Torjuntavoittoja
Entinen oikeusministeri Tuija Brax edistää oikeusvaltiotyötä kehittyvissä maissa. Hän löytää maailmalta onnistumisia, jotka motivoivat jatkamaan työtä silloin, kun oikeusvaltiot horjuvat ja murtuvat.

Perheiden palveluksessa
Marja Välilä tiesi jo nuorena, että haluaa puolustaa lasten oikeuksia. Hän aloitti työn YK:n tehtävissä Ruanda-tribunaalissa ja jatkaa sitä suomalaisten perheiden parissa. Hän on havainnut, että erotilanteissa lapsen etu jää liian usein vanhempien riitojen alle.

Työpsykologi: Asianajoala on haastava mutta kiinnostava
Ruotsalainen työpsykologi Jens Näsström on tutkinut asianajajien työhyvinvointia Pohjoismaissa. Häntä kiehtoo asianajoalassa sen psykologisuus, joka on kaikessa läsnä.

Raija Toiviainen: ”Emme anna ulkopuolisten voimien vaikuttaa työhön”
Syyttäjät painivat paitsi työruuhkan, myös lisääntyneen häirinnän ja vihapalautteen kanssa. Niistä on myös valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen saanut osansa, erityisesti Päivi Räsäsen tapauksen yhteydessä.

Oikeudenkäynnit kutsuvat Konsta Kauppia
Konsta Kauppi suoritti asianajajatutkinnon viime syksynä työn ohessa. Asianajajatutkinnon suorittaneena juristina ja lupalakimiehenä hän toivoo pääsevänsä entistä useammin mukaan oikeudenkäynteihin, sillä oikeussalin dynamiikka on kiinnostanut häntä lapsesta saakka.

Keltamusta sydän sykkii jalkapallolle ja juridiikalle
Asianajaja Matti Reinikaisessa syttyi palo jalkapalloon jo lapsena. Kuopion palloseuran KuPSin kasvatilla on nykyään käytössään kuusi paikkaa seuran kotikatsomossa. Niillä istuu jo kolme sukupolvea.

Turvaa selustasi vastuuvakuutuksella
Vakuutusmeklari Petri Selin päivittää lokakuussa asianajajien tiedot vastuuvakuutusten kiemuroista.

Kari Eriksson puolustaa pahantekijöitä mutta “ei yhtäkään konnaa”
Koulupoikana Kari Eriksson katseli televisiosta lakidraamasarja Perry Masonia ja totesi seuraavansa työtä, jota haluaisi tehdä itsekin. Sittemmin unelma on toteutunut ja osoittautunut fiktiotakin kiinnostavammaksi.

Käärme eteisessä
Asianajoalan sääntely ja valvonta ovat pinnalla Pohjoismaissa. Norjassa ja Tanskassa on puitu asianajotoimistojen omistuksen vapauttamista. Ruotsissa taas media on tarttunut sikäläisen valvontalautakunnan työhön ja ”gangsteriasianajajien” tapauksiin.

Tietosuoja työllistää Yhdysvalloissa
Tietosuojaan ja teknologiajuridiikkaan erikoistunut asianajaja Jarno Vanto ei Yhdysvaltoihin siirtyessään arvannut, kuinka kysytylle alalle hän päätyi. Korona-aika on lisännyt työmäärää entisestään.