosin rauhallisia – ja siitä kiitos kuuluu henkilökunnalle.
– Meillä on ammattitaitoinen henkilökunta, joka pystyy tiukassa tilanteessa pitämään laitoksen arjen kasassa. Se ei ole itsestäänselvyys.
Aikaisemmin vartijoilta vaadittiin lähinnä fyysistä kuntoa. Nyt korostuvat vuorovaikutustaidot, psykologinen silmä ja kyky kohdata vaikeita elämäntilanteita.
– Tilanteet ratkotaan puhumalla, ei voimakeinoin. Toki niihinkin täytyy olla valmius, mutta paras tilanne on se, jossa voimaa ei tarvita.
Arola-Järvi toivoo, että vankiluvun kasvuun vastattaisiin myös kriminaalipoliittisesti. Hän muistuttaa, että Suomessa on toimiva yhdyskuntaseuraamusjärjestelmä, jota ei tällä hetkellä hyödynnetä täysimääräisesti.
– Esimerkiksi nuorisorangaistuksia käytetään vähän, vaikka ne ovat toimivia. Sama koskee valvontarangaistuksia. Meillä olisi keinoja, mutta ne jäävät katveeseen.
Arola-Järven mukaan kysymys on pitkälti arvo-valinnoista. Tunteiden sijaan päätösten tulisi perustua tutkittuun tietoon.
– Vankila ei ole hyvä ratkaisu, mutta se on toistaiseksi paras, mitä meillä on. Kun parempi löytyy, olen ensimmäisenä ottamassa sen käyttöön.
Jokainen ihminen on kokemustensa muovaama
Entä se alkuperäinen kysymys: miksi joku päätyy valitsemaan laittoman ratkaisun tilanteessa, jossa joku toinen ei?
Arola-Järven mukaan kaksi ihmistä ei itseasiassa koskaan ole täysin samassa tilanteessa – vaan omien kokemustensa ja ajatusmaailmansa muovaamissa todellisuuksissa.
– Jos kioskilla kaksi ihmistä kohtaa saman ärsykkeen, toinen voi ryhtyä tappelemaan ja toinen ei. Ero johtuu siitä, mitä he kantavat mukanaan.
Väkivaltaisessa kodissa kasvanut saattaa ihmetellä, eivätkö muut pyrikään ratkaisemaan perhe-elämän ongelmia väkivallalla. Lapsuuden perheväkivalta voi normalisoida väkivallan niin, ettei muita ratkaisumalleja osaa edes kuvitella.
– Jos et ole koskaan nähnyt muuta kuin väkivaltaa ongelmien ratkaisuna, on vaikea ajatella, että asioita voisi hoitaa toisin.
Anna Arola-Järvi
• Yhteiskuntatieteiden maisteri (sosiologia),
PG Cert in Business Administration, erityistason psykoterapeutti
• Johtamistehtäviä rikosseuraamusalalla 2003–2013
• Johtamistehtäviä sosiaali- ja terveyspalveluissa 2013–2022
• Rikosseuraamuslaitoksen (Rise) pääjohtaja 2023–
