Asianajaja Niki J. Wellingille oman toimiston perustaminen oli pitkän harkinnan tulos.
Päätöksen taustalla vaikutti ennen kaikkea halu rakentaa jotakin omaa: tehdä työtä itsenäisesti, omilla ehdoilla ja yhdessä sellaisten kollegoiden kanssa, joiden kanssa jakaa samanlaisen näkemyksen asianajotyöstä.
Hän oli tehnyt uran pankkisektorilla ja Borenius-asianajotoimistossa erikoistuen riitojenratkaisuun ja liikejuridiikkaan. Oma toimisto, Welling Lagerstedt & Honkanen Attorneys, perustettiin vuonna 2022.
– Ajatus siitä, että saa rakentaa jotain omaa ja harjoittaa ammattia itsenäisesti, on tosi tärkeä, Welling kertoo.
Taustalla oli myös käytännön syitä. Suuressa toimistossa esteellisyyskysymykset nousivat ajoittain vastaan ja saattoivat sulkea pois kiinnostavia toimeksiantoja. Kyse ei ollut jatkuvasta ongelmasta, mutta yksittäiset menetetyt mahdollisuudet jäivät mieleen.
Lisäksi pitkät ja laajat toimeksiantokokonaisuudet saivat kaipaamaan vaihteeksi tiiviimpiä juttuja, joissa myös lopputulos on nähtävissä kohtuullisessa ajassa.
Yrittäjyyteen siirtymistä ei kuitenkaan romantisoitu. Welling ja hänen yhtiökumppaninsa kävivät päätöstä läpi huolellisesti ja rakensivat erilaisia skenaarioita parhaasta mahdollisesta vaikeimpaan.
Ratkaisevaa oli, että myös heikompi vaihtoehto tuntui sellaiselta, jonka kanssa voisi elää.
– Kun totesimme, että kestämme myös worst case -skenaarion, päätös oli helpompi tehdä.
Lopulta alku sujui odotettua vauhdikkaammin. Toimeksiantoja tuli vanhoilta kontakteilta, kollegojen suosituksista ja vähitellen myös muuta kautta. Wellingin mukaan uusien asiakkuuksien syntyä on silti vaikea ennustaa.
Arki pienemmässä toimistossa on osoittautunut monin tavoin palkitsevaksi, mutta ei kevyemmäksi. Päinvastoin työ on entistä enemmän läsnä mielessä, koska hoidettavia toimeksiantoja on määrällisesti enemmän, vaikka ne ovat yksittäisinä kokonaisuuksina pienempiä.
– Jos yrittäjäksi lähtee siksi, että kuvittelee saavansa enemmän vapautta, se on myytti, Welling toteaa.
Suureen toimistoon hän ei varsinaisesti kaipaa takaisin, mutta ei sulje sitä poiskaan. Hän tunnistaa niiden vahvuudet: enemmän ihmisiä, enemmän dynamiikkaa ja vahvempi markkina-asema. Toisaalta oman toimiston kehittäminen on tuonut työhön uudenlaista merkityksellisyyttä.
Tuore muutto uusiin tiloihin vahvisti tunnetta siitä, että suunta on oikea.
– On ollut palkitsevaa kehittää omaa praktiikkaa ja omaa toimistoa. Näillä näkymin tämä oli oikein hyvä valinta.

Oman toimiston aika tuli yllättäen
Asianajaja Pontus Baarman ei alun perin suunnitellut ryhtyvänsä yrittäjäksi vielä tässä vaiheessa uraansa. Ajatus omasta toimistosta oli kypsynyt pitkään, mutta toteutus aikaistui yllättävästä syystä: silloisen toimiston, I&O Partnersin, vuokrasopimus oli päättymässä, ja uusi olisi sitonut osakkaat jopa seitsemäksi vuodeksi.
Tilanne sai Baarmanin pohtimaan tulevaisuutta uudesta kulmasta.
– Samalla arvioin, että toimiston kokeneemmat osakkaat olivat lähivuosina mahdollisesti vähentämässä työntekoa tai siirtymässä eläkkeelle, Baarman kertoo.
Ratkaisu syntyi harkinnan kautta: ehkä juuri nyt oli oikea hetki kokeilla siipiä. Baarman & Co Asianajotoimisto perustettiin vuonna 2024.
Baarmanilla oli jo ennen perustamista oma asiakaskunta, eikä työ ollut riippuvainen kollegoiden kautta tulevista toimeksiannoista. Silti epävarmuus toimeksiantojen riittävyydestä oli suurin yksittäinen huolenaihe.
– Arvioin kuitenkin, että töitä on riittävästi – jopa niin paljon, etten pystyisi hoitamaan kaikkea yksin.
Siksi mukaan lähti alusta asti myös asianajaja Minni Takala, entinen kollega. Myöhemmin tiimi täydentyi toimistopäällikkö Katarina Ljunglinilla, jonka rekrytointi osoittautui tärkeäksi ratkaisuksi.
– Esimerkiksi kuolinpesiin liittyvän kirjanpidon hoitaminen ja veroehdotusten tarkastaminen vie paljon aikaa ja energiaa. Katarinan ansiosta toimiston asianajajat voivat keskittyä enemmän varsinaiseen asianajotyöhön.
Arjen tasolla muutos suuresta toimistosta pienempään on ollut lopulta maltillinen. Toimeksiantotyö on pysynyt pitkälti samanlaisena, mutta hallinnollinen kuorma on keventynyt, kun esimerkiksi osakaskokouksia ei enää ole.
Eniten Baarman kaipaa vanhasta työpaikastaan kollegojen määrää. Kollegiaalisuus ei kuitenkaan ole kadonnut. Asianajajien keskinäinen verkosto toimii hänen mukaansa edelleen hyvin.
– Aina voi soittaa toiselle asianajajalle ja kysyä neuvoa. Se ei ole muuttunut mihinkään.
Yrittäjyys on tuonut mukanaan ennen kaikkea lisää vastuuta ja läheisemmän asiakassuhteen.
– Pienessä toimistossa ollaan vielä vahvemmin asiakasrajapinnassa. Vastuu konkretisoituu eri tavalla.
Kollegoille, jotka pohtivat samaa askelta, Baarman antaa varovaisen kannustavan viestin:
– Jos oma konsepti tuntuu toimivalta, kannattaa kokeilla. En tunne ketään, joka olisi hypännyt yrittäjäksi ja halunnut palata takaisin.

