Image for Työntekijöiltä kannatusta hybridityölle

Työntekijöiltä kannatusta hybridityölle

Työntekijöiltä kannatusta hybridityölle

20.9.2022 Teksti Johanna Kainulainen // Kuvat Shutterstock

Asianajajaliitto selvitti asianajotoimistoissa työskentelevien työhyvinvointia ja koronapandemian aikaisia kokemuksia etätyöstä.

Tutkimuksen teki ruotsalainen työterveyspsykologi Jens Näsström syksyllä 2021 ja siihen vastasi yhteensä 709 asianajajaa, toimistojen lakimiestä ja muuta henkilökuntaa. Asianajajien vastauksia tuli eniten, 470 kappaletta.

Kolme neljästä vastaajasta kertoa haluavansa työskennellä etänä vähintään yhden päivän viikossa. Näsström toteaa, että tuloksen myötä työnantajien täytyy jatkossa harkita etätyökäytäntöjä tarkasti parhaiden osaajien houkuttelemiseksi.

Tutkimuksessa selvitettiin vastaajien kokemuksia työn ja vapaa-ajan erottamiseksi. Yli puolet asianajajista ja muista lakimiehistä ilmoitti, että työn ja vapaa-ajan erottaminen toisistaan muuttui vaikeammaksi tai paljon vaikeammaksi koronapandemian aikana. 

Muita koronapandemian ja lisääntyneen etätyön vaikutuksia oli huonontunut ergonomia. Kolme neljästä asianajajasta ilmoitti kokeneensa niska-hartiaseudun kipuja edellisen vuoden aikana. Noin puolet arvioi oman ruutuaikansa olevan huonolla tai erittäin huonolla tasolla.

Moni on myös huolissaan etä- ja hybridityön vaikutuksesta omaan ammatilliseen kehitykseen: peräti 36 prosenttia asianajajista vastasi oman ammatillisen kehityksensä huonontuneen koronapandemiaa seuranneen etätyöhön siirtymisen myötä. Näsström arvioi, että alan työnantajien tuleekin jatkossa päivittää työntekijöiden koulutusmetodeja, jos laajamittaista hybridityötä jatketaan.

Julkaistu numerossa Advokaatti 4/2022

Kirjoittaja Johanna Kainulainen

on Asianajajaliiton viestintäasiantuntija ja Advokaatin toimituspäällikkö. Hän kirjoittaa Advokaattiin erityisesti Asianajajaliittoon liittyviä ajankohtaisia uutisia.

Jaa kirjoitus Kopioi linkki
Jaa kirjoitus Kopioi linkki