Oikeustieteellisen tiedekunnan dekaanin työhuone sijaitsee Helsingin yliopiston päärakennuksen Porthanian viidennessä kerroksessa. Vaatimaton toimisto on sisustettu pääasiassa vanhoilla lakikirjoilla ja oikeudellisten aikakauskirjojen niteillä.
– Koristeita, dekaani Jukka Mähönen sanoo ja viittaa siihen, miten pykälät ovat kauan sitten muuttuneet digitaalisiksi.
Mähönen puhuu oikeustieteen opetuksesta ja tutkimuksesta poikkeuksellisen suorasukaisesti myös talouden kielellä.
– Ei ole väärä johtopäätös, että lähestyn tätä välillä talous edellä, hän toteaa.
Taustalla vaikuttaa hänen oma urapolkunsa yritysoikeuden parissa sekä taloustieteellinen koulutus. Mähönen kuvaa itseään johtajana, joka etsii aktiivisesti uusia tapoja turvata tiedekunnan toimintaedellytykset.
Taloudellinen ajattelu ei hänen mukaansa ole ristiriidassa yliopiston sivistystehtävän kanssa. Päinvastoin: juuri sivistyksen turvaaminen edellyttää kestävää rahoituspohjaa.
Hän korostaa, että tiedekunnan keskeinen tehtävä – tutkimus, koulutus ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus – rakentuu kaikki saman perustan varaan. Ilman riittäviä resursseja yksikään näistä ei toteudu.
Mähönen kertoo pohtineensa viime aikoina paljon koulutuksen rahoitusmalleja. Ajatus heräsi hallituksen puoliväliriihessä esiin nousseesta -ideasta, jonka mukaan avoimessa yliopistossa -voisi jatkossa suorittaa kokonaisia tutkintoja.
Mähösen visiossa tulevaisuuden yliopistokoulutus ei välttämättä perustu yksinomaan julkiseen rahoitukseen, vaan rinnalle voi rakentua myös opiskelijoiden itse rahoittamia opintopolkuja – lyhyistä koulutuksista aina tutkintoon asti.
– Voisin hyvin nähdä mallin, jossa meillä on rinnakkain julkisrahoitteista koulutusta ja oppivien itsensä rahoittamaa koulutusta, myös tutkintotasolla.
Mähönen huomauttaa, että lukukausimaksut eivät koskisi vain kansainvälisiä opiskelijoita, vaan myös suomalaisille voisi avautua maksullisia koulutuspolkuja. Tämä voisi hänen mukaansa tarkoittaa esimerkiksi sitä, että osa uusista opiskelijoista tulisi koulutukseen maksavina asiakkaina.
Kyse ei ole hänen mukaansa yksittäisestä uudistuksesta, vaan laajemmasta tavasta tarkastella yliopiston toimintaa.
– Tämä liittyy ennen kaikkea siihen, miten kehitämme omia liiketoimintamallejamme – kuten niitä kutsun. Meillä on erilaisia tapoja rahoittaa koulutusta, eikä ole mitään syytä, miksi emme -voisi yhdistää julkisrahoitteista, yhteisrahoitteista ja itse rahoitettua koulutusta, Mähönen sanoo.
Mähösen visiossa tulevaisuuden yliopistokoulutus ei välttämättä perustu yksinomaan julkiseen rahoitukseen.
Lisää oikeustieteen opiskelijoita
Ensi syksynä oikeustieteellisen sisäänotto kasvaa yhteensä 50 opiskelijalla 305:een, ja lisäys jakautuu Helsingin ja Vaasan sekä suomen- ja ruotsinkielisten koulutuslinjojen kesken.
Hakijamäärät osoittavat, että kysyntää on: oikeustieteen opintoihin Helsingin yliopistoon hakee vuosittain yhteensä yli kymmenentuhatta ihmistä.
Syksyllä 2027 käynnistyy kokonaan uusi kansainvälinen maisteriohjelma, jonka painopisteiksi on valittu kolme aluetta: julkinen ja yksityinen hallintotapa, kestävyys sekä digitalisaatio ja tekoäly.
Niiden taustalla on ajatus siitä, että modernia oikeutta ei voi rakentaa irrallaan yhteiskunnallisista murroksista. Mähösen mukaan juuri oikeusvaltio antaa puitteet myös teknologialle, kestävyydelle ja hallintotavan uudistamiselle.
– Jos ajatellaan, mikä on meidän keskeisin innovaatio tässä maassa, niin kyllä se on oikeusvaltio.
Tiedekunnan kansainvälinen verkosto ulottuu Euroopan lisäksi Yhdysvaltoihin, Aasiaan, Afrikkaan, Australiaan ja Latinalaiseen Amerikkaan. Mähösen linja on avoin: yhteyksiä pitää rakentaa mahdollisimman laajasti.
Kansainvälisyys on Mähösen puheissa olennainen osa tiedekunnan kykyä vaikuttaa, uudistua ja viedä oikeusvaltiota koskevaa osaamista myös Suomen ulkopuolelle.
Mähönen määritteleekin tiedekunnan roolin suomalaisessa yhteiskunnassa juuri vaikuttavuuden kautta.
Kansainvälinen arviointiryhmä nosti tuoreessa tutkimusarvioinnissa Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan erityiseksi vahvuudeksi sen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden: tutkijat osallistuvat lainsäädäntötyöhön, antavat lausuntoja, tekevät selvityksiä, kommentoivat mediaan ja vaikuttavat kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa.
Mähösen mielestä tämä työ pitäisi myös tunnistaa yliopistossa nykyistä paremmin.
– Se ei ole tutkimuksen sivutuote, vaan olennainen osa tiedekunnan tehtävää.
”Pandemian jälkeen yhteisö tarvitsee enemmän puhumista, kuuntelemista ja suoraa vuorovaikutusta – puhukaa toisillenne!”
Tekoälyn käyttöön ohjataan
Juristikoulutuksen tulee edelleen rakentua vahvan yleissivistävän perusosaamisen varaan, mutta samalla sen on annettava tilaa erilaisille urapoluille ja uudenlaisille osaamistarpeille.
Niistä näkyvin liittyy tekoälyyn. Mähöstä teknologinen murros ei varsinaisesti yllätä. Hän muistuttaa, että oikeudellinen työ on muuttunut tietotekniikan mukana jo vuosikymmeniä, eikä kielimallien läpimurto ole syntynyt tyhjästä.
Silti hän myöntää, että kehityksen vauhti on poikkeuksellinen. Edistyneet kielimallit päihittävät ihmisen nopeudessa monessa tehtävässä jo nyt, ja se haastaa sekä opetusta että ammattia.
– Me emme kiellä tekoälyä. Me ohjaamme sen käyttöön. Kysymys on vastuullisesta käytöstä, ja minä näen sen ennen kaikkea juristietiikan kysymyksenä, hän sanoo.
Osa kursseista hyödyntää tekoälyä olennaisena osana suoritusta, osassa sen rooli on pienempi. Tärkeintä on, että opiskelijat oppivat käyttämään työkaluja ymmärtäen samalla niiden rajat.
Mähösen mielestä tekoäly ei vähennä substanssiosaamisen tarvetta, vaan pikemminkin korostaa sitä. Juristin on edelleen osattava ajatella itse, argumentoida, viestiä ja toimia myös tilanteissa, joissa teknologia ei ole käytettävissä.
Hän uskoo, että tässä suhteessa yliopisto palaa tietyllä tapaa juurilleen. Keskustelu, väittely ja kyky perustella omat kantansa ovat taitoja, joita kone ei voi korvata. Hyvä juristi tarvitsee Mähösen mukaan myös mielikuvitusta – kykyä löytää ratkaisuja tilanteissa, joissa valmista vastausta
ei ole.
– Meidän täytyy pystyä toimimaan myös ilman tekoälyä, ilman tietokonetta ja viime kädessä -vaikka kynällä, paperilla ja lakikirjalla. Yhteis-kuntaa ei voi panna tauolle.
Sidosryhmillä on paljon annettavaa opetukselle
Mähönen pitää asianajajan uraa yhtenä keskeisenä tapana harjoittaa juristin ammattia ja näkee asianajajaoikeuden opetuksen tärkeänä osana tiedekunnan tehtävää.
Hän puhuu myönteisesti työelämäprofessuureista, joilla tiedekunta tuo käytännön osaamista opetukseen ja vahvistaa yhteyksiä ammattikenttään. Nykyinen asianajajaoikeuden työelämäprofessori on Markku Fredman.
Mähönen toivoo tiedekuntaan tulevaisuudessa lisää työelämästä tulevia professoreita, jotka toisivat opiskelijoille käytännön asiantuntemusta eri oikeudenaloilta. Asianajajien lisäksi myös tuomioistuinten, julkisen sektorin ja elinkeinoelämän osaamista kaivataan.
Samalla tiedekunta rakentaa uusia yhteyksiä alumnien kautta. Perinteisen neuvottelukunnan sijaan käyttöön on otettu vaikuttaja-alumnimalli, jonka avulla suhteita halutaan hoitaa aiempaa aktiivisemmin ja ennakoivammin.
Kun Mähöstä pyytää lopuksi kuvaamaan, millaisen jäljen hän haluaa jättää dekaanikaudellaan tiedekunnan toimintaan, hän painottaa kommunikaatiota.
– Pandemian jälkeen yhteisö tarvitsee enemmän puhumista, kuuntelemista ja suoraa vuorovaikutusta – vähemmän loputtomia sähköpostiketjuja, Mähönen sanoo.
– Puhukaa toisillenne!
Jukka Mähönen, 62
- Oikeustieteen kandidaatti, Turun yliopisto (1988)
- Ekonomi, Turun kauppakorkeakoulu (1993)
- Oikeustieteen lisensiaatti, Turun yliopisto (1995)
- Oikeustieteen maisteri, Kalifornian yliopisto, Berkeley (1994)
- Oikeustieteen tohtori, Turun yliopisto (2001)
- Dekaani, Turun yliopisto (2010–2015)
- Oikeustieteen professori, Oslon yliopisto (2015–2025), oikeustieteen vierailijaprofessori (2026–)
- Osuuskuntaoikeuden professori, Helsingin yliopisto (2019–)
- Dekaani, Helsingin yliopisto (2026–)
