Työskentelin aikanaan uutistoimittajana. Journalistin identiteetti on neutraali tarkkailija. Kun siirryin kohti asianajouraa, pidin ajatuksesta, että saisin nyt perustella ja puolustaa tiettyä kantaa.
Siirtymä osoittautui tältä osin pienemmäksi kuin ajattelin, sillä asianajajan tärkeimpiä taitoja on kyetä katsomaan päämiehensä asiaa objektiivisesti ja ”ulkopuolelta”. Jos hahmottaa, miltä asiat tuomioistuimen tai vastapuolen kannalta näyttävät, tämä auttaa ajamaan juttua paremmin kuin päämiehen näkemyksen eläminen ja hengittäminen.
Ammatinvaihdos ei myöskään juuri lisännyt mahdollisuuksia ilmaista mielipidettäni julkisesti. Esteettömyys- ja lojaalisuusvaatimukset huomioiden harvoin tekee mieli kommentoida päivänpolttavia kysymyksiä. Vaikka mitään kytköstä asiaan ei nyt olisikaan, tilanne voi olla huomenna toinen.
Toivoisin, että asianajajat osallistuisivat laajemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun, myös oikeudenhoidon kysymysten ulkopuolella.
Huomaan haluavani asianajajana antaa puolueettomuuden, objektiivisuuden ja rauhallisuuden vaikutelman. Tämän vuoksi voimakas julkinen profiloituminen jonkin asian vastustajaksi tai kannattajaksi ei tuntuisi hyvältä. Tässä on myös muna-kana-ilmiötä: minussa on asianajajuuden kautta – tai ainakin sen aikana – kehittynyt identiteetti, jossa arvostan asioiden lähestymistä harkitsevaisesti eri näkökulmat huomioiden. Asioita, joissa joutuisin pitämään voimakkaita mielipiteitä omana tietonani, on yhä vähemmän.
On ymmärrettävää ja tarpeellistakin, että ammatti asettaa vaatimuksia mielipiteenilmaisulle. Uskon kuitenkin, että asianajajilla olisi nykyistä enemmän liikkumavaraa. Toivoisin, että asianajajat osallistuisivat laajemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun, myös oikeudenhoidon kysymysten ulkopuolella.
Toimittaja-aikoinani asianajajakunta tuntui ulkoa päin kaiken kaikkiaan kovin näkymättömältä. Asianajajaliiton puheenjohtaja Hanna Räihä-Mäntyharju totesi Asianajajapäivässä Ukrainan tapahtumiin viitaten, että nyt ei ole aika ammatilliselle sisäänpäin kääntymiselle. Olen samaa mieltä, eikä tulisi olla muulloinkaan. Ihmettelin aikanaan toisista opinnoista vaihtaessani, että oikeustieteelliseen tutkintoon ei sisältynyt lainkaan sivuaineita muissa tiedekunnissa, vaan koko tutkinto suoritettiin omassa porukassa. Tästä ei tule ottaa mallia laajempaan juristina tai ihmisenä olemiseen.
Asianajajille kertyy usein laajaa kokemusta siitä, miten yhteiskunta toimii, ja he ovat usein hyviä viestimään sekä jäsentämään asioita. Kansalaiskeskustelulla on tietynlainen itseisarvo demokraattisessa yhteiskunnassa, eikä asianajajien tulisi pysytellä siitä sivussa. Kevään poikkeukselliset tapahtumat tuntuvat saaneen asianajajatkin ottamaan tavallista enemmän kantaa, ja olen itsekin taas löytänyt itsestäni vahvoja mielipiteitä.