Valtuuskunta keskusteli esityksistä erittäin vilkkaasti ja mielipiteet jakautuivat, sillä moni kohdista hyväksyttiin tai hylättiin vain muutaman äänen enemmistöllä. Hallituksen yksinomaiseen toimivaltaan liittyvistä esityksistä ei äänestetty, vaan pyydettiin valtuuskunnan mielipidettä hallituksen linjauksia tai mahdollista jatkovalmistelua varten.
Valtuuskunta kannatti sitä, että kollektiivista esteellisyyttä koskevia rajoituksia höllennetään itsenäisten elinkeinonharjoittajien ja toimistoyhteisöjen kohdalla. Henkilökohtainen esteellisyys säilyy ennallaan.
Hallitus myös antoi valtuuskunnalle tiedoksi näkemyksensä omista päätöksistään koskevista käytäntömuutoksista ja pyysi niihin valtuuskunnan mielipidettä, kuitenkin niin, että hallitus toimii päätöksiä tehdessään itsenäisesti ja virkavastuulla. Valtuutettujen enemmistö kannatti päätoimisuuden tulkinnan lieventämistä. Lisäksi asianajajan muun toiminnan käsitettä laajennetaan siten, että tapaohjeissa mainittua asianajotoimintaa ”välittömästi palvelevaa toimintaa” tulkitaan jatkossa nykyistä väljemmin.
Hylätyksi tulivat seuraavat esitykset: asianajajan mahdollisuus harjoittaa asianajotoimistossaan myös muuta asianajotoimintaan kuulumatonta liiketoimintaa, toimistoesteellisyyden poistaminen, esteellisyyden poistaminen toimistonvaihdostilanteissa, täydennyskouluttautumisvelvoitteen nostaminen 24 tuntiin vuodessa ja osaamisalueiden rajaaminen löydäasianajaja.fi-palvelussa.
Hallituksen näkemys asianajotoimistojen omistuksen avaamisesta asianajotoimiston henkilökunnalle ei myöskään saanut enemmistön kannatusta.
Nyt tehtyjen periaatepäätösten mahdollisesti vaatimat muutokset tapaohjeisiin käsitellään valtuuskunnan kesäkuun kokouksessa.