Advokaatti 2/2022

Fokus

Hyvää työtä oikeudessa

Asianajajat ovat lojaaleja päämiehilleen ja toimivat asiallisesti oikeudessa, kertoivat tuomarit kyselyssä. Eniten kritiikkiä asianajajat saivat turhasta todistelusta, jota esitetään varmuuden vuoksi. Viimeksi vastaava kysely tehtiin vuoden 2013 alussa. Silloin kyselyn teki Helsingin Asianajajayhdistys ja se kohdistettiin vain Helsingin hovioikeuspiiriin. Nyt kysely laajeni valtakunnalliseksi.

Vierailijakolumnit

Johanna Niemi: Oikeustieteen opetus – akateemisuuden ja käytännön välissä?

Työelämän vaatimukset ovat muuttuneet. Jos juristin rooli on aikaisemmin painottunut jo tapahtuneiden asioiden ja riitojen selvittelyyn, tulevaisuudessa tarvitaan yhä enemmän eteenpäin katsovaa asennetta.

Advokaatti 2/2022

Tuija Brax: Oikeusvaltion lähettiläs

Entinen oikeusministeri Tuija Brax edistää oikeusvaltiotyötä kehittyvissä maissa. Hän löytää maailmalta onnistumisia, jotka motivoivat jatkamaan työtä silloin, kun oikeusvaltiot horjuvat ja murtuvat.

Lataa pdf-näköislehti Tutustu
Koulutus

Liike­salaisuudet suojaan

Työnantajan on jatkossa ­mak­set­tava korvausta työntekijälle kaikista kilpailukieltosopimuksista. Liikesalaisuuksiin erikoistunut asianajaja Tom Vapaavuori kouluttaa aiheesta toukokuussa.

Nimitykset

Nimitykset 2/2022

Julkaisemme tällä palstalla asianajotoimistojen meille ilmoittamia nimitysuutisia.

Luuppi

Ovet auki kaikille

Asianajoalalla mietitään kuumeisesti, miten oikeustieteen opintoihin ja asianajajan ammattiin saataisiin kannustettua eritaustaisia nuoria. Diversiteetin lisääntyminen olisi kaikkien etu.

Minun valintani

Perheiden palveluksessa

Marja Välilä tiesi jo nuorena, että haluaa puolustaa lasten oikeuksia. Hän aloitti työn YK:n tehtävissä Ruanda-tribunaalissa ja jatkaa sitä suomalaisten perheiden parissa. Hän on havainnut, että erotilanteissa lapsen etu jää liian usein vanhempien riitojen alle.

Liitossa tapahtuu

Sääntelyuudistuksesta osa etenee

Maaliskuussa kokoontunut Asianajajaliiton valtuuskunta käsitteli ylimääräisessä sääntelykokouksessaan hallituksen asianajoalan sääntelyn uudistamiseen tähtäävää esitystä. Sääntelyuudistusta on valmisteltu usean vuoden ajan ja sitä on käsitelty edellisen kerran Advokaatissa 5/2021.

Henkilö kuvassa

Torjuntavoittoja

Entinen oikeusministeri Tuija Brax edistää oikeusvaltiotyötä kehittyvissä maissa. Hän löytää maailmalta onnistumisia, jotka motivoivat jatkamaan työtä silloin, kun oikeusvaltiot horjuvat ja murtuvat.

Tekijä

Työpsykologi: Asianajoala on haastava mutta kiinnostava

Ruotsalainen työpsykologi Jens Näsström on tutkinut asianajajien työhyvinvointia Pohjoismaissa. Häntä kiehtoo asianajoalassa sen psykologisuus, joka on kaikessa läsnä.

Liitossa tapahtuu

Työtapareformi: Ehdotuksia sujuvampaan oikeudenhoitoon

Palstalla esitellään Asianajajaliiton ehdotuksia, joilla voitaisiin sujuvoittaa riita- ja rikosasioiden käsittelyä ja alentaa oikeudenkäyntien kustannuksia. Edelliset ehdotukset (1–2) on julkaistu numerossa 1/2022. Työtapa­reformiin voi tutustua kokonaisuudessaan osoitteessa asianajajaliitto.fi/tyotapareformi

Pääkirjoitus

Ukraina tarvitsee apuamme

Saimme mahdollisuuden keskustella etänä Ukrainan asianajajaliiton edustajien kanssa pari viikkoa sodan alkamisen jälkeen. Tilannepäivitys kollegojen tilanteesta oli pysäyttävä. Pääosa miespuolisista asianajajista on puolustamassa maataan, kun taas suurin osa naisista on joutunut pakenemaan lasten kanssa.

Oikeilla urilla

Valvontaratkaisuja: Esteellisyys esillä

Esteellisyyskysymykset ovat jatkuvasti esillä asianajajan arjessa. Apua esteellisyystilanteiden arviointiin voi hakea muun muassa seuraavista ratkaisuista.