Monessa itseapukirjassa korostuvat kieltäytymistaitoa opettavat litaniat. Sanomalla ei useammin saavuttaisi parempaa ja tasapainoisempaa elämää. Pitäisi ottaa vastaan vähemmän toimeksiantoja, vähemmän luottamustoimia ja osallistua vähemmän kissanristiäisiin.
Toissailtana kuuntelin lasten harrastustaksina toimiessani podcastia, jossa hallitusammattilainen ja pitkään yritysmaailmassa ja johtotehtävissä toiminut juristi antoi ohjeeksi sanoa enemmän kyllä, eli paras uraneuvo on hänen mielestään tarttua mahdollisuuksiin. Riemastuin, sillä olen ymmärtämättäni noudattanut koko elämäni tätä podcastissa kuulemaani ohjetta ja päässyt mukaan monenlaisiin mielenkiintoisiin tehtäviin ja tapahtumiin. Moni minua viisaampi olisi varmaan enemmän itseapukirjoja lukeneena kieltäytynyt tehtävistä.
Takapeiliin katsominen tuo kuulemma viisautta. Jälkiviisaana voin todeta, että raskaskin matka antaa tärkeitä oppeja ja viisaampana menen kohti seuraavaa matkaa.
Tutkitusti työmäärä tai kiire eivät itsessään johda uupumukseen tai kyllästymiseen, vaan niihin vaikuttavat yleensä toisenlaiset tekijät, sellaiset, joihin et voi itse vaikuttaa. Mikäli työ tai luottamustoimi tuntuu mielekkäältä, innostavalta ja palkitsevalta, ihminen jaksaa tehdä yllättävän paljon.
Kuten viisas hallitusammattilainen totesi, aina voi hypätä matkalla pois, jos siltä tuntuu. Lyhyestäkin matkasta viisastuu.
Viisaimmat kyllä-sanojat osaavat sanoa kyllä myös itselleen, kun toteavat hypänneensä väärään junaan tai junan jatkaneen oman pysäkin ohi. Kun tehtävä syö enemmän kuin ruokkii, on aika hypätä uuteen junaan. Kuten viisas hallitusammattilainen totesi, aina voi hypätä matkalla pois, jos siltä tuntuu. Lyhyestäkin matkasta viisastuu.
Minulla on ollut kunnia toimia kahtena syksynä mentorina oikeustieteen opiskelijoille. Miten inspiroivaa onkaan ollut kuunnella uraansa suunnittelevia nuoria, joille kaikki on mahdollista. Olen puhunut heidän kanssaan paljon siitä, miten tärkeää on seurata omia mieltymyksiään ja sydäntään ja olla avoin mahdollisuuksille. On turhaa suunnitella omaa uraansa liikaa, se saattaa laittaa liian isot laput silmille ja vaikeuttaa tarttumista uusiin mahdollisuuksiin. Ensimmäinen mentoroitava nuori ilmoitti jo hakemuksessaan, ettei ole kiinnostunut harjoittelusta asianajotoimistossa. Toinen oli avoimempi eri vaihtoehdoille, mutta ei ollut myöskään erityisesti pyrkimässä asianajoalalle. Tyytyväisenä voin todeta, että molemmat tarttuivat heille eteen tuleviin mahdollisuuksiin ja toimivat tällä hetkellä harjoittelijoina asianajotoimistoissa. Toivotaan, että saamme heistä tulevaisuuden asianajajia.
Nuorten innokkuus oppia uutta ja tarttua mahdollisuuksiin sai minut pohtimaan, missä kohtaa elämää muutumme mukavuudenhaluisemmiksi. Itse jaksan vielä innostua kaikenlaisista uusista asioista, oli sitten kyse luottamustehtävistä tai uudesta harrastuksesta. Jos aloittaa jalkapallon pelaamisen yli nelikymppisenä, voi lähteä siitä, että sattuu, mutta voi riemun määrää, kun muiden tätien kanssa saa aikaiseksi jotain peliä muistuttavaa ja saa olla kentällä hetken oma itsensä vailla työ- tai muita huolia.
Kun minulta kysyttiin halukkuutta toimia Asianajajaliiton uutena media-asianajajana, noudatin hetken pohdinnan jälkeen omaa ohjettani ja tartuin mahdollisuuteen. Uutta junamatkaa kohti siis!
